Yhteisö, normaliteetti ja ryhmähyväksyntä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Näin "linja-autoasemalla" päihtyneen miehen selittämässä jotain sekavaa virnuileville kakaroille. Ev. lutin. papistoon kuuluva kertoi eteenpäin, että diakonia-lähetystyöntekijä oli ennaltaehkäissyt tappelun samaisen rakennuksen edustalla, sekä saanut osalliset seurakunnan torikahveille kadun toisella puolella.

Mitä opimme tästä? Eivät taida lapsi- ja nuorisohenkilöoletetut juuri tavata normaaliväestön aikuisia tämän kylän raitilla. Jos tapaavat, niillä on aina kiire töihin, työmatkalle, askareisiin kotiin tai omiin harrastuksiinsa. Tällöin aikuiset ovat yleensä äkäisiä ja jättävät yhteisön pienimmät kylmästi huomiotta. 

Ensin siis ollaan mahdollisimman paljon poissa kylän julkistilasta, mutta jos sinne tullaan, käydään vain kääntymässä autolla – vetäen silmät putkinäössä puolijuoksua – kuin jänis metsästyskoiraa pakenisi. Olen tyytymätön asiaintilaan, mutta en silti ala sen varjolla vahtia toisen nurkkia enkä kasvattaa muiden kakaroita – ilmaiseksi.

"Julkistilaan tullaan vain kääntymään autolla – asioidaan silmät putkinäössä puolijuoksua – kuin jänis pakosalla."

Ja kylläpä sitä juttua riitää nepsyistä; heidän erityisluonteestaan, arvostaan sekä alttiudestaan niin väärinymmärrykselle kuin väärän syytöksenkin kohteeksi joutumiselle. Minäkään en suhtaudu heihin muuten kuin kunnossa olevan eli ihmiskäsityksen kautta, jossa kaikilla on sama, yhtäläinen sekä jakamaton ihmisarvo. 

Henkilökohtaisesti en nimittäin ole vähääkään lapsista tai nuorista kiinnostunut enkä varmasti ole minkäänsortin opettaja. Sitä piti jonkun satunnaisen oikein vielä kysyäkin, vaikken ole moista väittänyt enkä antanut ymmärtääkään. Sikäli, jos ylipäätään tarkoitti minua eikä kanssakeskustelijaa. Niin kutsutuilla ammattikasvattajilla on huono asenne.

No, sellaista se elämä on Liperin Ylämyllyn, kanta-Joensuun ja Kontiolahden Kirkonkylän muodostamalla kapealla kannaksella. Voi mikä mölinä yhteisöllisyydestä sekä...hah...”pokkuroimattomuudesta” nousee, jos itse haluaa varjollaan jotain tai toivoo omaa elämää rasittavan häiriötekijän hoituvan pois ihan vaan tsup-tsup.

"Henkilökohtaisesti en ole vähääkään lapsista tai nuorista kiinnostunut enkä varmasti ole minkäänsortin opettaja."

Niinpäniin. En minä kylän julkistilaan sentähden tule, että välittäisin olla kenenkään kanssa missään tekemisissä – kaikenviimeksi toivon olevani aikuisen malli. Minulla on vain sellainen tapa, koska kaupungissa kävellään huvikseen tai aikansa kuluksi kaikkialla missä pystyy eli voi. On samantekevää, onko siellä muita vai ei.

En tervehdi tuntemattomia. En liioin ole kenen tahansa saatavilla, koska nähtävästi täkäläisittäin jo alkeellistenkin käytöstapojen hallinta on erikoistaito, joka erottaa yksilön massasta. Eivät kuitenkaan pysty pakottamaan kanssaan tekemisiin eikä minulla mene koskaan niin huonosti, että haluaisin mitään noilta mullikoilta. Voivoi.

Niinikään; yhdenkään täkäläisen typerän ihmisen erauspennun on turha kuvitella minun suovan leikkiä kustannuksellani tai antautuvan elämästään ilmeisesti puuttuvaan vuorovaikutukseen. Olen jo tiennyt usean vuoden vihaavani tätä typerää tuppukylää ja että ylipäätään muuttoni koko maakuntaan oli virhe.

"Olen tiennyt jo usean vuoden vihaavani tätä typerää tuppukylää; ja että muuttoni koko onnettomaan maakuntaan oli virhe."

Siispä; mikäli minua huvittaa käyttää khakia maiharitakkia ja aavikkocamoa olkalaukkua sen kanssa, teen niin. Ei kiinnosta mitä kukaan siitä tykkää; suoraan tai epäsuoraan. Jos on pakko oletella vielä oikein ääneen, että minulla täytyy olla kurkku kipeänä, koska käytän kaulahuivia(shemagh); puhujan oma mieskäsitys on epäkunnossa.

Tai, jos näin hyväksi ompeluttaa mustan olkalaukun kanteen rauhan-, anarkisti- ja antifasistimerkit; oikea vastaus ei ole kysyä mitä ompelija sanoi. Totesi muuten:"Tekee viisi euroa kiitos." En tosiaan sovi kuvaan eli näytä täkäläiseltä; moinen on niin utopistista, jottei se mahdu tärkeysjärjestykseeni edes aivan viimeiselle sijallekaan.

Kaikki ei ole Pohjois-Karjalan tai karjalaisten syytä. Olen oppinut inhoamaan ryhmähyväksyntää, koska tiedän jo etten saa sitä milloinkaan enkä missään. Itsenäni en kelpaa ja kieltäydyn mahduttautumasta johonkin mielikuvituksen varassa roikkuvan ”normaalin” vaihteluväliin. Pitäkää hyvänänne.