Avainten kadottaminen

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei liity mitenkään mihinkään muuten paitsi,
että kuvassa olevassa kyltissä lukee työmaa -sana.

Kyllä minä niin sisäista sieluntuskaa tunsin, kun väitetään löytyneen avainnippu missä on kulkulätkiä, minkä oletetaan kuuluvan nimeltämainitun terveysaseman siivoojalle. Se on yksinkertaisesti kauhistuttavan huonon turvallisuuskulttuurin merkki. Ja, sitten sama tapahtuu seuraavana päivänä uudestaan, kirkon piirissä!

Niin monelle luullakseen erehtymättömälle ja etenkin korvaamattomalle sanottiin toistuvasti, että kulku- sekä mekaaniset avaimet pidetään erillään, koska niitä on hukattu jo ladonlukkojen aikaan. Avaimet tuli myös kytkeä itseensä kiinni ja olla viemättä niitä pois alueelta, mutta toisinaan tämäkin vähä oli liikaa pyydetty.

Avainpalvelu ei tosiaan ole aina mukavaa, koska jotkut omivat yhteiskäyttöomaisuutta, asettavat omasta päästään uusia aukioloaikoja tai ovat miedosti sanottuna yhteistyökyvyttömiä kohdattaessa. Mutta sellaista se vain on; jos turvallisuustaso asetetaan tiettyyn kohtaan, ei inhimillisen tekijän anneta sitä heilutella.

"Mekaaniset ja kulkuavaimet piti pitää erillään, kytkeä itseensä sekä säilyttää alueella – tämäkin oli liikaa pyydetty."

Onko tämän toimintamallin lähtökohta aina ympäri vuorokauden avoinna oleva keskusvalvomo, joka vastaanottaa tietoa, välittää sitä eteenpäin, antaa ohjeita ja tehtäviä sekä valvoo myös niiden toteutumista? Ei välttämättä; se riippuu tietenkin organisaation koosta, laadukkuudesta ja tietotekniikan käytettävyydestä.

Tiedetäänkö kenelle ilmoittaa, uskalletaanko tähän ottaa yhteyttä sekä ollaanko tavattavissa? Tässä näkee organisaation turvallisuuskulttuurin todellisuuden, mikä voi olla ruma – esimerkiksi tietoa pantataan, syytellään, kyräillään ja änkyröidään. Silloin ei mistään tule mitään, jos joku ei tiedä, käskytä, valvo sekä maksa – keskitetysti.

Turvallisuus voi myös marginalisoitua; esimerkiksi muuttua pakolliseksi kilkkeeksi tai tarkastuslistaksi. Sikäli; jos se ei peräti ala elää kokonaan omassa todellisuudessaan, jolloin siitä joko tulee jatkuva konfliktinaihe tai sokeutuvasta turvallisuudesta muodostuu suorastaan este organisaation päätehtävän toteutumiselle.

"Organisaation turvallisuuskulttuuri voi olla rumassa kunnossa – tietoa pantataan, syytellään, kyräillään ja änkyröidään."

Pois hallusta sekä hallinnasta menneiden avainten suhteen tarvitaan siis ripeästi paikkansapitävää tietoa, jotta tilanne voidaan arvioida ja päättää oikeasta reaktiosta. Joskus riittää kulkuavaimen kuoletus, uuden antaminen seuraavan työpäivän aluksi sekä niiden tavallisten löytötavaran käsittelypisteiden tiedottaminen tapahtumasta.

Seuraavaksi karkeampi reaktio on täydentävä lukitus, jossa ainakin vaikutusalueella olevat tai jopa kaikki kulkureitit sulutetaan määräajaksi. Sanohan; tiedätkö edes mistä löytyvät vasara, saha tai pihdit, jos oven käyttölukkoon juuttunut avain päätetään katkaista siihen? Joo; kaikkihan me niin luulemme, että käsivoimat riittävät aina.

Sitten tulee lisävartiointi, jota saatetaan tarvita sekä harvoin että usein, mutta olisi kiva jos asia on huomioitu niin palveluntuotannon sopimuksissa kuin resursseissakin. On avutonta, mikäli ei löydy valmiutta tai tarvekalun luontoinen asia maksaa kuin harvinainen taide. Lopulta tilanne kuitenkin aina normalisoituu uudelleensarjoitukseen.

"Reagointi avaimen pois hallusta ja hallinnasta menemiseen riippuu siitä mitä asiasta tiedetään."

Jos tosiaan suoriudut kaikesta tästä etätyönä puhelimella ja läppärillä; minä en ole mikään sanomaan ettet saa eikä organisaatiosikaan voi. Onneksi olkoon; silloin teiltä vain sujuu jokin sellainen itsestään, mikä muualla joudutaan käskyttämään ja valvomaan. Oletko varma, että turvallisuustasonne ei sittenkin ole pelkkää kuvitelmaa?

Nyt kun otsikko suo; toitotan myös putkilukkojen olevan terveisiä kehitysmaa-Suomesta ja ne tulisi mieluiten poistaa käytöstä kokonaan. Ylipäätään; minkä ihmeen takia kaikkien on päästävä kaikkina aikoina kaikkialle, tai miksi välineitä ei jaeta mukana oleviin pääsyavaimiin ja työpaikalla varmassa tallessa säilytettäviin sellaisiin?

Niinpä. Inhimillinen tekijä panee kerjäämään huomiota, pakoilemaan kontrollia, haikailemaan, tahtomaan vallanmerkkejä, rakentelemaan myyttejä, torjumaan tiedon, kahtiajakamaan, valittamaan, hankuroimaan sekä muuttamaan asiat henkilökohtaisuuksiksi. Tai sitten kirjoitetaan puskikseen kadottaneensa työavaimensa.

                                                                ***

Kullanmurut ja höpsöliinit; kun se ei oikeasti takaa mitään, jos vaikka ne avaimensa saisikin takaisin jo samana iltana tuntien päästä. Avainturvallisuus petti silti: on voinut tapahtua vaikka mitä, ja se täytyy niin selvittää kuin hoitaakin – tarpeen mukaan.