Ristiriitaista

Yksityiset turvallisuuspalvelut ovat välttämättömiä, mutta ne pitää saada halvalla. Palvelun tuottajiin ei liioin luoteta, vaikka heti huudetaan suunapäänä, jos jotain halutaan. Valtuuksia on; niitä tosin ei vain pitäisi käyttää. Tehtävän suorittamisen estäminen on rikos, mutta siitä rangaistaan lievästi ja myöhässä – jos ollenkaan.

Vanhemmat taiteenharjoittajat tietävät jo, että keskiluokan ongelma on saada koulutusta vastaava työ, mutta turvallisuutta tekevä työläinenpä taas ei saa työtä vastaavaa koulutusta. Näin on siksi, koska asioita ei ole koskaan edes yritetty hoitaa kunnolla. Tuntimääriä vain välillä nostetaan, kun ollaan tekevinään uudistus.

Edelläkirjoitettu ei puolustele lähestulkoon kenen tahansa työhön ottamista; kiitellään, jos sattui hyvä valinta – jahka sattui huti, katsellaan nolona anteeksipyynnellen toisaalle ja yritetään vähän hyssytellä. Vasta todella vakavat yli- ja aliampuneet luokitellaan riesaksi tai riskiksi, joista hankkiudutaan eroon.

"Turvallisuustyöläinen ei saa työtään vastaavaa koulutusta, koska asioita ei ole koskaan edes yritetty hoitaa kunnolla."

Ollaan olevinaan dynaamisia, aikaansaseuraavia sekä käyttävinään uusinta teknologiaa, mutta silti arki toimii kuin 1920-luvun yöporttivartijalla; vaikka pääluku kasvoi, ja ollaan kirkkaassa päivänvalossa. Päällikkyys on toimistolla, arkipäivän viikkotyössä; hälytyskeskus, valvomo sekä esimiehyys ovat aina jossain muualla.

Arjessa työskennellään keskenään jätettynä, oletusarvoisella alimiehityksellä, nimellisin valtuuksin, kevyessä suojavarustuksessa sekä 1990-luvulle jämähtäneellä kylmien aseiden valikoimalla. Sikäli, kuin mikään tästäkään vähästä toteutuu, koska oikeasti tuossa maailmassa kenellekään ei taata yhtään mitään.

Tehdäänpä siis oikein pirullinen rinnastus. Miksi huutaa esimiestä tai päällikköä ja toimitusjohtajankin puhelin soi päivittäin? Seisoihan Hennalassakin kenttäjohtaja koko ajan vieressä tuppisuuna sekä tumput suorana. Komisario ja ylikomisario ovat yhä anonyymejä sekä poliisipäällikkökin vain jorahti jotain seremoniallisesti.

"Työskennellään alimiehityksellä, nimellisin valtuuksin, kevyessä suojavarustuksessa ja ysärin parhain kylmin asein."

Siispä; kun eilen viides lähti tutkintavangiksi ja kuudes pääsi putkasta – tuliko taas vaihteeksi kaikki mitä koskaan nähdäänkään? Se on aika ristiriitaista, mutta tuskin yllätys. Haastattelussa virkamies on sanonut minulle, että kaiken oletetaan olevan hyvin ellei valiteta ja tällöin taas uhataan tehostaa valvontaa. Näkisipä vain!

Sitten vielä massamediallisen ”monipuolisuuden” nimissä päästetään esille kuka tahansa alaan etäältä liittyvä toimitsija tai luullakseen lopullisen viisauden keksinyt kouluttaja. Ja johan aiheen päivittäiseen uutisissa pyörimiseen jo kyllästynyt kansakin alkaa taas tuntea sitä kuuluisaa turvallisuudentunnetta.

Prosessi jauhaa kulkuaan ja johtaa ajallaan tuomioihin niinkuin sen väistämättä tuleekin. Mutta ei poliisi ota maan julkistilaa partiointiin, eikä sitä siivouksen ja kiinteistönhuollonkaan huomaan jätetä. Siksi yksityinen turvallisuusala ei nytkään oikeasti muutu miksikään; siitä olen tässä vaiheessa jo lähestulkoon varma.

"Yksityinen turvallisuusala ei nytkään oikeasti muutu miksikään; siitä olen tässä vaiheessa jo lähestulkoon varma."

Tämä ristiriitaisuus on osa elävää elämää, jonka tietää kyllä, jos on elänyt sitä pidemmästi tai katsellut laajemmin. Oppinut kahtiajaon kehitettäviin ja ylläpidettäviin, sekä ymmärtää jonkin pitävän olla vaan ei kuitenkaan tekemän mitään. Päinvastoin: jos silti suoriutuu, menestyy tai paljastaa jotain uutta, saa vihat päälleen.

Ylhäältä oli näet päätetty niin paikkaa, ihmistä kuin tekemistäkin koskevasta sellaisesta ylevyydestä ettei aineellisen todellisuuden sovi sitä kumota. Koostuivathan yöporttivartijankin hah tilat pelkistä seinistä, pöydästä, tuolista ja ikkunoista – toisinaan paikaltaan ei olisi saanut poistua mihinkään eikä tuuraajaakaan ollut.

Jotain uutta yksityisessä turvallisuusalassa on kuitenkin ilmennyt. Poissa ovat menneen ajan mediavihamielyys, kaiken salaisuus ja vuotajana potkut saamisen pelko. Kauankohan suhtautuminen pysyy, kun skandaalin hyydyttyä huomataan, että eihän niitä oikeasti kiinnosta tämä homma tippaakaan? Käyttivätpä vain hyväkseen.

"Kauankohan ilmennyt haastatteluja antava mediamyönteisyys pysyy, kun kaikki paljastuu hyväksikäytöksi?"

Kun nolo totuus on yhäkin se, että yksi haluaa tienaamaan käymättä pitkään koulua. Toinen tahtoo halpaa, vaatimatonta, tottelevaista ja helposti korvattavaa työvoimaa. Kolmas toivoo sanoa, jottei ole vastuussa eikä velvollinen, koska käytti palveluita. Neljäs taas vain ei myönnä, ottaa pois, peruuttaa ja tuomitsee – jos oikeaksi katsoo.

Vuosien koulunkäyntikään ei välttämättä ole oikea vastaus, sillä ilman oikean sekä väärän tajua ja räjähtävän nopeaa sekä voimakasta puuttumiskykyä kaikki on turhaa. Joka paikkaan ei saa esimiestä, poliisia eikä yhteyshenkilöäkään päivystämään radiopeitteen piiriin. On vain toimittava tai suoritus meni pelleilyksi.

Järjettömän ristiriitaiset odotukset, toivotaan toivotaan -tyyppinen resurssointi ja päättämättömyys johtivat tähän skandaaliin. Vai nytkö laitetaan kuntoon ne puoli miljoonaa asiaa, johon yksityiset turvallisuuspalvelut ovat ensi- ja usein se ainoakin vaste? Älkää naurattako ketään. Tietää ette halunneetkaan ja nyt jo kyllästyttää.