Vastenmielinen kuntakokeilu on hoitoideologian viimeinen pyllistys?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tuli lunta eli ei; työllisyyden kuntakokeilu on latu, joka ei johda mihinkään.

Pohjois-Karjalan kunnille myönnettiin peräti kaksikin eri työllisyyden kuntakokeilua, joiden pitäisi alkaa tulevana vuonna. Hiphurraa. Ja työpaikat lisääntyivät...kuinka monella? No, kai tässä nyt sentään edes olemassaolevat työpaikat tulivat vähän lähemmäksi? Niinpäniin. Uskoo ken haluaa.

Ymmärrettävä pointtikin on toki olemassa. Kunta joutuu maksamaan takaisin valtiolle osan aktivoitumattomien pitkäaikaistyöttömiensä KELA:lta saamasta työmarkkinatuesta. Maksaamaksaa, mutta parhaimmillaan ei voi mitään tehdä laskunsa pienentämiseksi, ja synkimmillään ei edes tiedä minkätähden jostakusta maksaa.

Mikä oli hoitoideologia? No, se oli ihquaitoa antiautoritaarista kritiikkiä 60-luvun lopun Suomesta, mikä kehitettiin Marraskuun liikkeessä ja lanseerattiin aktiivien Pakkoauttajat -kirjassa. Sanoa hoitoideologia, mutta tarkoittaa oikeaa ihmisten hoitamista; se on kuin sanoisi stalinismi ja tarkoittaisi marxismi-leninismiä.

"Kuntakokeilut alkavat, mutta lisääntyvätkö työpaikat tai tulevatko edes paremmin ulottuville? Uskoo ken haluaa."

Tänään hoitoideologialla ymmärretään yhä enenevässä määrin yksittäisen soteyrityksen, -toiminnon tai -yhteisön perusperiaateita. Nojoo, voihan sitä ammattikorkeakoulupohjalta yrittää kuulostaa totta itseään fiinimmältä; senkun vain pudottelee vierassanoja, niinhän puolisivistyneet tollot ovat tehneet maailmansivu.

Ongelmaa ei ole, jos puhuu itseään tyhmemmälle alistetussa asemassa olevalle, jonka on nyökkäiltävä mukana jokseenkin kaikelle. Sekä, jos ei joko tiedä tai välitä kuinka totaalisia asioita käsitellään, kun puhutaan ideologiasta eli aatejärjestelmästä. Jälleen kerran; mikä on sinun olemassaolosi tosi syy, auttaminen vai alistaminen?

Näihin mietteisiin minut sai keskiviikkona Väinö Linnan talous- ja työmarkkinapoliittinen essee vuodelta 1982, sekä lisäksi SVT:n Uppdrag granskning -ohjelma. Ensinmainitussa käsiteltiin hyvinvointivaltion ajan loppua ja viimemainitussa sitä kuinka reseptilääkeriippuvuus näkyy esimerkiksi toimintakyvyn puuttumisena.

"Ideologia eli aatejärjestelmä on melko totaalinen asia. Mikä on olemassaolosi syy, auttaminen vai alistaminen?"

Linnan kuvaaman maailman muutoksen seuraukset olivat täysin näkyvissä seuraavalla vuosikymmenellä, kun minä tulin täysi-ikäiseksi. Sekä eikö ollutkin hassua, että lääkeriippuvaisen pojan oppineet keskiluokkaiset vanhemmat puhuivat hänestä lähes samoin termein kuin suomalaiset feikkiauttajat työttömistä?

Siksi rumasanainen otsikko; minusta on näet työvoimapoliittisesti arvotonta ja yksilön ihmisarvon halventamista olettaa, että yksi keskustelu työllisyyskoordinaattorin kanssa sekä mahdollinen työhönvalmentajan sekamuotoinen jaloissajuokseminen muka ketään auttavat. Työ on katoava ilmiö; uskokaa jo huviksenne, lopultakin.

Vähävarainen syrjäkyläinenkö lukee itsensä yliopiston huippuosaajaksi, josta kilpaillaan? Ajokortitonko pannaan ajamaan raskasta kalustoa, mitään tuotannollista käsillääntekemätön hitsariksi, maanrakennustöihin tai metsän monitoimikoneeseen? Siun soten keikkaelinkautisena lähihoitajana lusiminen ei sekään ole häävi elämä.

"Työllisyyskoordinaattori ja työhönvalmentaja eivät auta. Työ on katoava ilmiö; uskokaa jo lopultakin."

Auttamiselle minä nauran. Opetetaan, että kaikesta pitää vaieta, jottei sitä käytettäisi sinua vastaan; mutta itketään, kun tieto ei kulje. Pitää teeskennellä tervettä ja toimintakykyistä, jottei joudu linnunpöntönnaulausosastoon tai moppipetteriprikaatiin; sitten ihmetellään, kun ihminen romahti käsiin tässä paikassa.

Niinikään; kaikki kipupotilaat eivät ole reseptilääkkeiden väärinkäyttäjiä eikä jokainen apua haluava narkomaani saa sitä. Eiväthän työttömätkään ole irtolaiseen rinnastettavia, jos toimintakykyä löytyy; sekä sosiaalisesti pyörätuolitapauksen tasolla, mikäli tilanne on päinvastainen. Kanssakulkijuus on täysin kateissa!

Joka instanssi karsii ja valikoi, mutta kenellekään ei ole taattu avunsaantia yhtään missään. Kytätään sekä sanktioidaan, mutta kaikilla on mielessä vain oman määräaikaisuuden ja hankkeen jatko; on ihan sama, että edistyikö kenenkään toipuminen tai työnsaanti metriäkään. Kunnat haluavat vain ”KELA-sakot" pois.

"Auttamiselle nauran. Ensin pitää vaieta ja teekennellä, sitten valitellaan kun tieto ei kulje ja asiakas romahtaa käsiin."

Kun katselee sivusta karkeaa pilkantekoa, jossa maailman muuttumista ei joko ymmärretä tai välitetä; saa näkyä syystäkin kutsua pyllistämiseksi. Yhä suurempi joukko meistä tulee elämään työmarkkinoiden ulkopuolella, koska niin tämä maailma vain on toiminut jo kauan aikaa. Millä oikeudella kukaan siis ketään aktivoi ja mihin?

Että onhan ideologioita ollut aina; monenlaisia ja jokasorttia, mutta yhdistävänä tekijänä niissä kaikissa oli ollut työpakko. Siispä, jos niiden valtiolliset sekä poliittiset kokeilut menivät kaikki tonttiin jo minun nuoruudessani; jäikö hoitoideologia henkiin tunnuslauseenaan ”ei täällä töitä olla saamassa vaan aktivoitumassa”?

Sattumanvaraisesti taisin vielä perjantaina kuulla radiosta ajatuksen, että mistä se voisi johtua. Ylen Itä-Suomen iltapäivässä Laura Kosonen haastatteli väitöskirjantekijä Anna Kinnusta, joka kertoi lääketiedepuheen kulkeutumisesta arkeen ja peräti koko yhteiskunnan diagnostisoitumisesta osana työtään. Niitä sietääkin tarkastella kriittisesti!

"Hoitoideologia taisi jäädä henkiin tunnuslauseenaan 'ei täällä olla töitä saamassa vaan aktivoitavana'."

Mitä taas pitkäaikaistyöttömyyteen tulee; voin vain vahingonilolla tuiskauttaa, että hähä sainpas keskiluokkapellet kiinni! Ne pyrkivät yhäkin itselleen sopivan sosiaalisen järjestyksen pysyttämiseen, mutta tekevät sen tänään vain hieman uudemmin ja medisiinallisemmin sanoin. Moralisoivat, arvottavat, toiseuttavat sekä patologisoivat.

Yrittävät selittää työtävaillaolemisen omaksi syyksi, jolloin ihmisarvon kadotessa kontrollointi, pakko ja rankaisu ovat lähempänä kuin luuletkaan. Kätevää, koska tänäänhän demokratia peittoaa avoimen fasismin, poliisi ampuu keskitysleirijulmuria ja pienemmätkin pahat saavat edesottamuksistaan linnaa niin että roikaa.