Kylähulluus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Niin, kukahan se kylähullu oikeasti olikaan? Tämä iänkaiken olemassaollut ja yhä ajankohtainen ilmiö taitaa kertoa jotain olennaista vaan ei mieltäylentävää ihmisyydestä. Myös Heikki Ylikankaan viisikohtainen kylähulluustyypittely on minusta osoittautunut ajan mittaan vajavaiseksi ja sitä tulisi täydentää.

Ylikankaan tyypittely kuului seuraavasti: 1. sairaat, 2. poliitikot, 3. käräjäpukarit, 4. uskonnolliset ja 5. keksijät. Näistä en poistaisi tai muuttaisi mitään; esitän ainoastaan lisäyksiä. Omani ovat: 6. joka alan asiantuntija, 7. nettikommentoija, 8. ravitsemis- ja terveysasiantuntija, 9. salaliittoteoreetikko ja 10. taiteilija.

Joka alan asiantuntija ei tyydy avointen lähteiden tietoon ja tuskin pääsee käsiksi mitenkään rajattuunkaan sellaiseen. Hän ymmärtää lukemansa vain harvoin sekä on täysin vailla lähdekritiikkiä. Päättely perustuu joko ajatteluun yksin omalta kohdaltaan tai epämiellyttävän ulkoistamiseen, mutta lopputuloksesta ei aina tiedä kumpaan.

"Heikki Ylikankaan kylähulluustyypittely on minusta osoittautunut ajan mittaan vajavaiseksi ja sitä tulisi täydentää."

Nettikommentoija mellastaa vailla omaa elämää. Hän väittää haluavansa keskustella, mutta ei sen paremmin tiedä mitään kuin kykene ottamaan tietoa vastaankaan, jos sitä on tarjolla. Nettikommentoija lukee tykkäämästään ja jakamastaan vain tekijän nimen sekä otsikon; mutta ei se mitään, koska tykkäämättömästään hän ei lue sitäkään vähää.

Ravitsemis- ja terveysasiantuntija taas saa tyypittelyssäni oman numeron, koska keskeisintä hänessä on jatkuva höyrähtävä tempoileva pomppiminen villitysten perässä. Asenne ylittää selkeästi järjellisen huolen; kaikki selitetään ravitsemuksen tai terveyden kautta, mutta elämä ei silti koskaan muutu pysyvästi paremmaksi tehdyillä valinnoilla.

Useat kylähullut ovat salaliittoteoreetikkoja, mutta lajittelin tämän tyypin myös erikseen, koska siihen kuuluva ponnistelee niin kiivaasti pysyäkseen vaihtoehtoisessa todellisuudessa. He eivät usein oikeasti ole mitenkään erilaisia tai radikaaleja, mutta jättäytyvät silti tarkoituksellisesti inhimillisen vuorovaikutuksen ja yhteisön ulkopuolelle.

"Nettikommentoija väittää haluavansa keskustella, muttei tiedä mitään eikä tietoa saadessaankaan ota sitä vastaan."

Onko jokainen kylähullu elämäntaiteilija? Näin saattaisi periaatteessa sanoa; kaikilla heistä on näet valtava tarve tulla nähdyksi ja kertoa, mutta kritiikinsietokyky sekä vuorovaikutustaidot puuttuvat jokseenkin täysin. Nytkin taidetta tehdään niin kiivaasti, ettei siitä tule yksin subjektiivista vaan täysin käsittämätöntä ulkomaailmalle.

Samalla haluan ottaa etäisyyttä kylähullu-nimittelyyn, joka on yhä aika yleistä Suomessa; onhan maamme niin kovin totinen, tasapäistävä ja ylhäältäpäin johdettu paikka. Se on omiaan tekemään ilmiötä, missä rahaisa sekä valtainen saa olla periaatteessa millainen hyvänsä, mutta harvoin joutuu siitä edesvastuuseen.

Niinikään; on kummallista, että saa olla kuinka kylähullu hyvänsä, jos alistuu kaltoinkohdeltavaksi inhimillisessä kanssakäymisessä tai eristäytyy täysin. Kaikki nämä ovat joltisenkin epävapaan ja turvattoman yhteiskunnan piirteitä, jotka sopivat huonosti yhteen nyky-Suomen itseymmärryksen kanssa.

"Otan etäisyyttä kylähullu-nimittelyyn, joka on aika yleistä, koska maamme on niin totinen, tasapäinen ja ylhäältäjohdettu."

Ihmekö siis, että mitä huonommin virallis-Suomi pystyy väitetyt yhteiskunnan tehtävät hoitamaan; sen vaikeampi on pysyä ruodussa? Turvattomuudentunteeseen haetaan helpotusta aivan väärällä tavalla; julistetaan itsemääräämisoikeutta, vaikka väitetty suostumattomuus on täysin epäinformoitu ellei peräti harhainen.

Halutaan kokea olevansa se joka päättää, vaikka moinen tuntemus on pelkkää mielikuvitusta. Tämä on omituinen reaktio erilaisuudella tai sopeutumattomuudella häpäisemisen pelkoon, mikä tulee pintaan ja saa tekemään tyhmyyksiä, vaikka oikeasti ei olisi koskaan henkilökohtaisesti kokenut tälläistä runnovaa vallankäyttöä.

Siksi hengessä heikot saattavat väittää ihailevansa kylähulluja, vaikka eivät oikeasti tiedä heidän toiminnastaan käytännössäkatsoen mitään, sekä kysyttäessä väittää näkevänsä sen ensisijassa viihteenä. No, eivätkö mukanahöhöttelijätkin sano samoin kiusaajasta? Kyllä tämä ilmiö on yhtä monimutkainen kuin ihmisluonto konsanaan.

"Hengessä heikot väittävät ihailevansa kylähulluja, vaikkeivät oikeasti tiedä heidän toiminnastaan mitään."

Kuka se kylähullu pohjimmiltaan taas oikein onkaan? Kysymys palautuu 1600-luvun valtioviisauteen, jossa kehitettiin täysivaltaisen hallitsijan käsite, koska ilman sitä aiemmat valtakunnat olivat osoittautuneet hallitsemattomiksi. Yksi ihminen ei kuitenkaan koko maassa voi kaiken aikaa kaikkea tehdä; se on selviö.

Niinikään, vaikka kansalaisten intohimoja ja ylpeyttä kahlitaankin; yhtä selviö on, että he potevat niitä silti. Ei ihminen halua totta tietää, ja järki saa sijansa vasta aivan viimeksi, kun kaikki muut vaihtoehdot on jo kokeiltu. Mikään ei kuumota niin kuin järkeillä edellistä paremmin; siksi moni ei siihen pystykään.

Minä väitän, että moinen ongelmallisuus mahdollistaa lukuisia halpamaisia temppuja; arvioinnin varjolla yritetään riistää toisen arvokkuus ihmisenä, ensivaikutelma on yhtäkuin pärstäkerroin tai asiallinen asia väännetään viihteeksi. Mutta jostain kumman syystä vain se on pahasta, jos kylähullu naurunalaistaa asiantuntijan.

"Halpamaisia temppuja löytyy; riistetään arvokkuus, päätetään pärstäkertoimella ja asia väännetään viihteeksi."

Pahasta ei ole, että ihmiset; ilkeyksissään, pitkästyneisyyttään, jännittyneisyyttään tai halutessaan tuntea ylemmyydentuntoa, sortavat ketä tahansa yhteisön heikkoa, joka ulottuvilleen sattuu. Ärsyttävät, johdattelevat puhumaan vaikkei kiinnosta eikä ole aikomustakaan kuunnella, puhuvat pahaa ja satuttavat suoraankin.

Niin. Saahan julkiseen arvonantoon päässyt, keksinnön tehnyt tai muuten kunnostautunut entinen kylähullukin oitis täyden ihmisarvonsa takaisin. Olkoon tämä opiksi ihmisluonnon kataluudesta, mikä koskee etenkin niitä kuin eivät tavalla tai toisella aio elää taunotasalakin elämää. Itseään voi luonnollisesti toteuttaa monin eri tavoin.

Onhan näin, että mikä syrjemmällä on pitäjän ihme ja sietämättömyys; ei ole mitään suurkaupunkiseudulla. Niinikään; olisi hyvä, jos vast'ikään Stadiin muuttanut tai siellä inhimillisesti liian kauan viipynyt tunnistaisi edes oikein olemattoman murteen eikä vielä arvaisi väärin puhujan syntyperääkin, kun aikaa ruveta niitä moittimaan.