Turvallisuusalojen välinen keskustelu

(Kuva: Jari Kähkönen) Sörnäisten Elannon yläportti ja vartiokoppi olivat olleet vuosikym-
meniä poissa käytöstä sekä suljettuina koristeellisten takorautaisten kaltereiden taakse.

Vai olivat kenkää poliisista saaneet ja turvallisuusalalla olijat keskustelleet keskenään Whatsappilla? Sopii kuvaan, koska some oli internet 2.0, jota on nyt eletty vähänpäälle 10 vuotta. Olet weblogissa, joka on yhtä vanhentunut kuin keskustelupalsta eli bulletinboard. Jälkimmäisistä ”keskustelu” aikanaan alkoi.

Whatsappaajilta puuttui näemmä moderointi tykkänään. Mutta silti; eikö ole huvittavaa, että wanhasta ajasta jäivät olemaan Suoli24 ja kamppailumaailman Vauva.fi eli Potku.net, sekä joku niin kutsuttu maanpuolustusfoorumi missä on turvallisuusaiheisia ketjuja tai suorastaan alafoorumikin? Ei niilläkään nimittäin mitään fiksuja kirjoitella.

Isoin ongelma oli tämä; kuinka eri maailmoissa elävät voivat muka keskustella keskenään, vaikka heillä olisikin sama äidinkieli? No, niinkuin toteutunut historia näyttää; Kontrollin foorumi oli pelkkää kuvitelmaa, jonka tarjonta perustui yhden kuppikunnan voitontavoitteluun ja kysyntää moottoroi kohderyhmän uutuudenviehätys.

"Some on internet 2.0, mutta turvallisuusalojen keskustelu alkoi vanhanaikaisilla keskustelupalstoilla."

Kylmä totuus on että yksillä on, toiset luulevat heillä olevan ja kolmannet tietävät etteivät koskaan saakaan; sellainen paikka on Suomi, jota sivistys-, oikeus- sekä hyvinvointivaltioksikin mainitaan. Siitä huolimatta, että säätyläisyys on kumottu ja nyt maku ratkaisee; ihmisten välinen epäyhdenvertaisuus ei ole poistunut.

Mitä ymmärtämistä kurjassa matalapalkkaisessa palvelijatyössä raatavalla on luulottelijasta tai omaajasta? Toinenhan nauttii näkösuojaan muodostuneessa suojatyöpaikassa oloista, ehdoista ja palkoista, mitkä on saanut täysin vailla omaa ansiotaan. Yksi taas on hallitsevien luokkien tahtoa toteuttava sortaja-rankaisija.

Heh; yhteiskuntatieteilijät voivat siis kuvitella keskustelevansa vertaistensa kanssa yksityisen turva-alan väkivaltasuhteen ambivalenttiudesta aineistonaan Kontrollin Vouti, jonka silläerää kaiken hyvän lisäksi kirjoitti joku kyttä. Mikä meni pieleen? Ei ymmärretty tässä kohtaa olevaa isoa eroa, mutta toivottavasti ryhti paranee matkan edetessä.

"Akateemiset voivat keskustella vertaistensa kanssa Kontrollin Voudista, mutta eivät ymmärrä mistä puhuvat."

Luonnollisesti ne turvallisuusalat itsekin törmäsivät pää edellä toisiinsa keskustellessaan, koska eivät myöntäneet tuota samaa peruslähtökohtaa. Ei palvelijaa kiinnosta sortaja-rankaisijan niin kutsutut valtuudet ja tehtävät, jos hän joko tahallaan tai piittaamattomuudesta toimii puusilmäisesti.

Esimerkiksi, että merkinpitäjä tai -näyttäjä on muka aina virkatehtävissä. Höpöhöpö. Mutta kun asian tarkistaminen olisi käytännössä joko liian vaikeaa tai mahdotonta, niin juuri siksi ne pyrkivätkin informaatiovaikuttamisella saamaan kuolevaisparan tekemään luottamusloikan. Eivätkö muuten huijarit tee juuri samoin?

Luuletteko, etten tiedä kurinpalautuksista, joissa valitettiin immateriaalisia oikeuksia loukatun luvattomalla pääsyllä tai luovuttamisella? Etten olisi lukenut paimenkirjettä, jossa muistutettiin ettei tässä talossa saa mitään tuostavain jotain valokuvakorttia heilutellen; pyytäjä anokoon haluamaansa asianomaiselta osastolta, olkaa hyvä.

"Ei palvelijaa kiinnosta kiinnosta niin kutsutut valtuudet ja tehtävät, jos toteutus on jokasuhteessa puusilmäinen."

Tämä ylikävelymentaliteetti oli minusta kaikkein karmaisevinta niin kutsutussa turvallisuusalojen välisessä keskustelussa, mutta se ei suinkaan ollut ainoa epäkohta. Niinkuin sanottu; säätyläisyys on nurin, etuoikeudet poistettu ja suurilta osin koko polkukin on pahemman kerran umpeutuvaa sorttia. Mutta maku erottaa yhä.

Maku, jota turvallisuusviranomaisiksikin mainituilla ei oikeasti ole; päinvastainen luulo on joidenkin osalta vuosikymmeniä kestäneen markkinointikampanjan tulos, ja toiset taas koettavat parhaansa mukaan salata totaalisen kolloutensa vaikenemalla. Nehän odottivat palvelijoiden ihannoivan, kehuvan ja haluavan tulla kaltaisikseen.

Se siinä vain on, että luokkaretkeä ei tuostavain tehdä, koska yhteiskunta on epäyhdenvertainen ja kilpailuttaa jäseniään toinen toistaan vastaan; lisäksi viranomaiselta edellytetään uskollisuutta järjestelmälle. Heh, näytäpä yksikin mokoma, joka ei käyttäydy kuin virka olisi osa henkilökohtaista varallisuuttaan.

"Karmaisevinta oli ylikävelymentaliteetti, mutta se ei suinkaan ollut niin sanotun keskustelun ainoa epäkohta."

Seuraavaksi haluan ottaa puheeksi perverssin tirkistelymentaliteetin, jossa usein itse onnistuneesti herrahissin oven löytäneet entiset palvelijat halusivat nyt kuulla muinaisten vertaistensa valittavan, että olisivat itse onnellisia. Nähähää. Kyl te sit tajuutte, saatte ja niin edelleen. Eikä tässä vielä kaikki.

Seassa piti sitten vielä olla valvovia viranomaisiakin, jotka piileksivät anonymiteetin takana kyttäämässä. Oli aika huimaa moderaattorina katsoa, kun jonkun nimimerkin toiminta näytti ”print screen”. No, se nyt tosin taisi kyllä olla yhden näkösuojalaisen ammatillinen kilpailija, joka joko varasti ajatuksen tai hautoi ilmiantoa.

Säälittävimpiä kaikista olivat ”puutarhatyöntekijöiden tessillä” palvelijahommia tekevät, joilla ei luultavasti ollut hajuakaan missä luokkapudokkuuden liukumäessä olivat laskeneet alaspäin, kun virka lakkasi ja työsuhdekin siirtyi palveluliikelaitokseen. Mutta asenne oli tosiaan aina kohdallaan. Niille maku oli vissiin suolakurkkumerkki.

"Ilmeni myös perverssiä tirkistelyä; herrahissin oven löytäneet halusivat kuulla entisten vertaistensa valittavan."

Vai olisiko se sittenkin ollut ”vasemmistolaisuutta” vastaan meuskaavat, joilla ei oikeasti ollut hajuakaan palvelijaluokan järjestöllisestä polusta? Niinpä. Olisivat 1970-luvulla tehneet miehen työn tai edes pitäneet päänsä kiinni, kun tilanne kiristyi. Olisi tosiaan voinut keskustelun käymisen aikana olla eri leiri ja toinen keskusjärjestö.

Minä sanon, että kaikki se informaatiosodankäynti, josta tänään puhutaan turvallisuuspolitiikassa ulkomaita koskevana; ehdittiin kyllä nähdä ihan omakielisten, maan sisällä toimivienkin omasta pyrystään tekemänä. Nimikkeet saattoivat olla hakusessa, mutta entä sitten. Ambitioita oli totisesti paljon ja jokaiselta löytyi omansa.

Tieto oli tietoa, jos sinä sen löysit tai auktoriteettisi niin sanoi. Tavanomainen viisaus hallitsi, no, ainakin mikäli sillä sai erimielisen hiljaiseksi. Yleinen asia käännettiin yksityiseksi, mistä ei olisi muka saanut keskustella. Ja yhtenäisyys olisi ollut hieno juttu, jos vain kaikki muut olisivat yhtenä henkilöoletettuna ryhmittyneet sinun taaksesi.

"Kaikki nyt ulkomaalähtöiseksi sanotun informaatiosodan ilmiöt nähtiin jo tuolloin kotomaisten omasta pyrystään tekemänä."

Se oli siis ihan sitäjasamaa kuin verkottoman ajan sauna- ja nuotiojutut, jotka nyt saattavat johtaa arvaamattomiin seurauksiin hallitsemattoman leviämisen takia. Tai toimihenkilö arkiaamuna hiippailemassa pukusuojan oven takana salakuuntelemassa, kun haki vettä kahvinkeittimeensä.

Asiaa puhuttiin korkeintaan satunnaisesti, välillä. Kovin usein keskustelut kuitenkin tärveltyivät kaikkitietävien viranomaisten sormipystyvaroitteluihin tai silkkaan paskapostaukseen, kuten tositrollien kesken tavataan tätänykyä sanoa. Jos ei ollut erilliset maailmat, oltiin liian tärkeileviä ja epärehellisiä kommunikoidakseen.

No, ei kaikki wanha aika huonoa ollut, mutta päätetään kuitenkin huumorilla. Aloitin ay-urani peräämällä Turvallisuusalan ammattiliitolta keskustelupalstaa; en edes ikinä saanut mitään virallista hallituksen vastausta, mutta kun palsta lopulta tuli niin minut bannattiin. Ja kohtapa sitä oltiinkin jo lopettamassa vähäisen käytön takia.