maanantai 4. tammikuuta 2021

Epäyhdenvertaisuus, rasismi ja totalitarismi

Olin jo päiviä sitten lukenut Rysky Riiheläisen FB-seinältä kansanedustaja Ano Turtiaisen(an) tappelemattomuuspäivityksen. Uuninpankkopoika Timonen taas bloggasi sen lisäksi persukansan edustaja Sanna Antikaisen utelaisuudesta helsinkiläisten uussuomalaisnuorten vaatemuotiin.

Huvittavan ajankohtaisesti Hannah Arendt kuittaa jäätävästi totalitarismikirjassaan, että ei pidä sekoittaa toisiinsa kansaa ja roskaväkeä. Se liittyi politisoituvaan antisemitismiin 1800-luvun Ranskassa; asiayhteys oli kapitalismin imperialismivaihe, jonka kärjistymisen edeltä muodostui ylijäämäväestöä tai suorastaan kuonaa.

Roskaväki, ylijäämäväestö ja kuona!? Suomalaiselle aikalaislukijalle nämä 70 vuotta vanhat sananvalinnat tuntuvat kovilta, koska hän on elänyt iskelmähellyyden sekä antanut myös kaikkien kukkien kukkia. Joku nationalisti-populisti saattaa jopa haluta tehdä vääristelevän lainauksen johonkin ”suomalaisvastaiseen” leikekirjaan.

"Hannah Arendt kuittaa jäätävästi, ettei 1800-luvun Ranskan suhteen pidä sekoittaa toisiinsa kansaa ja roskaväkeä."

Oikeasti sanat viittaavat Euroopan poliittiseen tilanteeseen ennen ensimmäistä maailmansotaa, jossa pääoma lisää arvoaan niin roimasti, että kapitalistiparka ei tiedä mihin rahansa panisi. Niinikään teollinen voittokulku rynnistää eteenpäin tuottaen säännöllisesti lisää osattomia, joilta on mennyt joko terveys, työpaikka tai kumpikin.

Mihin muuhun ylijäämäraha ja -ihmiset olisi voitu sijoittaa paitsi kilpajuoksuun Afrikan valloituksesta? Samalla tulee huomauttaa, että moinen on kapitalismin itsesäätelyliike, josta minkäänsortin terveys on kaukana. Koska kehityksen iso suunta on totalitarismiin päin; nämä ovat epävapauden elkeitä eikä sellaisissa ole mitään ihannoimista.

Sensortin epävapauden vaatii aina epäyhdenvertaisuutta. Turtiainen on tieteenkieltäjä, auktoriteettivastainen rähinämoottori ja yleisen aiheettoman epäluulon kylväjä. Sehän siinä vain on, että kun mokoman täyspellen caudillotyrkyn personalismo ei ikinä syty. Hänen pitää tällöin alkaa jonkun sätkynukeksi.

"Epävapaus vaatii epäyhdenvertaisuuden luomista. Tieteenkieltäjä, rähinämoottori ja epäluulonkylväjä saa paikan."

Sitä minä tässä naureskellen ihmettelen, että kuka täysijärkinen haluaisi tämän peruskoulupohjaisen kokemusasiantuntijan kauko-ohjattavaksi keulakuvaksi ja mihin? Hänen päivityksensä on pelkkä säälittävä yritys tehdä politiikkaa henkilökohtaisen elämän puutteellisuudella. Meni ihan showmiehyyden puolelle.

Toki; ihminen haluaa turvallisuudentunnetta, joukkoon kuulumista ja mielihyvää. Niitä en kiellä Ano Turtiaiseltakaan, sillä puutteistaan sekä ajoin kyseenalaisesta käyttäytymisestään huolimatta hyväksyn hänet silti ainutkertaiseksi ja arvokkaaksi ihmiseksi. Mitä en hyväksy; on noin kyseenlainen tuote. Mitä oikein myydään?

Antikaisen tarjottava taas on perinteinen luulo, että koska hän on syntyperäinen valkoinen suomenkielinen suomalainen; kaikilla niillä, jotka eivät vaikuttaisi olevan, olisi joku ilmoittautumisvelvollisuus hänelle. Muka. En minä sillä; aina kysyä saa, mutta kun Sanna Antikainen tarkoituksellisen ennakkoluuloisesti kyseenalaistaa.

"Tarjottavana on luulo, että ei-valkoisen, ei-suomenkielisen ja muuallasyntyneen oloisenkin on ilmoittauduttava hänelle."

Johan Claude Lévi-Strauss sanoi Rasismin uusintapainoksen liitteenä julkaistussa haastattelussa, että normaali uteliaisuus tai epäluuloisuus eli esimerkiksi se kysyminen ei ole rasismia. Mutta jossain vaiheessa kysymisen pitää loppua, koska suoritus muuttuu tinkaamiseksi elleivät annetut vastaukset kelpaa. Se on jo rasismia.

Elämää nähnyt ihminen tietää virallisen itsen eli muiden näkemän imagon ja toden eron. Hän tietää mitä tarkoittaa kulissi, sekä ymmärtää sen ylläpitämiseen liittyvän paikoin kipeänkin ongelmallisuuden. Miksi siis Irwin Goodman sai laulaa pussihousuista ja saappaista, mutta Hesarin kuvan nuoret eivät saa diivailla vaatteillaan?

En voi hyväksyä Sanna Antikaisen politiikantekoa. Hän lietsoo aivan tarkoituksella tai välinpitämättömyydestä globalisaation, digitalisaation, syrjäseutujen autioitumisen ja muiden vastaavien ilmiöiden osattomiksi tekemiä onnettomia sekä asemansa menetystä pelkääviä. Ihmisiä, joiden elämänymmärrys oli jo lähtöjään arvoitus.

"Normaali uteliaisuus tai epäluuloisuus ei ole rasismia, mutta jossain vaiheessa kyselemisen pitää loppua."

On kohtuuden rajoilla, että vaatii kaikkensa menettänyttä tai pelkäävää ihmistä näkemään elämän itse itsensä oikeuttavaksi ja toteuttavaksi matkaksi. Joksikin, joka ei ole kiinni rahasta, asemasta tai ulkoisestakaan arvosta. Mutta tämä on kuitenkin totuus, minkä Turtiaiset ja Antikaiset kernaasti sivuuttavat bisnestä tehdessään.

Ihmisten välinen epäyhdenvertaisuus, jonka tarkoitukselliseen hyväksikäyttöön rasismi perustuu; on sekin aina ollut tarkoitushakuinen sepite. Ei voitu hyväksyä toteutunutta todellisuutta, jossa huonommiksi käsitetyt nuo joko yht’äkkiä nousivat maailman muuttuessa tai peräti tulivat yhtä hyviksi meidän kanssa.

Moinen hölmöläistarinan kassakaapinoven selkäänsä köyttäminen, valon säkillä pihalta tupaan kantaminen tai peiton pidentäminen alapäästä ommellen sinne yläpäästä leikattu kaistale voisi olla ihan vain naurettava ilmiö. Mutta kun pitkän ajatusketjun päässä on aina lopulta se epävapaa yhteiskunta, jota piti välttää.

"Epäyhdenvertaisuus, jonka hyväksikäyttöön rasismi perustuu; on aina ollut tarkoitushakuinen sepite."

Minä en tunne Ano Turtiaista ja Sanna Antikaista ihmisinä; olen jokseenkin osaton sanomaan, että ovatko he oikeasti sitä mitä esittävät vai onko tämä kaikki pelkkää postsoinilaista elinkeinopolitiikkaa. En aio odottaa, että paljastuu käyttikö joku heitä hyväkseen ja mihin päämääriin vai ei. Molemmat joutukoon pois julkisesta elämästä.

Heidän asiakaskuntansa taas on opittava elämään vapaassa maassa, jossa on tätänykyä useita itsesäänselvyyksiä tai oletusarvoja vähemmän kuin ennen. Ei maailma vain tapahdu teille, tai Herra paratkoon häiritse erinomaista eristäytyneisyyttänne; te elätte sen osana koko ajan. Itse te elämänne teette; hölmöillessännekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



OHJEET

Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.

Pysy asiassa.

Ole asiallinen.

Älä chattaile.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.

Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.