Jälkeenjäänyt Suomi

(Kuva: Jari Kähkönen) Tulin minä näemmä tämän
kuvan kuitenkin siitä repusta tehneeksi.

1970- ja 80-luvuilla Pohjois-Karjala saattoi olla kehitysalue, mutta sittemmin siitä tuli kyllä osa Jälkeenjäänyttä Suomea. Täällä näet yksinkertaisesti moni sellainen asia on arkipäivää, mikä ei muualla ole edes mahdollista. Edellytykset ovat kateissa, odotukset matalat ja useimmiten ne onnistutaan myös alittamaan.

Ajattele vaikka näin; olet jatkuvan palvelun laskutusasiakas, mutta käytäntöä voidaan tuosta vain muuttaa – lähettää sinulle summansa suuruudella kulmakarvoja kurtistuttava lasku, koska oletettavasti laskuttaja kevensi omia töitään. Ennakkoilmoitusta ei annettu; kuviteltiin kunnossa olleen laskuerittelyn riittävän. 

Täällä tottelevaisuus on yhä hyve, vaikka muualla maassa painotetaan jo enemmän itseohjautuvuutta. Kontiolahden kirkon ilmoitustaulullekin laitettiin kaksi samansisältöistä lappua Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksista – punainen ja sininen. Eihän ilmoitus vain nyt puutu mistään, jossa sitä olisi tarvittu?

"70- ja 80-luvuilla Pohjois-Karjala saattoi olla kehitysalue, mutta sittemmin siitä tuli kyllä osa Jälkeeenjäänyttä Suomea."

Täällä pidetään myös esittelytilaisuuksia tehdäkseen vuodenvaihteessa aloittava hyvinvointialue tutuksi yleisölle. Kontiolahden tilaisuus keksittiin sitten järjestää samana iltana kuin artistin joulukonsertti ja vielä samassa tilassakin. Se on viipaleittain rakennetun koulukeskuksen hukkaneliö, mihin toteutettiin auditorio.

Tuohon toisinaan Ohto-salinakin tunnettuun tilaan tullessa ulkovaatteet pitää jättää joko autoon tai aulan avonaulakkoon; valvontaa ei ole koskaan eikä lukittavista säilytyslokeroista kuultu juttuakaan. Kylteissään on invamerkit, mutta esteettömyys loppuu kynnykselle; on joko jäätävä eturivin eteen tai kannettava mennentullen.

Kunnan ykköspaikan äänentoistokin saattaa ehkä olla olemassa, jos vain keksii itse kuinka sitä käytetään ja löytää molemmat käsimikrofonit. Sali on itseasiassa hellyttävän keskentekoinen; yhdestä reunasta puuttuu – kaiketi – joko kaiutin tai monitori, mutta seinästä roikkuu solmittu kaapelinpää.

"Kunnan ykköspaikkana on koulukeskuksen auditorio, joka ei ole esteetön ja äänentoistonsakin ontuu."

Muistanpa kerran, kun Rokumentti esitti siellä ilmaiseksi televisiossa jo pariin kertaan nähdyn Laulun koti-ikävästä, mutta joko tökki levy, soitin tai en tiedä mikä; jokatapauksessa, kun toisen kerran palattiin takaisin alkuun 90%:ia yleisöstä poistui. Puhumattakaan edeltäneistä hyvin noloista Karjalaisen mainosrihkama-arpajaisista.

Tulin voittaneeksi niissä pienen heijastinrepun, jonka tähden sain sukulaismieheltä sellaisia kateita katseita, että hyvä kun en viskannut sitä samantein hänen jalkoihinsa. Kertaakaan en kyseistä kantolaitetta julkisella paikalla käyttänyt; annoin isälleni tehtäväksi hävittää sen, joten kai joku tarvitseva jollain syrjäkylällä tuli onnelliseksi.

Tämä vain on alhaisten odotusten aluetta, jolla rikos- ja oikeustoimittaminenkaan ei ole kaksisissa kantimissa. Karjalaisessa poliisin päivittäistiedotteen rivit portsariin käsiksikäymisestä jäivät maksumuurin taa, mutta olivat silti päiviä "luetuin juttu". STT:n sama vastavakoilujuttu oli lauantaina paperilehdessä ja tiistaina ilmaiseksi netissä.

"Tämä vain on alhaisten odotusten aluetta, jolla rikos- ja oikeustoimittaminenkaan ei ole kaksisissa kantimissa."

Siispä; millaiset ihmiset, sellaiset ovat journalistit ja tiedotusvälineetkin. Näin voin vain todeta, kun tieto saman Punamustan konsernin Pohjois-Karjalan paikallislehtien toimitusjohtaja Esa Nevalaisen oikeusjutusta saavutti minut. Oli sitten litteroitu ja julkaistu vakikirjoittajan yleisönosastokirjoitus, jota epäillään vihapuheeksi.

Tapahtuma-aikaan Nevalainen oli yhä oman toimen ohella Outokummun Seudun päätoimittaja vai meniköhän se sittenkin päinvastoin? Jokatapauksessa; suullisen pääkäsittelyn pitämispäivänä hän kertoi YLE Joensuulle, että julkaisupäätös syntyi tavallaan vahingossa. Yksi laati, toinen naputti koneelle eikä kolmas lukenut mitään.

Yksi on nyt kuollut, toisesta vaietaan ja kolmas on syytteessä oleva Esa Nevalainen itse. Eihän siinä muuta, mutta kun minusta tapaus on Outokummun Seudussa ja Punamustassa paikallislehtineen pikemminkin Se Tavallinen Tarina kuin vain poikkeuksellisen tilanteen aiheuttama yksi satunnainen pikkumoka.

"Suullisen pääkäsittelyn pitämispäivänä Nevalainen kertoi YLE Joensuulle julkaisupäätöksen syntyneen vahingossa."

Ajatellaanpa, kun jäteauton kuorma syttyi palamaan tässä kylässä. Pielisjokiseudussa julkaistiin noin viikko tapahtuman jälkeen yksipalstainen, joka oli editoitu niin surkeasti, että kärjessä oli ”alikaupunginosa” kuten Linjat tai Harju on Kalliolle Helsingissä. Paitsi, ettei kyseistä nimeä ole olemassakaan, koska täältä moinen perinne puuttuu.

Tuosta PETO-mediaa peesaavasta notiisista ja jo mainitusta onnettomasta yleisönosastokirjoituksesta ajattelen paikallislehtien toimintamallin olevan ongelmissa. Kiinnitin siihen huomiota ensikerran jo vuosia sitten, kun Outokummun Seutu alkoi ilmestyä vain kerran viikossa; porukkaa on liian vähän, koska talous edellä mennään.

Yksi päätoimittaja, yksi toimittaja, yksi myyjä ja mahdollisesti vielä joku konttoristi siihen päälle on turmiollisen pieni henkilöresurssi. Mitä sitten, jos parissa niistä on muutama ”runkoporukkaa” enemmän, koska ne useimmiten kuitenkin ovat ei-journalisteja? Satsaus on väärässä paikassa, koska ei paikallislehti ole mikään luukkukioski.

"Päätoimittaja, toimittaja, myyjä ja mahdollinen konttoristi on turmiollisen pieni 'runkoporukka' paikallislehdelle."

Mieleeni johtuivat myös omat toinen ja kolmas interaktioni täkäläisen median kanssa. Pia Paananen teki Karjalan Heilissä julkaistun muistelujutun Outopian Vuoden oudoin -kisasta; minua siinä ei haastateltu, vaikka nimeä ja kuvaa käytettiinkin. Jutun piti varmaan alunperin mennä Outokummun Seutuun? Melkoinen sisältökäytäntö!

Sitten osallistuin kymmenenteen Outopiaan, kun pyytämällä pyydettiin ja olin vuorollani lavalla – annoin myös haastattelun Karjalaisen Timo Riistaniemelle, minkä Esa Nevalainen simultaanikopioi Outokummun Seutuun kuin se olisi ollut pressis. Esittelikö hän edes itse itsensä ja kysyikö voiko näin tehdä? En muista, koska siitä on jo aikaa.

No, Outokummun Seudussapa julkaistiin Paanasen nimellä ¾ sivun uudelleenlämmitys ties montako vuotta vanhasta alkuperäisestä Outopia-haastattelustani(ensimmäinen interaktio); kertomatta itselleni etukäteen tai lukijoillekaan jälkeenpäin. Nimi oli muuten kirjoitettu väärin – kahdesti – ja jutussa oli kielteinen – minua lyövä spinnaus.

"Mieleeni johtuivat myös interaktiot täkäläisen median kanssa. Melkoisia toimituksellisia ja sisältökäytäntöjä!"

Tämä onnistui siitä huolimatta vaikka ¼ samasta sivusta oli Esa Nevalaisen nimissä olevaa kainalojuttua, jossa niin nimi, sitaatit kuin kuvakin olivat oikein. Kyllä minulta nauru pääsi, kun edesmenneen Kari Tahvanaisen koko komeudesta sähköpostiini lähettämän kuvan näin. En edes jaksanut oikaisua vaatia tai vastinetta lähettää.

Parasta taitaisi olla, että Esa Nevalainen nimittää itsensä Pohjois-Karjalan paikallislehtien vastaavaksi päätoimittajaksi ja ottaa itsensä lisäksi johtoon tuottajan editoimaan keskitetysti. Näin hänen ei tarvitse olla itse tietoinen lehtien sisällöstä, mutta joku kuitenkin lukee ne ajatuksella edes kerran ennen painoon päästämistä.

Osaamisvaje ja työvoimapula ovat ilmeiset. Tänä vuonna eläköityi kaksi päätoimittajaa: Leila Virnes Pogostan Sanomista ja Marja Mölsä Lieksan Lehdestä. Ensinmainittu ilmoitti lähtöhaastattelussa olevansa käytettävissä freelancerina; viimemainittu ei sanonut mitään, mutta siitä huolimatta nimi on näkynyt tiheään Pielisjokiseudussa.

                                                           ***

Päivitys 1: Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi Esa Nevalaisen syytteestä poiketen päätoimittajarikkomuksesta 20 päiväsakkoon. Hän ilmoitti STT Lehtikuvan haastattelussa tyytyvänsä tuomioon.

Päivitys 2: Karjalaisen tuomiojutussa kirjoitetaan, että kysytty toinen henkilö oli ollut harjoittelija, jolle Nevalainen oli antanut tekstin puhtaaksikirjoitettavaksi; tutustuttuaan siihen ensin itse vain pintapuolisesti.