Tämä piha on varattu...vai miten se nyt oikein menikään?

Johan minä kauan sitten pääkaupunkiseudulla näin päiväkotien portinpielissä kylttejä, joiden alueen käyttövarausajan toivottiin kai ohjaavan nukkujat ja säpisijät matkaansa ennen päivännousua. Mutta nyt täkäläiset vuoropäiväkodit alkavat suoda säännöllisen leikkitunnin pihoissaan.

Mokoma on ollut relevanttia koht’sillään parikymmentä vuotta, kun järjestyslain synnyttyä löytyi myös yleisön käytettävissä olemisen käsite. Olivat ne alkuvuodet hullua aikaa; kaikki nyrjähtäneet, kommunikaatiovajaat, huomionkipeät ja tiesmitkä hankurit esiintyivät kuin omaisuudensuoja sekä yjt olisivat kumoutuneet.

Höpöhöpö. Se oli pelkkää julkisen vallan tilapäistä vaikeutta sovittaa yhteen useita samanaikaisia lakiuudistushankkeita, joista jälkiviisaan oikeudella sanoen seurasi korkeintaan hetkellinen tenkkapoo käskytyksen, täytäntöönpanon ja rangaistavuuden rajapinnoilla. Kameroita leluina pitäneet lökäpöksyt sauhusivat tyhjää ilmaa.

"Jo kauan sitten näin Helsingissä kylttejä pihojen varaamisesta päiväkotikäyttöön. Nyt täällä alkavat säännölliset leikkitunnit."

Ammattikunnalla oli kyllä jonkinsortin asenne- tai orientoitumisvaikeutta, kun ei enää yht’äkkiä joko toteltu käskettäessä tai itketty ja toteltu. Nojoo; sekin oli yksi tietämättömyyden sekä fantasian sekasotku – joko puuttui käsitys vartioimisliikelain uhanalaisuudesta tai sitten yksinkertaisesti luuli itsestään ynnä työstään liikoja.

Mutta onko aika kypsä, että tiloista tai alueesta vastaavaa ilmoittaa selkeästi ja julkisesti tahtonsa, jota toiset kunnioittavat? Se on kaunis ajatus. Että tämä piha on varattu omalle toiminnalle silloin-ja-silloin, yleinen leikkitunti pidetään tällöin-ynnä-tällöin näiden sääntöjen vallitessa eikä muina aikoina pihaan ole mitään asiaa.

Kyllä muuten kuulostaa varsinaiselta – hehehee – kategoriselta imperatiivilta näinkin paljon elämää nähneen ihmisen kuin minun korvaani. Jos kaikki toimisi näin, maailmassamme olisi hyvin vähän ongelmia; mutta liian monta on kiellettävä kiipeämästä kaikkiin kolmeen lipputankoon, erikseen, ja vielä valvottava tottelemistakin.

"Mutta onko aika kypsä, että tiloista tai alueesta vastaava ilmoittaa tahtonsa, jota toiset kunnioittavat? Se on kaunis ajatus."

Ensisijainen huoleni päiväkodin tai päämiehensä tahdonilmaisussa on selkeys; ilmeneekö varmasti milloin pihaan ei ole meneminen ja mitä oli kiellettyä tehdä. Toissijaisesti pohdin uskottavuutta; tiedotteen lukijan oli odotettu tietävän, että sen julkaisijan toimintamuoto oli vuoropäiväkoti, mikä tekee kyseenalaistamisvaaraa.

Jos tiedotteen lukee normaaliväestön keskilahjakas terve ja tasapainoinen lainkuuliainen ihminen vilpittömässä mielessä, hänelle tuskin tulee ongelmia tai väärinkäsityksiä. Etenkin, jos kyläläisenä tietää paikan olevan vuorohoitopäiväkoti – tällöin ”aukioloaikojen” kuikuilu leikkiäkseen pihalla omine lupineen on ihan turhaa.

Ihanteellisessa maailmassa näin muodostuu myös yleisesti yhteisöllisyyttä ja erityisesti luontaista silmälläpitoa tiettyyn paikkaan, jolloin sotkijat, päihteiset, häiriköt, luvattomankauppiaat sekä tiesketkä muut kiertävät sen kaukaa. Jos tämä kehitys toteutuu, sitä ei ole aihetta kuin vain kauniisti sivustakatsellen kiitellä.

"Pohdin tahdonilmaisun selkeyttä ja uskottavuutta, koska tiedotteessa ei sanottu kyseessä olevan vuoropäiväkoti."

Ilmaisun selkeys olisikin minusta vaatinut päiväkotiajan ilmoittamista, jos se voi olla muuta kuin 24 h vuorokaudessa. Tai selkeää kirjausta, että leikkituntien ulkopuolella alue on kokonaan varattu päiväkotitoimintaan ja sille meneminen ilman erityistä lupaa on kielletty. Ainakin tuo kieltopointti puuttui.

Aikojen ilmoittamien olisi minusta välttämätöntä, koska muuten sääntöjä voidaan alkaa vedättää. Joko keksitään itse omaa tarvetta vastaava kuvitelma aukioloajasta, ja loukkaannutaan, kun tulee sanomista; tai tilaisuus tekee varkaan. Eipä nimittäin tainnut vakinainen toimihenkilökään ajatella, että mitä oikein meni tekemään.

Yhtiöillä oli koulutuskeskus hienolla rantatontilla, jota palkannauttijansa pitivät jonkunsortin päivälomakylänään etenkin sen pitkähkön kesäsulun aikana. Niinpäniin; sitten paikalle löysivät myös rantojen miehet, jotka jättivät jälkeensä oikein koreasti mustuneen nuotiopohjan. Luuletko tosissasi, ettei kukaan näe eikä se ketään haittaa?

"Henkilökunnan perässä paikalle löysivät myös rantojen miehet. Älä luule, ettei kukaan näe eikä se haittaa mitään."

Liikuntatoimen kesätyöntekijöille soisi keskenkouluisuuden ja nuoruuden vuoksi enemmän virheiden varaa – onhan ravintolaillan jälkeinen avaimin pukusuojaan nukkumaan tuleminen aamu-uinteineen – jotenkin pentumaisen suloista. Mutta ei sitä koskaan saata tietää, että missä öisessä lepikossa Piru luuraa. 

Ja tyytyykö kyseinen mielellään öitä valvova kielteinen poikkeuspersoona piikkilangoin terästetyn verkkoaidan kiipeilyyn, kunhan saa uida luvatta maauimalassa sekä sitten onnistuneesti karata vähän keneltä tahansa? Mielellään vielä ensin säikäytettyään tämän. Että joku opiskelijajuttu vaan – höhöhöö.

Pohjoiskarjalaisen pitäisi jo tietää, että mitä on nurkissanuohoutuminen eikä sellaista harrastavissa tiivistyvän tyhmyydenkään seurausten pitäisi olla aivan vieras asia. Siksi turvallisuustyö ja etenkin turvallisuusviestintä onnistuvat vain osaavalta – tyhjänpäiväisyys sekä tyriminen taas sujuvat keneltä tahansa.