Tämä lopputulema ei tunnu juuri miltään

(Kuva: Jari Kähkönen) Teinpä sitten tämän linkkarikuvan, jottei kärjessä olisi
pelkkää tekstiä. Kyllä sillä pullon avaa ja lyijynän teroittaa.

Että minua ärsytti vuosikymmeniä sitten – blogien ja bulletinboardien aikaan – , kun viiteryhmään kuuluvat yrittivät jatkuvasti anonyymisti kolmannen osapuolen moderoimattomalla alustalla räkyttää tiesmitä ”päähänpotkituksi tulemisesta”. No, sellaisia nuo teini-ikäisen tasoisiksi jääneet pellet vain olivat.

Ajatus kirkastui voimalla, joka ei olisi ollut ihan välttämätöntäkään, kun katselin kaapeli-tv:n maksukortin takana ollutta Ruotsin TV 4:n välittämää brittirealityä koulumaailmasta. Voi ei; jos jo silloin noin, kuinka liene tänään – ovathan palvelut ja teknologiat kehittyneet täysin toiseen todellisuuteen. Koululaisparat. Minäkinkö?

Sitäpä päädyin miettimään, kun talsin muuatta rivitalonpihaa; keskivaiheillaan minulle tiedotettiin pyytämättä perheenjäsenestä, joka ei ollut saunonut saunapäivänä. Epäiltiin jopa onko hän sairas. En pysähtynyt kohdalleen vaan käänsin tuskin päätäni puhujaa kohti, kun vastasin, että ei tietääkseni. Tarkistin; kaikki oli silti kunnossa.

"Viiteryhmään kuuluvat henkiseksi teini-ikäiseksi jääneet räkyttivät ärsyttääkseen siellä missä pystyivät."

Eli on ihan turha käydä härkkimään tai kerjäämään huomiota. Reaktio tulee kyllä, mutta se onkin sitten ainoa taattu asia. Epäilemättä olisi suorastaan rakastettu mahdollisuutta, jos olisi voitu turvallisen matkan päässä hähätellä kuinka raivoihin joku meni, mutta eipä pääsekään käsiksi. Sitten vielä sinetöisi häpäisemisen julkisuudella.

Sanotaanko vaikka näin, että jos saan joltain tylsyyttä pelkäävältä peruskäytöstavattomalta älypuhelimen taakse pakenevalta friikiltä nirrin pois paljaskäsin; kuinka ihmeessä hän voi kuvitella kiusaavansa minua? Minulla on kaikki tarvitsemani mielenrauha, kun tiedän jottei tuo muussa pärjää kuin satasen juoksussa.

Sattuuhan tätä toki reaalimaailmassakin; joidenkin pahemman kerran koholla ollut itserakkaus saa heidät ottamaan jopa kanssaihmisen – heihin itseensä liittymättömän – naamailmeen henkilökohtaisena loukkauksena. Rupeavat kokeilemaan josko saisivat tilittämään, saarnaamaan tai peräti käyttäytymään väkivaltaisesti.

"Ihan turha tulla härkkimään tai kerjäämään huomiota. Reaktio tulee kyllä, mutta se onkin sitten ainoa taattu asia."

Niin ja sitten ei tapahtunutkaan yhtään mitään. Jos esitän kysymyksen, sekä saan siihen vastauksen; on samantekevää, mikäli joku näkee tässä jotain nauramisen arvoista. Hullun huvitukset ovat niin halvat, etten minä välitä kommentoida mokomia lainkaan – samat sanat ex-kapiaisista, jotka voivat pitää kivaa keskenään.

Enempää ei tapahtunut koskaan. Olin turvassa, hyvinvoiva ja onnellinen lapsi – jälkiviisaudessa sanoen – ikäepäsopivaa seuraa ollut vanhempi poika arvosanastresseineen ei turvallisuudentunnettani heilutellut. Ehkä hänellä oli yksinhuoltajaisääni vaativammat vanhemmat, mutta se ei ollut minun ongelmani.

Niinikään; luulkoon mitä luulevat, mutten sen jälkeenkään maksanut ottamattomia vippejä, antanut yllyttää itseäni tekemään kiellettyjä asioita enkä liioin juossut joutavien juoksuttamana. Mitä sitten, jos joku tai kukaan ei pidä minusta? Kenenkään on turha kuvitella ottavansa kanssani mitään vapauksia tämän varjolla.

"Mitä sitten, jos minusta ei pidetäkään? Turha kuvitella ottavansa kanssani mitään vapauksia tämän varjolla."

Ärähdin siis käsidesittelystä päätään aukoneen puolispurgun hiljaiseksi, koska valitettavasti huono esimerkki vailla sanktioita yllyttää seuraavaa pahempaan. Sekä; jää sinä vain sinne bussipysäkille pälyilemään, ellet uskalla matkustaa muulla kuin aina sillä samalla. Ja terveisiä kylmälokeroon, jos et käytä turvavyötä, vaikka se oli asennettu.

Koskaan en osannut paljoa kemiaa, sekä siitäkin olen jo puolet unohtanut; vaan jospa opin sittenkin silloin 8. luokan keväällä jotain tärkeämpää? Tiesin mistä tiesin; tein kokeen ja lausuin sen tuloksen soveltaen aiempaa oppimista, jonka perusteella päättelin oikean vastauksen. Opettaja sanoi sitä tyylipuhtaaksi arvostelusta valittajille.

Niin; sitten minusta ei tullutkaan Sitä Jotain vaan päädyin huomiottomuuteen ja vähätuloisuuteen syrjäseudulle, jonne en kuulu – eikä tämä lopputulema tunnu oikeastaan juuri miltään. Käyn tavisten kanssa keskustelua löytöpolkupyörästä sekä koiranpaskasta, koska he eivät osaa hoitaa edes sitä tai ymmärrä tätäkään vähää.

"Keskustelen löytöpolkupyörästä sekä koiranpaskasta, koska tavikset eivät osaa hoitaa tai ymmärrä edes tätä vähää."

Niinpä. Onpa haasteellista, kun pitäisi ihan katsoa ympärilleen, että hakeeko joku bussikorttiaan. Jos ei, vähimmän riesan tie on mennä joko pääte- tai tavalliselle pysäkille; ensinmainitulla linja-autonkuljettaja on tavattavissa niine hyvinensä, mutta viimemainitulla auton joutuu viittilöimään pysähtymään – luovuttaakseen kortin tälle.

Ja se on tosiaan aika ironista, että yli kymmenen itämurretta ensimmäisenä kielenä syntymästään puhunutta ei ymmärrä niin kutsuttua vitsiä; ei näet saa selvää kerjääkö aloittaja ensisijassa huomiota vai pyytääkö palvelusta – sillä sanailullaan. Kaltaisestani fiatintuomasta lännenmiehestä taas ei ole sen suurempaa lukua.

Täälläpäin on näköjään myös kyliä, joissa ei ole kuultukaan trollaamisesta. Trolli operoi oletetun etunimen tavut nikkinään, mutta silti selitellen perui puheitaan. Sanattomaksijäämättömyyys se on runonlaulajien jälkeläisille kaikki kaikessa, mutta minusta moinen on kyllä silti ihan köyhää. Ölähtelynsä eivät siis paljon minua nappaa.