Turha uteliaisuus johtaa välinpitämättömien ventovieraiden viihteeksi ja ajankuluksi

Valtionradion aluetoimituksen keskinkertainen sahuri yritti olla ovela värittäessään juttuaan; tehdä siitä kiinnostavan. Voivoi. En välitä tietää, että mikä maisteri tuokin oikein oli, mutta klikinkalastelussaan hän lähinnä ruokki turhaa uteliaisuutta ja aiheutti hedelmätöntä arvailutyyppistä keskustelua.

Ymmärrän; nykyiset aluetoiminnan tavat turhauttavat, koska liian suuri osa työstä tehdään toimituksen avokonttorissa tietokonetta naputtaen. Epäilemättä mokomaan sahaamiseen myös kohdistuu ylimitoitetut tulosodotukset, koska ajassamme kaiken voi mitata. Ja osaamattomuuskin näkyi, kun yleistoimittaja teki oikeusjuttua.

Minä; jos olisin ollut toimitustyötä johtava ja valvova henkilö, olisin komentanut eniten Vanhusbookkia keskusteluttaneet detaljit pois. Ne olivat epäolennaisuus tai suorastaan katteettomuus, koska rubariin nostoa seurasi leipiksessä pelkkä yhden sanan maininta – ei sen enempää. Mitä merkitystä niillä oli millekään?

"Valtionradion aluetoimituksen keskinkertainen sahuri sai aikaan vain turhaa uteliaisuutta ja arvailua."

Sellaista se toisen modernin mediankuluttajan elämä on. Luulee, että on asiakas tai koko päähenkilö – todellisuudessa on pelkkä mainoksenkohde ja raakaa dataa. On vaikea hyväksyä, kun joku muu kuin itse käyttää valtaa ratkaisten mitä kerrotaan eikä voi muuta kuin hyväksyä lopputuloksen. Ihme, jos ei jotenkin reagoisi.

Tulee esimerkiksi luotua täysin fiktiivisiä pitää varoittaa muita tai on hyvä tietää -perusteita, jotka ovat vain hieman sisäsiistimpiä ilmaisuja turhalle uteliaisuudelle ja juoruilulle. Niinpäniin. Tässä yhteiskunnallisen kehityksen vaiheessa ihmisen kiinnostus ei enää tuosta vain herää, sekä sitten sammu – viestintä on monimuotoista.

Jos ajattelen asiaa rikos- ja oikeustoimittajana, minulla olisi ollut tavisten vatvaamat tiedot sillä sekunnilla kuin valtionradiollakin. Ne olisivat sisältyneet julkiseen asiakirjaan samalla tavalla, kun muutkin vastaavat. Jos taas olisin jälkijunassa menevä, ulkopaikkakuntalainen tai takalinjamiehiä, tietäisin heti mistä ne saisin.

"Toisen modernin mediankuluttaja luulee olevansa asiakas tai koko päähenkilö – on pelkkä mainoksenkohde ja raakaa dataa."

En tosin välttämättä olisi niitä käyttänyt, koska mikään toistaiseksi tunnettu peruste ei edellytä sellaista. Journalismi on korkeasti erikoistunutta työtä, jossa harkinta- ja arviointikyky on kaikkein kallisarvoisin ominaisuus. Valtionradion paikallinen kuukausipalkkainen sahuri toimi siis oikein lopettaessaan pelkkään mainintaan.

Toimittajalla ei nimittäin ole erivapautta syyllistyä seuraamuksitta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen, joka tapahtuu ellei esimerkiksi pysty kestävästi perustelemaan miksi rikoksesta tuomitun pystyy tunnistamaan jutustaan. Tämä ei missään tapauksessa ole jokotai, kyllävaiei eikä ehdotonkaan asia.

Taviksen ja toimittajan keskeisin ero on siinä, että jos viimemainuttu töppää – ainakin valtionradion työsuhteisen laskun maksaa työnantaja. Ensinmainittu taas maksaa tavallaan kahteen kertaan: ensin osan toimittajan töppäyksestä veroissaan ja täydet kulungit omasta itsestään jos tyhmyyksissään teki saman perässä.

"Taviksen ja toimittajan ero on siinä, että ainakin valtionradion kuukausipalkkaisen töpätessä työnantaja maksaa laskun."

Sanomatta pitäisi olla selvä, että jos rupeaa arvuuttelemaan; jokainen hutikuti missä perusteetta syyttelee ihmistä tuomituksi rikolliseksi on joko perusmuotoinen tai törkeä kunnianloukkaus. Mikäli yhteistyökumppanin luotettavuus ja ihmisen soveltuvuus tehtäväänsä on ongelma; ne tulee ratkaista muilla keinoilla.

Sellaista se täysikasvuisuus ja kansalaisuus teettää. Joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, seuraamaan heidän toimintaansa, muodostamaan arvioita sekä toimimaan niin että asiat hoituvat oikein. Yhteisön heikoilla ynnä avuttomilla ei ole samaa velvollisuutta vaan oikeus odottaa, että heitä autetaan ja suojellaan.

Kaikkea ei voi tietää eikä kaikkea tiedettyä voi julkaista. Siksi journalismi on pätevyyttä vaativa ammatti, jonka lopputuotteiden laatuvaihtelu tai laaja levinneisyyskään ei tarkoita, että kuka tahansa voi tuosta vain alkaa siihen. Niinikään; vaikka reaktiopäissäsi ehkä muuta luuletkin, et silti koskaan ole journalistin kanssa ”tasaisella”.

"Luotettavuus ja soveltuvuus tulee ratkaista muilla keinoilla. Sellaista se täysikasvuisuus ja kansalaisuus teettää."

Seuraavaksi kiinnitin huomiota Vanhusbook-keskusteluun, jossa oltiin kyselevinään onko näin käynyt muillekin; aloittaja kun oli ostanut vähittäismyynnistä tuotteen, jota oli käpälöitynä myyntikelvoton. Johan oli erikoinen avaus; tavallaan kerjää reaktiota, joka somen tieten voi olla niin vahingonilo- kuin myötätuntoaaltokin.

Pyrkiikö aloittaja ehkä julkkikseksi tarinoimalla henkilökohtaisen elämän asiasta, jonka hoitamiseksi tämä kuitenkin on mahdollisimman huono tapa? Kuluttajana hänellä olisi ollut oikeus saada joko korvaava tuote tai rahat takaisin. Julkinen häpäisy johtaa ainoastaan kuoreen menemiseen, vinkumiseen ja korviketoimintaan.

Myymälätilan turvallisuus ei ole ollut edes nimellisessä kunnossa, mutta tuskin taviksen nillityksestä tulee koskaan niskaan sellainen paine, että tilanne muuttuu. Tämä on volyymibisnestä; kuluttajan kielteisen reaktion arvo menee sen siliän tien, kun asian julkiseksi tulemista ei pystytä ennaltaehkäisemään.

"Pyrkiikö aloittaja julkkikseksi tarinoiden omasta asiastaan,  jonka hoitamiseen tämä on mahdollisimman huono tapa?"

Muussa tapauksessa tuossa vähittäiskauppakeskittymässä pitäisi olla irti sarjatavaranpilaaja, josta julkisena salaisuutena vaietaan – en tiedä onko enkä ole kiinnostunut ottamaan asiasta selvääkään. Saan kuitenkin leikkiä tämän ajatusleikin, koska olen asiantuntija. Jos joku triggeröityi, se on hänen oma vikansa.

Sarjatavaranpilaajaan ei julkinen puhe tehoa muuten kuin kielteisessä mielessä. Hänet on otettava verekseltään kiinni, ja silloin saatavilla pitää olla riittävästi materiaalia, että vapaus menee ensin pakkokeinona sekä sitten myös seuraamuksena. Vastaisuudessa tekijän asioinnit niissä liikkeissä on loppuun asioitu – pitkäksi aikaa.

Niinpäniin. Joko siitä on sen 60 vuotta, kun henkilökohtaisesta tuli poliittista – vaadittiin, että rahan ja vallan käyttäytyminen vastaa puhetta. Nyt on sekin kääntynyt nurinniskoin; taviksen käyttäytyminen voi julkiseksi tullessaan muuttua poliittiseksi – tai sitten välinpitämättömät ventovieraat vain pitävät sitä viihteenään ja ajankulunaan.