Karjalainen hyvä hallintotapa

(Kuva: Jari Kähkönen) Tukkeen syytä en tiedä sanoa varmasti; ei kiinnos-
ta niin paljon, jotta rupeaisin tekemään vuoksensa yhtään mitään. Katson
ennen kulkuani, että missä kunnossa rahvaan lumikasan ympärille tallomat
polut ovat; elleivät ole vähintään tyydyttävät – kuljen niin kutsuttua virallista
tietä.

Pohjois-Karjalassa mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Sitä; mikä tulisi saada jo lähtöjään, pitää erikseen pyytää. Esiinny siis kuin arkipäiväisen palkkatyön keskinkertainen suorite olisi suurikin jalomielisyys. Muista myös jatkuvasti kiitellä – vielä vuosien päästäkin. Vastapalveluspyyntö on vain ajan kysymys!

Siispä; kun jotain pitäisi kehittää, se ei pääsääntöisesti joko onnistu lainkaan tai mielivaltainen sattumanoikku säätää kaiken uusiksi sopimatta, tiedottamatta eli ottamatta mistään edes jälkikäteen vastuuta. Karjalainen hyvä hallintotapa ei siis vaadi mielikuvituksen käyttämistä vain siksi, koska se itsessään on abstrakti käsite.

Ne ovat täällä isäntiä kaikki – omistuksia tosin ei välttämättä ole edes omakotitalon ynnä tontin, jolle takapuolensa laskea – vertaa. Kulkevat myös työpukukankaiset takki+housut päällä kuin työmiehet konsanaan, vaikka olisi oltu vajaakuntoisia syntymästään tai työmarkkinoiden ulkopuolisia vuosikymmenet.

"Täällä kaikki ovat isäntiä ja työmiehiä, vaikkei omistettaisi mitään tai olisi ikinä oltu palkkatöissä päinkään."

Siispä; jos aukaiset suusi tai läppärisi kannen, koska näin olisi hyvä eli sinun täytyy, pidähän varasi. Karjalainen nimittäin ottaa kaikki ehdotukset ”miun työn”  ja "isännyytensä" arvosteluna; silti, vaikkei ole sen paremmin keksinyt kyseistä hommaa eikä perustanut tai omistakaan sitä oikeushenkilöä, jonka puitteissa toimitaan.

Kaikki eivät ole tässä suhteessa samanlaisia. Oikea toimitusjohtaja, maisteri ja julkisen arvonannon osoituksen saaja on pitkäsanaisempi sekä kohteliaampi kuin niitä vain oman päänsä sisällä oleva talonmies. Viimemainittu saattaa huutaa sekä sättiä täysin tolkuttomasti myös siksi, koska on todellisuudessa toksinen poikkeuspersoona.

Vaan lopulta erot haihtuvat. Puhui kummalle tahansa, saa silti aina ensin vastaukseksi ein tai hiljaisuuteen sulkeutumisen. Mutta katso ja hämmästy: vuosi keskustelun jälkeen vastapuoli tekee juuri sitä sekä samaa muka omana ideanaan. No, nytkö on loppu hyvin kaikki hyvin, kun kerran pyydetty saatiin, joskin mutkan kautta?

"Ensin saa aina kieltävän vastauksen tai hiljaisuuden. Sitten se jo tekeekin saman 'omana ideanaan'. Nytkö on kaikki hyvin?"

Ehei. Todellisuudenhallinnassa siirrytään vaiheeseen, jossa tarkoituksen vastaisesti toteutetuksi tullut pitää jotenkin pilata. Joko 1) piilottamalla 2) mulkkaamalla sisältö tarpeita vastaamattomaksi 3) huonontamalla saatavuutta 4) tekemällä käyttämisestä mahdollisimman epämiellyttävää. Kumpikin tavallaan, valitettavasti.

Selitysmalleja on useita. Joko 1) puuttuu määrärahat 2) työnsuunnittelu ei toimi 3) työyhteisöä johdetaan yhtä ylhäältäpäin kuin kaikkea muutakin tässä maakunnassa 4) kommunikaatio on silti aivan onnetonta vaikka koko ajan on tolkuton kälkätys päällä 5) asia on unohtunut eli sitä ei oikeasti ollut koskaan olemassakaan.

Niin. Toimitusjohtaja pahoitteli liukastumista, mutta sanoi silti selvästi, ettei 80-luvun pururadalta kuin on tänään tosiasiassa kevyenliikenteen väylä tehdä silti kulkua pihaan. Sellainen kuitenkin syntyi ihan selvästi. Ensin ilmaantui hiekkakasa, jolla nurmikon poikki muodostunut kuopio peitettiin ja se myös levennettiin uudeksi liittymäksi tontille.

"Ehei. Todellisuudenhallinnassa siirrytään vaiheeseen, jossa tarkoituksen vastaisesti toteutetuksi tullut pitää jotenkin pilata."

Sitä riemua, kun pihan konelumityö piti reittiä kunnossa; kestikin sitten peräti yhden talven verran. Tuli seuraava talvi, jolloin keskelle oletettua liittymää kumottiin ensin pieni kasa lunta ja sään satuttua seuraavaksi sitäkin isompi. Reunoilleen ei näet koskaan asetettu aurausviittoja!

Tukkeen syytä en tiedä sanoa varmasti, koska asia ei kiinnosta niin paljon, jotta rupeaisin enää tekemään vuoksensa yhtään mitään. Katson ennen kulkuani, että missä kunnossa rahvaan lumikasan ympärille tallomat polut ovat; elleivät ne ole vähintään tyydyttävät – kuljen takasivunsa asvalttitietä, joka on se niin kutsuttu virallinen reitti.

Minusta tämä karjalainen hyvä hallintotapa – kieltämisine, kuitenkin tekemisineen ja sitten pilaamisineen – on yksinkertaisesti epäinhimillinen, kohtuuton sekä täysin hedelmätön menettely. Näin mitään parannuksia ei saada aikaan – paitsi vahingossa – eivätkä ne tällöinkään ole koskaan pitkäikäisiä.