Ymmärrän. Vituttaa.

Miksei? Siellähän asuu vain juntteja, typeryksiä ja ahdistuneita. Kaikki muut ovat joko läpikulkumatkalla tai eksyneitä – no, todettakoon kuitenkin samalla, että kahden viimemainitun paikallaololle ei ole normatiivista aikamäärettä. Lähdetään sitten, kun ollaan valmiita, sekä tiedetään mihin päin mennään.

Sitäpaitsi; vaikka laulun sanatkin ottaisi kirjaimellisesti – ei muuten pitäisi – on muistettava, että jo alueellisessa suurrikostutkintaryhmässä ollaan ammattilaisia, jotka eivät paikallisesta mielipiteestä piittaa. Osa- tai liittovaltiosta sitten mitään sanomattakaan. Laillisuus- ja lainalaisuusperiaate koskee kaikkia, halusivat tai ei.

Minä itse? Kun iltakävellessään takaoikealla vähintään puolet itseään – ellei sitäkin nuorempi – kysyy vertaiseltaan "mikä ton jätkän nimi on?"; eikä olla tukkikämpällä tai parrun päällä joessa, niin eihän siihen suopeastikaan jaksa suhtautua. Puhuvat minusta niinkuin en olisi läsnä, vaikka kuulenkin kaiken – luultavasti tekevät näin vielä tahallaan.

"Siellä ei asu kuin juntteja, typeryksiä ja ahdistuneita. Kaikki muut ovat joko läpikulkumatkalla tai eksyneitä."

Sama tietoinen mieli, minkä voimin minä päätän itse miltä näytän ja valitsen mitä teen; saa tyylitajuttomat, uskaltamattomat sekä rahattomat kuvittelemaan, että haluan kuulla heidän mielipiteensä, ja elänkin niiden mukaan. Vähintään pilkallisuusyritelmillä halutaan saada häpeämään tai mielellään suuttumaankin. Vuorovaikutusta sekin, hah.

Voivoi. Kun ei yksinkertaisesti tajuta, ettei edes kalpeasti aavisteta mitä kaikkea ihminen voi olla, ja sitämyöden hyväksytä olevansa vailla niin oikeutta kuin kykyäkin tämän asian säätelyyn. Onneksi! Te ressukat olette nimittäin yksinkertaisesti ahdasmielisiä sekä hukkaatte aikaanne joutavaan. Eikä se ole kenenkään muun syy kuin omanne.

Tämän tajuamista kutsuttaisiin täysikasvuisen sekä terveen ihmisen tasapainoiseksi inhimilliseksi identiteetiksi, mikä muodostuu minäkuvasta, ihmiskäsityksestä ja maailmankuvasta. Kaikkien yhtäläinen ihmisarvo on identiteetin kulmakivi, jota on parasta oppia kunnioittamaan, jos toivoo pitkää sekä onnellista elämää.

"Ette edes kalpeasti aavista mitä kaikkea ihminen voi olla, ja hyväksy, ettette liioin saa kuin voikaan säädellä sitä."

Minä olen jo tuhlannut kylliksi aikaa – asioihin vailla muuta arvoa tai merkitystä – paitsi, ettei kukaan muukaan niitä välitä hoitaa. Olivatpa sitten miten helppoja eli yksinkertaisia hyvänsä. Ja ihmisiin, jotka vinkuvat yksinäisyyttään, mutta eivät pysty olemaan toisten kanssa yhdessä millään kestävällä tavalla.

En yksinkertaisesti välitä tutustua enkä jaksa kuunnella, koska suojelen itseäni – osaton minä siihen olen, jos joku tästä pahastui. Tutustu itseesi. Hanki omanarvontunto. Siinä ovat ainoat asiat, mitä moiselle sanoisin, jos en jo olisi mennyt menojani. En aio olla sinulle yhtään mikään ja sen saat vain luvan hyväksyä.

En jaksa leikkiä, että minulla voisi olla yhteisiä juttuja kulttuurivihamielisten wannabe-ylhäältäpäinjohtajien kanssa, jotka mittaavat ihmisarvoa sillä kuinka monta sepitteellisen normaliteetin merkkiä on "saanut" hankituksi. Heistä näet monen asian voi tehdä ja kaikkea sattua, mutta ei siitä kuitenkaan silti pidä julkisesti puhua.

"Olen kylliksi tuhlannut aikaa merkityksettömiin asioihin ja ihmisiin keiden kanssa ei vain voi olla."

Tiedän jo ettei ole eikä tule. Motivaationi on nollissa, koska heillä ei ole mitään sellaista, minkä välittäisin edes tosissani yrittää saada omakseni. Ihmekään, että alkeellisetkin sosiaaliset taidot ovat jo nyt maassamme kuin jokin supervoima konsanaan, minkä ”hallitsevista” tulee tulevaisuuden johtajia. Vuorovaikutuksella voittoon! Hehehe.

Samaan aikaan elän kuitenkin itse vyöhykkeellä, jossa viisikymppinen Heikki, älyllisesti kehitysvammainen ja tuo – 30-40 vuotta nuorempi, ominaisuudet tuntemattomat – voivat molemmat örsältää turvalliselle henkilölle ”mikä tuo on”, kun kuljen ohi tai ohitseni kuljetaan. Itseasiassa – niillähän on täsmälleen sama äänensävykin.

Oheinen suomennettu norjantuonti on näinollen osuva valinta loppulauluksi, koska turhautuneet odotukset sekä vieraudentunne täsmäävät, vaikka mistään väkivallasta ei sentään ole edes puhettakaan. Pelleä tai kylähullua minusta ei tule, koska ulkopuolisuuteni haastaa ja kyseenalaistaa – se taas vituttaa niitä – ymmärrän.