Pysy luolassasi päätelaitettasi näppäilemässä

YLE teki jutun tekoälyn luomien virtuaalikumppaneiden ”deittipalvelusta”. Se on sopivaa, koska ihmiset ovat jo kauan olleet itsekeskeisiä ja kompromissikyvyttömiä sosiaalisia toheloita. Joistakuista ei oikeasti enää ole kulkemaan julkisella paikalla sekä toimimaan oikeiden ihmisten kanssa.

Olin tulossa marketista selässä muinainen Savotan Juhlamalli, josta tein jossain vaiheessa kauppakassin; täynnä ostoksia. Kävelin hitaasti, kosken yrittänyt kunnonkohotusta, materiaalilla ei ollut kylmäketjun säilymistä kummempaa kiirettä ja tärkeintä kaikesta – maisema oli levollinen enkä ollut mitenkään uhattu.

No, halusinpa sitten matkallani käyttää konttorin seinässä olevaa pankkiautomaattia, kun oli tarvetta ja eikös oitis kaksi kaksi karjalaispentua pyrkinyt puheisiin. Sivuutin heidän tervehdyksensä, sillä olimme ventovieraita sekä saatoin jo arvata mitä niin kutsuttu asia koski. He jatkoivat sitä sitkeästi, joten kysyin vain lopulta ”no mitä”.

"No, halusinpa käyttää konttorin seinän pankkiautomaattia ja eikös oitis kaksi kaksi karjalaispentua pyrkinyt puheisiin."

Enkä ollut väärässä. Niin kutsuttu asia oli kysyä ”mitä kuuluu”; vastasin piruuttani, että ”hyvin kuuluu”, johon murkkuikäisen poikaoletetun piti sitten vastata ”oletko tohtori pippuri”. Totesin, että ”olisithan sinä voinut suusi kiinnikin pitää”. Ölähdyksensä ”mitä” jäi viimeiseksi sanakseen; minulla oli asia toimitettavana, joten menin.

Varmistin luonnollisesti tämän jälkeen, että piha oli tyhjä ennenkuin kaivoin lompakkoa esiin. Jos se ei olisi ollut, hätäkeskuksen soveltuvimmaksi arvioiman sinivilkkuviranomaisen resurssi olisi tehnyt tilaa. Tai muulla tavoin normalisoinut turvallisuuspoikkeaman. Voi raasuja. Mitähän noistakin pojista tulee?

Minun nimeni ei ole Pippuri; se on täälläpäin ihan riittävän kuuluisa sukunimi. Niinikään; tituleeraaminen on yhtä noloa kuin olla univormuorganisaatiossa, jos kenttäylensi tai ei osannut puhutella. Akateeminen rangini ei liioin ole tohtori enkä taatusti sen paremmin esittele itseäni kuin anna ymmärtääkään asian olevan niin.

"Olivat kysyvinään olenko kuuluisan sukuniminen ja tituleerasivat. Jaa-a. Mitähän noistakin poikaraasuista tulee?"

Minä tiedän jo mitä täällä olemisestani tulee eikä se ole ruveta yksinäisten, yksinkertaisten, pitkästyneiden tai hullujen pakkoystäväksi. Pennut voivat ottaa yhteyttä oppilashuoltoon; aikuiset menköön Ystävänkammarille eli Kontiotupaan, siinä kyllin tarvitsijalle. Mutta tarvitsevatko nämä oikeastaan sitä(kään)?

Olen kyllästynyt normaalin vaihteluväliin mahtuviin huomionkipeisiin toheloihin, joiden elämässä oli pohjimmiltaan kaikki kunnossa, mutta silti ne eivät vain osanneet olla. Epäilemättä sellaista silti riivasi joku vaan minä en tahdo tietää mikä. Etsi elämäsi tarkoitusta jostain muualta, ole hyvä. Ja jos tuhoat sen, en edes naura tai aplodeeraa.

Itse ehdin kokeilla vuorovaikutusta, työsuhteista työtä, opintoja, järjestöjä, edunvalvontaa, asioiden hoitamista, kulttuuria ja vaikka sun mitä. Kenelläkään ei pitäisi olla aihetta olettaa, että minä olen läsnä hänelle, koska en nimittäin ole. En ole julkkis, sankari enkä tähtikään. Eikä todellakaan kiinnosta kuinka kukin tämän ottaa.

"Olen kyllästynyt huomionkipeisiin toheloihin, joilla oli oikeastaan kaikki kunnossa, mutta eivät vain osanneet olla."  

Olin nuori kun internet tuli ja aikuinen verkostopalveluiden aloittaessa. Ehdin keski-ikäistymiseen mennessä kypsyä täysin niissä ilmenneeseen huomionkipeyteen, pahan olon ulos oksentamiseen sekä koilismaalaisittain sanoa pilluiluksi pistämiseen. Sanaleikki tai vastaava kompa ei liioin ole naurattanut minua enää sitten teini-iän.

On sopivaa, että joillekuille on nyt tuotteistettu se loputtoman kärsivällinen, aina hauska ja vielä joka kerta seksiinkin suostuva ihannekumppani – olitpa itse millainen sika hyvänsä. Hankkikaa te vain lisää teknologiaa sekä maksakaa palveluista suoraan rahalla tai epäsuorasti yksityisyydellänne, jos sillä onnenne saatte.

Vastaavaa kohti on nimittäin oltu menossa jo vuosikymmenet, kun tarpeet ovat aina vain muuttuneet ilmeisimmiksi, mutta puitteita niiden tyydyttämiseen ei vielä ollut. Josko nyt kaikilla on lopultakin sitä laulun liitua, jolla piirtää? Ja tosiaan; jos luola on ollut olemassa kaikenaikaa, en käsitä miksi siellä ei myös voinut pysyä.