Ihmisen ikävä toisen luo

Kylläpä oli ihmisen pojalla kova tarve saada naista; näin täytyy todeta, kun Docventuresin THE PICK UP GAMEn katsoin. Sitten vielä ihmetellään, että tuo saa pään sekaisin, sekä altistaa kaikenlaiselle hyväksikäytölle ja pahalle. En ole silmiäni uskoa; näinkö vaikea takana oleva itsestäänselvyys on käsittää.

Maailma on erittäin epäyhdenvertainen, epäoikeudenmukainen ja turvaton; siinä kuulitte, jos mokoma jollekulle tosiaan yllätyksenä tulee. Miksei tulisi; onhan tahtomattaan saamaton incel kirjoittanut esseitä, sekä halla-aholaisuuskin kukoistaa poliittisesti, vaikka se on vain pelkkä yhden toksisen influencerin nettilaahus.

Pokausartistius, saamattajääneisyyden kirjallis-poliittinen polemiikki ja halla-aholaisuus ovat siis tuhoisia puutteestapääsytapoja, joiden olemassaolon tulisi olla huutava hätämerkki tasavaltamme tilasta. Kostamisella ei kuitenkaan ole mitään tekoa yhteiskunnassa, tai muuten se on kohta entinen sellainen.

"Pokausartistius, saamattajääneisyyden polemisointi ja halla-aholaisuus ovat huutava hätämerkki tasavaltamme tilasta."

Näin on pakko tänään kirjoittaa, koska ilmeistä totuutta ei enää pääse pakoon. Ihmisen tarpeet tulla nähdyksi, tuntea merkityksellisyyttä ja kokea olevansa osa suurempaa kokonaisuutta; ovat nimittäin kirjaimellisesti johtaneet pahemmin kuin perusteellisesti pöpelikköön, tai aivan uusiin alhaisuuksiin.

Ihmiset vaikuttavat olevan häkellyttävän sokeita; työväenluokkaiset tyrkyt ostavat ja äänestävät itseään paremmiksi, kun kohta kypsät keskiluokkapudokkaat kaipaavat vain kanavaa raivonsa purkamiseen. Siinäpä on kaikensortin häirikköpoliitikoilla ja isonrahan projektiassistenteillä työmaata!

Ei älytä, että seuraavan tuotteen on aina oltava edellistä parempi, koska muuten rahan kiertokulku lakkaa sekä pääoma alkaa menettää arvoaan. No, parempi ja parempi; jos pokausoppilas päätyi raiskauksesta syytettynä amerikkalaisen tuomarin eteen vapauttaan anomaan, oppi ei yksin kaatanut ojaan, vaan se suorastaan hukutti.

"Oppi kaasi ojaan tai suorastaan hukutti kuoliaaksi, jos päätyi raiskauksesta syytettynä anomaan vapautensa puolesta."

Incel-mellastuskin on jo vuosia pyörineen antikollektivismin seuraus, mikä teki tuhojaan niin yhteiskunnan huipulla kuin kunkin kansalaisen henkilökohtaisessa tilassakin. Mutta onko syytä vonkua ihmisen ikävää toisen luo, jos voi olla yhteydessä toisiin vain omilla ehdoillaan, ja oli välinpitämätön kun kaikki ympärillä muuttui?

Koska todensanoen, useimmat pitivät hyvinvointivaltiota pankkiautomaattinaan, työkollektiivia suojabunkkerinaan ja parisuhteensakin lukivat osaksi henkilökohtaista varallisuuttaan. Ymmärtämättä, että kaikki oli alunperkinkin siunaantunut hänelle lähes täysin vailla omaa ansiotaan; olemalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Hyvinvointivaltion tarkoitus oli säädellä työn ja pääoman ristiriitaa niin, että rahvas sai turvaa ja herrat tuottavuutta. Riidan etulinja oli yhtenäinen työläisten joukko, joka puolusti oikeuksiaan tarvittaessa voimatoimin. Ydinperhe taas oli vain hetken pyörinyt sosiaalinen kokeilu, mikä tuotti normaliteettiä ja osallisuuden tunnetta.

"Miksi vonkua ihmisen ikävää toisen luo, jos yhdessä voi olla vain omilla ehdoillaan ja muusta maailmasta piittaamatta?"

Jos ei enää ole koko elämän työpaikkoja, joista sopivan matkan päässä asutaan lapsille perinnöksi jäävässä omistusasunnossa; miksi olisi ikuisia parisuhteitakaan? Tämäkin muuttui nykyisekseen jo vähintään 25 vuotta sitten. Nyt yksillä on vain iskemisen huvi loputtomien lyhyiden suhteiden välillä; toiset jäävät tyystin ilman.

Näin kävi, koska silti sama häiriintynyt normaliteettikäsitys on yhä paikallaan, mikä teki parisuhteesta henkilökohtaista varallisuutta. Käsitys tosin on nyt pelkkä kristillis-siveellisen alkuperänsä kadottanut kummajainen, mutta tiedostamattomat jämänsä vaikuttavat vielä ihmisten päissä. Muuten he eivät mokomia pokausoppeja ostaisi.

Häkellyttää, että nykykatsannossa epävapaudeksi tuomittu kollektiivisuutta ja sopeutumista korostanut hyvinvointivaltio on muka entinen, mutta silti ei olla yhtään enemmän sinut sen paremmin itsensä kuin ihmisyydenkään kanssa. Käteen jää vain henkisen edistyksen totaalinen vähäisyys, kun viimeiselle rannalle tullaan.

"Epävapaudeksi tuomittu hyvinvointivaltio on muka entinen, mutta itsensä tai ihmisyyden kanssa ei vieläkään olla sinut."

Hyvinvointivaltio oli sosiaalista insinöörityötä eli ylhäältäjohdettu projekti, joka sopi niillekin hegeliläisyyteen kasvatetuille, kun eivät koko h-sanaa koskaan oppineetkaan. Tämä taas ei kuitenkaan tehnyt tyhjäksi ihmisyyttä; sen näimme viime vuosikymmenellä, kun luokkaristiriita kärjistyi, mutta halla-aholaisuus juhli.

Mitään uutta tässä ei kyllä ole. Johan jo Marx ja Engels aikanaan Kommunistisessa manifestissä kirosivat porvariluokan uusimman rynnistyksen tärvelevän ihmissuhteetkin kauppatavaraksi; se taas heidän mukaansa tiesi huonoa valtion vakaudelle, vallankumousellisin terveisin. Tämä ei ole mitään leikkiä eikä vitsiä.

Lueteltujen varoitusmerkkien tulisi siis palvella kannustuksena kullekin minäkuvansa, ihmikäsityksensä ja maailmankuvansa kehittämiseen. Vain näin vastuuasemassa muistetaan, että mikä on yhteiskuntaa rakennettaessa tärkeintä; sekä massojen keskuudessa löydetään kestävät parisuhde- ja perhemallit.

"Tässä lueteltujen varoitusmerkkien tulisi kannustaa minäkuvan, ihmiskäsityksen ja maailmankuvan kehittämiseen."

Toisin kuin näet aikamme luuloliberaalit haluavat uskoa; todellinen vapaus sekä itsemääräämisoikeus syntyvät vasta, kun epäyhdenvertaisuuksien lähteistä pahin eli jokapaikaan tunkevan taloudellisen ajattelun ylivalta sortuu. Minkäsortin liberaaliutta nämä niin sanotut markkinaliberaalit siis oikeasti peräävätkään?

Sitä en takaa, että saavatko incelit siinä tulevassa paremmassa yhteiskunnassakaan, mutta ainakin nykyään silkkaa vihantäytteistä nettivittuilua oleva halla-aholaisuus kuolee omaan mahdottomuuteensa. Viettely saattaa ehkä olla artistitasoa, mutta parlamentaarista politiikkaa ja hallitusyhteistyötä ei näin hoideta.