Heitähän tuputtamatta ja olettamatta, sillä et sinä tätä maakuntaa omista

Tiedostan sekä käsitän; luin Itäsuomalaisen kolumnisti Veijo Tuunasen kuvauksen isänsä elämästä. Tämä jätti jopa peltotyöt lähtien tervehtimään ja vaihtamaan kuulumisia, jos näki kulkijan. Se oli silloin ennenwanhaan; kukaan teistä ei elä tuota elämää, joten älkää yrittäkö vedota samoihin sääntöihinkään.

Karjalaisten sosiaalisuus on loppuunjauhettu aihe; mutta sitten luin Karjalaisen uutistoimituksen Jodel-ryhmän paljastuksen, että jotkut syksyllä Joensuuhun muuttaneet uudet opiskelijat oudoksuivat tuijottamista. Oli pyydetty kolme paikallista pönöttämään kuvaan ostoskeskukseen, tarinoiden vähän jotain sinnepäin sivuavasti.

Omaakin osuutta asiaan on. Taas kerran kulkiessani ilta-aikaan koulukeskuksen poikki suunnassa kirkko, teini-ikäiseksi kuviteltu miesoletettu rupesi kävelemään perässä. Ensin se tervehti, sitten kyseli nimeä ja vielä viimeksi ennen väsähdystään peräti esitti siitä omia – harhaan osuneita – arvauksiaankin.

"Ylä-Karjalan Risto Kuittisen nurmeksisisten tervehtimiskäytäntöjen kuvailu sai peltimukini tulvimaan yli."

0.5 litran peltimukini tulvi yli minitarjottimelleni, kun luin paikallislehtitorstaina Ylä-Karjalasta Risto Kuittisen kolumnin, jossa tämä puoliksi naureskellen kertasi nurmeksista kohtaamisetikettiä. Siihen kuuluu katsominen, tervehtiminen ja kuulumisten vaihtaminen. Jos on kiire eikä ehdi, se on osoitettava eleillään.

Vai tulisi joensuulaisella siellä käsi kipeäksi tervehtimisestä? Kulkuni edettyä torille joku poikanelikko tervehti ja tarinoi säästä; en tosin ole ihan varma kenen kanssa. Mutta matkaa jatkaessani he ajoivat mopoin pohjoisesta etelään Keskuskadulla; nostivat kättä kohdallani, joten ei arvaus ”minä” täysin perusteetonkaan ole.

En yhäkään ymmärrä enkä hyväksy jatkuvaa pakonomaista tervehtimistä ja puhetta – etenkään, jos mokoma velvollisuus määrittyy tempoilevan henkilökohtaisen omanapaperusteisesti vaatijan mukaan. Kun sinulla on tylsää, koet tarvetta tai haluat jotain, mutta ei sitten mikäli vastustit, ujostit eli alkoi suorastaan pelottaa.

"Ei toisella ei ole velvollisuutta grillata 'ilmaisia' makkaroita tai tarinoida istuessasi tupakoiden ulko-ovesi edessä."

Jos sinä tunnet itsesi yksinäiseksi – toisella ei ole velvollisuutta grillata kanssasi ”ilmaisia” makkaroita tai tarinoida istuessasi tupakoiden ulko-ovesi edustalla. Kunnes sinä katsoit saaneeksi kylliksesi, jolloin nouset ja poistut. Vieraanvaraisuus on vastavuoroista sekä seurasi on tuolla jossain maailmalla.

Tai mitä ihmettä oikein luulet tekeväsi kävellessäsi toisen perässä puhuen tälle? Onhan kanssakäymisen vähimmäisvaatimus, että otat katsekontaktia matkasta, josta sinut voidaan nähdä ja esittelet itsesi ennenkuin kysyt toisen nimeä. Olisi myös ihan kiva, jos sinulla olisi jotain asiaa hänelle tai edes yleensäottaen puhuttavaa.

Tämä ei siis ole missään tapauksessa ikäkysymys. Jotkut ihmiset ovat puheliaampia ja kontaktiaottavampia kuin toiset. Niinikään; sosiaalisten pelisääntöjen osaaminen sekä taitavuus vaihtelevat paikoin kovastikin. Ja; jos ihan rehellinen olen, eivät toljottaminen ynnä ylipuheliaisuuskaan ole yksipuolisesti karjalainen ominaisuus.

"Eri-ikäisten ventovieraiden on pysyttävä erillään, jos asiaa ei ole. 67 vain itsellesi sinne YLE:n nettiin, Lena Nelskylä!"

En minä ole vailla sen paremmin ilmeisen alaikäistä kuin senioriseuraakaan. Johan moisesta hyvät juorut lähtisivät, jos en itse lärisisi eteenpäin kaikkea kuulemaani – kukaties siitä huolimatta. Eri-ikäisten ventovieraiden on pysyttävä erillään, jos asiallista asiaa ei ole. 67 vain itsellesi sinne YLE:n nettiin, Lena Nelskylä!

Ilmeisen alaikäisten on valitettavasti saatava nolaamiskokemus, kun joko heidän avomielisyyttään väärinkäytetään tai kuulija paljastuikin epäempaattiseksi tyypiksi. Seniorin taas on hyväksyttävä elämänkulun väistämättömyys; ihmisyys on ajallista ja rajallista – me olemme kaikki out jossain vaiheessa, lopulta.

Siispä; sosiaalisuudeksi luulemasi voidaan käsittää tyhmyydeksi. Sittenkö on hyvä, kun Helsingissä tuijottamistasi nauretaan sanoen sinun ”quumoilevan”? Tai kuvittelit puhuvasi hauskoja, mutta saatkin paeta turpaansaannin edeltä eli jouduit niistä käräjille? Heitähän siis olettamatta sekä tuputtamatta; et sinä tätä maakuntaa omista.

"Miesparka oli saanut kotimuistutuksen; ei ollut talvella ottanut karvalakkia päästään tervehtiäkseen vastaantullutta aikuista."

Teksti jäi tietokoneen työpöydälle päiväunille asettuessani. Ylösnoustessani mieleeni johtui Karjalaisen juttu Venejoen syysmarkkinoista. Siinä miesparka tarinoi kuinka oli saanut kyläkoulun opettajalta kotimuistutuksen, kun ei ollut talvipakkasella ottanut karvalakkia päästään tervehtiäkseen kylänraitilla vastaantullutta aikuista.

Syy tähän oli ollut se, että säätilan vuoksi hänellä oli ollut päähineen leukahihna kiinni eikä ollut hätäpäissään saanut sitä avatuksi kyllin nopeasti. Hetkinen! Kuinkas opettaja tämän tiesi, jos kerran ei ollut vastaaantulija? Oli katsonut kaiken tapahtumista koulutalosta tai opettajan asunnosta käsin. Oijoijoi.

Käyttäydytpä hyvin, huonosti tai vaikka sitten luulisit etiketin tarkoittavan myyntipakkaukseen liimattua lappua missä kuvaillaan tuotteen ominaisuuksia – älä, – toistan, älä ikinä tee itsestäsi tyhmän näköistä eli vaaranna omaa terveyttäsi ja turvallisuuttasi. Näin ei yksinkertaisesti vain toimita. Se olisi epäinhimillistä.