Hyvät karjalaiset, ruuti on jo keksitty – tuo teidän runopuheenne on pelkästään noloa

Hämmästyneenä luin Joensuussa painetusta, sanomalehdeksikin mainitusta Karjalaisesta, että te pidätte Joen yössä ”suohonpuhumiskilpailun”. Ettekö te tiedä sen olevan sota-aseena arvoton, koska ruuti on jo (aikoja sitten) keksitty? Kulttuurimuotona mokoma taas on jälkeenjäänyt ja yksinkertaisesti nolo.

Siispä; jos vainolainen tänne asti vaivautuu tai edes löytää, sen riveissä ei enää ole ketään niin huonoa (edes autokuskina, lääkintämiehenä tai kirjurina), ettei tämä saa teiltä kasvojenne näkymismatkaan valoja sammuksiin yhdellä kuulalla. Ne ovat ne ruuti sekä nalli yhdessä, you know. Ei ehdi sanoa mitään.

Mertentakaisia valloitussotia käyvien armeijoiden sotilaat on myös koulutettu toimintavapauteen, tarkkaavaisuuteen, pitämään sotasalaisuudet(jos niitä edes tietävät) sekä seuraamaan johdonmukaisesti kiinni kerran tehtyjä päätöksiä. Tai menetellään edellisen kohdan mukaan. Edes te ette saa heidän kanssaan aikaan riitaa.

"Tätänykyä vainolaista on turha yrittää saada seisahtumaan puhumalla tai parantaa asemaansa riitelemällä."

No, mutta kun myynti, kulttuuri ja kanssakäyminen. Höpöhöpö. Jos ei tunne tapojanne tai edes sääli jälkeenjääneisyyttänne ja köyhyyttänne, pitää teitä pelkkinä originelleinä keitä ei vahingossakaan ota tosissaan. Höpöttely ventovieraalle ilman asiaa ja huutamaan alkaminen ilman mitään syytä on pelkästään omituista.

Se mitä te nytkin – itsekehu- sekä -sokeuspäissänne – kutsutte ”suohon puhumiseksi” on järkevän ihmisen reaktio täysin absurdiin tilanteeseen. Käsitittekö edes tämän kääntyneen ympäri ja menneen pois tai jopa soittaneen paikalle poliisit? Tänään niin kutsuttu karjalainen normaalisosiaalisuus on liikaa jo monille karjalaisillekin.

Karjalaisilla on isot puheet, pienet vehkeet ja hyvin vähän koskaan tapahtuu oikeasti. Niille ei voi sanoa mitään, koska sitten suuttuvat. Kommunikoivat vittuilemalla, mölähtelemällä tai eivät aina itsekään ole varmoja mitä pääsi suusta eli mitä tarkoitti. Vaan; saada sanoa, se on ollut ja on niille yhä elämän leipä.

"Höpöttely ventovieraalle ilman asiaa ja huutamaan alkaminen ilman mitään syytä on pelkästään omituista."

Maailma muuttuu, hyvät karjalaiset. Siinä ei enää asioida niin, että jokaista vastaantulijaa tervehditään ja ruvetaan puheisiin, koska tämä on ainoa tapa saada tietää mitä ympärillä tapahtuu. Eräiden on kirjoituksissa kuvattu vallan jättäneen peltotyötkin kesken. Nyt uutisia tulee joka tuutista jatkuvasti, jotkut niistä ovat jopa totta.

Ei koskaan ollut mitään karjalaisuuden kulta-aikaa. Sitä, jolloin kaikki tunsivat kaikki kylissään, joissa elettiin luontaisen vuorokausi- ja vuosirytmin mukaisesti alkutuotannon työtehtäviä omaan lukuunsa tehden – tietenkin yhden heteroparin ympärille kietoutuneessa suurperheessä, – joka asui samalla maatilalla.

Ymmärrän. Onhan se kaunis unelma. No, ainakin parempi kuin rapistuvaan taloon unohtuneet vanhukset tai hunningolle joutuvat lapset sekä nuoret; piilottelemassa yksinäisyyttään – seurauksineen – älylaitteen taakse. Ei syö, ota lääkkeitä, kävele eikä pysy edes pystyssä. On huonokuntoinen ja vielä tänä syksynä alkoi impatakin.

"Ymmärrän. Onhan unelma parempi vaihtoehto kuin unohtuneet vanhukset ja hunningolle joutuneet lapset sekä nuoret."

Niin. Sitten ne vanhukset tervehtivät väkisin satunnaisia ohikulkijoita sekä puhuvat heille – eivät ymmärrä tai hyväksy ettei ole kenenkään velvollisuus tulla kotipihaan tyydyttämään nähdyksi tulemisen ja sosiaalisen kanssakäymisen tarpeitaan. Se kaivattu juttuseura olisi ollut jossain tuolla, maailmassa.

Polvenkorkuiset pikkupojat yrittävät haastatella – kysyvät reteästi ”mitä mies” – vastaavan ikäiset pikkutytöt hölisevät ”treffeille lähtemisestä”. Nuoret kuikuilevat, tervehtivät viistosti kymmenien metrien päästä silmiin katsomatta ja huutelevat – useimmiten asiattomia. Tämäkö pitäisi ymmärtää myönteisenä mielenkiintona?

Te karjalaiset ette edes ole jälkeenjääneisyydessänne lapsellisuudessanne käytöstavattomuudessanne sekä maalaisuudessanne ainoita tai pahimpia. Meininki on ihan sama, jos lähtee liikkeelle Turun torilta – kulkipa Kustavin, Rauman, Tampereen eli mitä tahansa tietä – heti kun kaupungin valot lakkaavat loistamasta takana.