Toimimaton yhteiskunta on vakava juttu

(Kuva: Jari Kähkönen) Suomalaisten on aika lakata suhtautumasta virkavaltaansa hyväuskoisesti. Heidän on myös varottava normaalistamasta sietämättömiä poliittisia aatteita, vaikka samaistuisi-vatkin niiden levittäjään yksilöinä.

Eikö ole huvittavaa kuinka Päivi Räsäsen niin kutsuttu sananvapaus ja US Capitol Policen komitean kuultavana olleiden kokemukset 1/6:desta ovat rinnakkaiset, vaikka toisaalta myös samalla täysin päinvastaiset? Kulttuurisota ei siis vain tee kummia pakki- ja luhakavereita, mutta näyttää myös uusia vihollisia. 

Laillisen yhteiskuntajärjestyksen voimassapitäminen saattaa näet kiusaannuttavasti paljastaa, että jollekulle sen ja valkoisen etuoikeuden yhteentörmäyksessä etusijan saakin viimemainittu. Sitäpä; kuinka sattuikin, että sinua sanktioidaan eikä myönnetä, mutta jotakuta toista vieressäsi ei sanktioida ja hänelle kyllä myönnetään?

Se on vähän niinkuin minkälienee nykyisin liikennepoliisina tunnetun toiminta; ei näe p-rallaajaa kevyenliikenteen väylällä eikä kypärätöntä polkupyöräilijääkään, mutta kyttää kyllä penkillä istuvaa minua itseäni ihan pää kenossa. Suoritettiinhan tätä valvontaa varmasti yksinomaan asiallisin perustein ja syrjimättömästi?

"Laillisen yhteiskuntajärjestyksen voimassapitämisen vuoksi sinua voidaan sanktioida, mutta toista vieressäsi ei."

Eipä ihme, että yhdet valittavat Yhdysvaltain Kongressin yleisen järjestyksen ja turvallisuuden suojaamisen kovuutta, mutta toiset pitävät pilkkanaan sen keveyttä. Suhtautumiseen ei ole kelvollista vastausta, sanoisin. Keskeisintä kuitenkin on, ettei toimintaa koskaan ohjaa mikään ulkoinen voima vaan ainoastaan omat päätökset.

Olkoon opiksi, että on ihan sama onko virkanimenä minkätähden-konstaapeli tai ylimmäisen välivällyn kiristyksen valvoja; se ei montaa pelota pois eikä ainakaan hillitse ketään iäisyyteen asti. Pyssynhivelijöiden ja -halailijoiden on syytä älytä, että ainoankaan makasiinin kapasiteetti ei ole rajaton eikä niitäkään riitä loputtomiin.

Eikä vähäinen pointti ole sekään, että vastapuoli saattaa ampua takaisin. Siitä mitään sanomattakaan, että rakennetun ympäristön ainoa esteetön ampumalinja on muuten ampumaradalla. Vaan mikäli toskamaan kuitenkin aletaan; olisi ihan kiva mikäli alueelle ei pääsisi tuosta vain kävelemään uteliaisuuttaan toljottamaan, koska se on eristetty.

"Yhdet valittavat yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kovuutta, toiset pilkkaavat sen keveyttä. Oikeaa vastausta ei ole."

Jälkikeskustelun valossa on kiusallisen ilmeistä, että ainakaan 1/6:n marttyyrillä liputtelijat eivät näitä tosiseikkoja ymmärtäneet. Järkeen kävisi myös, että marttyyria terroristinä pitävät ovat epäluuloisia; sekään ei ole vähä epäkohta, jos kaikki ovat tosissaan mukana ja oikeusvaltioperiaatteen pysyttämiseen pyritään.

Jokin oli pahasti vialla Yhdysvalloissa jo ennenkuin ne tulivat julkiseen elämään, jotka provosoivat mellakan; toimivan valtion tasapainoinen kansa ei nimittäin olisi heidän kelkkaansa lähtenyt. Suomessakin on ymmärrettävä, ettei pidä haihatella ”järjestelmämme kestävän vielä tämänkin”. Toimimaton yhteiskunta on vakava juttu.

Vaan kuinka herraskaisia Capitolin poliisit oikein ovat, koska naama vakavana toistavat asiakkaan suusta kuultua julkisesti ja esittävät loukkaantuneensa? Olisiko n-sanasta suuttuminen sittenkin ymmärrettävä reaktioksi amerikkalaisen poliisin yleensä nauttiman pelkokertoimen kyseenalaistumiseen?

"Kuinka herraskaisia Capitolin poliisit oikein ovat, jos toistavat asiakkaiden puheita julkisesti niistä loukkaantuen?"

Kaikki ei suinkaan ole uutta ja tätä päivää. Asiakkaiden puolella wanhat tai iänkaiken tunnetut ovat yhä voimissaan: arvostuksen tarve, yksinäisyys ja tekemisen puute vievät. Ensin äänestettiin Trumppia omaa etuaan vastaan sekä sitten mellakoitiin kansanedustuslaitoksessa hänen yllyttämänään.

Siispä; kuinka sinun oikeutesi julistaa jumalasi totuutta niinkuin sen itse ymmärsit kumoaa kaikkien yhtäläisen ihmisarvon? Se on yhtä selkeä juttu kuin jos kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan syytetty saisi niistä maksimirangaistuksen; silloin se ehkä tekisi kuusi vuotta vankeutta. Todennäköistä kuin salamanisku päähän.

Minä näen tämän asian yrityksenä perätä sensortin kirkon ja valtion eroa, jossa uskonnon varjolla saa sanoa mitä tahansa ilman edesvastuun pelkoa. Jotkut sanovat sitä kristilliseksi nationalismiksi ja jotkut toiset hallintoteologiaksi; minä kysyn, että eikö tämä kina käyty jo loppuun 1960-luvun kirjasodissa?

"Tämä on yritys perätä sensortin kirkon ja valtion eroa, jossa uskonnon varjolla puhuja ei ole vastuussa sanoistaan."

Tai viimeistään Keskiolutmarssilla, joka oli täkäläisen Moraalisen enemmistön eli kristillis-siveellisen protestiliikkeen joutsenlaulu, mikä ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Näin kävi, koska vaikka ne luulivat olevansa turmeltuneita reaalipoliitikkoja ja vanhanationalisteja parempia; samaa kämyä joukkoa olivat silti.

Vaikka kohta entinen presidentti Urho Kekkonen samaan aikaan liputteli erheellisesti Tamminiemessä kansallista yksimielisyyttä; hän tuli olleeksi oikeassa, että tuolloin nuoret olivat kyllin hyvinvoipia ja fiksuja ollakseen menemättä mukaan ääriliikkeisiin. Haluttiin ennemmin aikaa, tilaa sekä mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.

Uhmakkuudella ja polarisaatiolla ei nytkään saane mitään, minä arvailen. Näin on siksi, koska kotoperäinen evankelikaalisuus ei yhtäältä kykene yhdistämään yhteiskuntamme taantumuksellisia voimia ja toisaalta oma mobilisointikykykin on marginaalinen. Se ei yksinkertaisesti ole voima, joka olisi pakko ottaa huomioon.

"Uhmakkuudella ja polarisaatiolla ei saane mitään. Evankelikaalisuus ei ole voima, joka on pakko ottaa huomioon."

Saman on saanut oppia Jussi Halla-ahokin, joka muuttui taakaksi puolueelleen; kannatus vakiintui liian alhaiselle tasolle eikä hänestä ole takaamaan sen paremmin rivien suoruutta kuin mölisemättömyyttäkään. Nähtäväksi jää, että löytääkö seuraajakaan yhteyden Mestarin paljolti halveksimaan valtavirtaoikeistolaisuuteen.

Vaaditut muutokset ovat kaksitahoiset. On tullut aika kasvaa henkisesti täysikasvuisiksi. Tavallisten suomalaisten on siis aika lakata suhtautumasta virkavaltaansa pelokkaan palvovan hyväuskoisesti. Heidän on myös varottava normaalistamasta sietämättömiä poliittisia aatteita, vaikka samaistuisivatkin niiden levittäjään yksilöinä.

Poliitikkojen tulee käsittää, että toimivalla yhteiskunnalla on tietyt ydinarvot, joista ei luisteta. Silti, vaikka kuvittelisivatkin tänään oikeusvaltiota halventavan hyvinvointivaltion kieltäjän olevan huomenna vaalivoittaja, jonka kanssa on pystyttävä yhteistyöhön. Toimimattoman yhteiskunnan seuraukset näkyvät jo Amerikassa. Sitä ei tänne, kiitos.