Torjutun – itseään asiakkaaksi luulleen – olemisen tunnoton tuska

(Kuva: Jari Kähkönen) Nuoruuteni pikkuporvallisuudessa ei ollut savottaa vaan helyrasia.

Anteeksi; voitinko kirjallisuuspalkinnon, käsikirjoitinko menestyselokuvan, tuliko vaatekaappini oven sisäpuolelle oma lööppi vai siteerattiinko juttuani valtakunnanverkon eetterimediassa? Hahahaa. Ei; joihinkin jälkimoderneihin nettieläjiin iski vain turha uteliaisuus – fear of missing out – FOMO.

Ymmärrän. En ole niinkuin sinä; identiteettini peruskäsitteet, kiinnostuksenaiheeni, itseilmaisuni ja kaikki mahdollinen ovat jotain ihan muuta. Siispä sinuun iskee polttava tarve luokitella, leimata tai vähätellä. Epäilemättä jotkut suorastaan luulevat ”paljastavansakin” jotain; no, puhu sinä vain omasta puolestasi.

Johan minä huomasin tämän kauan sitten, kun annoin turvamyyjäpalveluiden tarjoajalle tähtiä tai keskustelin yleisestä asiasta Facebook-seinällä. Oli ylitsepääsemätöntä hyväksyä, että minulla oli asiaa ja sitten sanoin sen – käynnissä ei kuitenkaan ole kampanjaa eikä sinua herjata salassa. Luulitko ihan tosissasi?

"Jälkimoderniin nettieläjään iski vain turha uteliaisuus, koska en ole kovinkaan monessa kuin hän."

Olenko ehkä itse pettynyt, että ihmiset yleensäkin ovat yhtä alhaisia kuin – hyvät veljet, toverit, sekteriaanit ja tiesketkä muut – keiden omakohtaisesti koetun halpuuden toivon vielä joskus täysin unohtavani? Tuskinpa; jos ihmiset äkkiä älyyntyisivät, selkärankaistuisivat sekä sanavalmistuivat, joutuisin toisiin hommiin.

En ole oikeastaan millänikään. Olen opiskellut ihmisluontoa käytännössä kyllin, jotta tämänkertainen nettikyttäys ei varsinaisesti tullut yllätyksenä. Juuri siksi FB-kommentoinnissa taukoa pidinkin; en minä ole mikään avustava sisällöntuottaja, väliaikaohjelma, sissimarkkinoija tai influensserikaan – te pitkästytitte minua.

Pitäisikö olla kiinnostunut mitä joku yksittäinen netinkävijä tykkää niin kutsutusta tyylistäni? Ihan sama, että oltiinko maistereita täydellä painolastilla tai pelkkiä elämänkoululaisia; ellei ole asiaa, suunsa voi pitää kiinnikin. Häpeä älyämättömyyttäsi ja paranna asemaasi – siinä viisautta kyllin kummallekin.

"Jos ihmiset äkkiä älyyntyisivät, selkärankaistuisivat sekä sanavalmistuivat, joutuisin toisiin hommiin."

No, sitten ne tulevat tänne ja selaavat läpi kasan blogitekstejä sekunneissa per otsikko – hyvä, jos lukevat kolmeakaan parinkymmenen otoksesta. Näiden nettiajan sofistien päämäärä on ilmeisesti löytää ikioma hähäää-momentti, jossa muka sorruin valheeseen, pseudoon, esiintymään tai olisin nyt edes ihan vaan tavis-väärässä.

Sekin taitaisi tyydyttää kaunaista pikkusielua, kun saisi edes kuvitella provosoivansa minua; niin kovasti se näet voi ihmiseen koskea, kun toinen kirjoittaa julkisesti, pysyvin kirjaimin ja samalla kielellä. Sillä ei muuten aina edes saa sitä huomiota – nimittäin sensorttista mistä itse tykkää. Rahasta ja vallasta sitten puhumattakaan.

Sellaista se niin kutsuttu vuorovaikutus vain on. Jo lastentarhaikäisenä ikävertainen apinoi mukaovelasti jotain aikuista – totesi naamaa vääntäen minun kyllä osaavan puhua – sekä kysyi sanoinko myös jotain. Parikymppisenä tiedostin miehenpuolten tarpeen näytellä varmempaa ja tietävämpää kuin olikaan – etenkin miesseurassa.

"Sekin taitaisi tyydyttää kaunaista pikkusielua, kun saisi edes kuvitella provosoivansa minua."

Meni Metalle ja Schibstedtille; yksi – ilman titulatuuria – viisasteli sanojen määritelmällä sekä toinen – mokomakin ”viiden päivän universsin molempien oikeuksien kandi” – erikseen sanoi ettei sano mitään. On kuin olisi maailmanluokan kielitaito, mutta tietämättömyyttään ei pystyisi keskustelemaan mistään.

Näin kovaa ihmisressukkaan vain ottaa, kun ei pysty muodostamaan ainuttakaan täyttä ajatusta tietystä aiheesta ja sitten ilmaisemaan sitä. Siksi ajattelu sekä kynäily kannattaa jättää niihin erikoistuneille; toteuttaa itseään muualla. Toden sanoen; eihän edes tiedosta missä seisoo ja mihin katsoo, kun jo torjuu muut näkökannat.

Niin kai asia on sitten nähtävä, että vain kirjoitat valitsemastasi aiheesta ja kuten oikeaksi katsot. Antaa somettavien tavisten keskittyä lomiensa, ruokiensa ja kotiensa esittelyyn kehunkerjäämistarkoituksessa – mielipide sekä politiikka ovat tässä kokonaisuudessa vain kaksi sisustusrihkamaa lisää – jos ne ylipäätään voi tunnistaa.

"Mielipide sekä politiikka ovat tässä vain kaksi sisustusrihkamaa lisää, jos ne ylipäätään voi tunnistaa."

Siispä; sekin kelpaisi, että kyttääjää tai hänen edustamakseen luulemaansa hyvin synkeästi vihaisin, mutta turhapa on toiveensa – eipä ihme kuinka yleistä on alistaa kehumalla tai marginalisoida ”vain asiantuntijoille” väitetyllä vaikeatajuisuudella. Mutta mitäpä ei ”torjuttu asiakas” todellisuudenkieltämispäissään keksisi tehdä.

Ihmisluonto toimii näet sillätavoin, että toljottaja vetää ulkoisesta menestymättömyydestä johtopäätöksen sisäisestä kelvottomuudesta ja saa lievityksen tiedolliseen ristiriitaansa. Mistään se ei mitään tiedä, mutta siirtää kyllä sujuvasti oman alhaisuutensa myönteiset puolet samaistumiinsa ja kielteiset syrjimiinsä.

Minä olen vapaa kynämies, joka ei mokomasta asiakkuusajattelusta perusta. En siinäkään muodossa, jossa sitä näkee mediallisessa valtavirrassa – mitään ei oikeasti sanota eikä ketään osoiteta sormella, mutta todetaanpa vain keskustelun jatkuvan. Tulisikohan syväkin elämänkriisi, jos tekemiseni äkkiä menestyisi?

"Minä olen vapaa kynämies, joka ei perusta mokomasta asiakkuusajattelusta edes median valtavirran mielessä."

Sentähden ihanteellisin toimihenkilöjournalisti onkin hajuton, mauton, keski-ikäinen ja keskiluokkainen korkea-asteella koulutettu kantaväestöeläjä. Sitä minusta ei tule – kovasti epäilen, että olisinko ikinä halunnut ollakaan – tuskinpa – en  edes niinä aikoina kuin kaikkein kiihkeimmin leikin konformistista pikkuporvaria.

Mutta kyttää sinä vaan – kyllä netissä toljotettavaa riittää – epäilemättä moninkertaisesti minua kiinnostavampaa ja pidemmäksi aikaa sitouttavaa sisältöäkin. Minä en sinun viihdyttäjäksesi, julkkikseksesi, keulakuvaksesi tai esivihaajaksesikaan ala – olet alamittainen ja taidat myös aavistaa sen – vaikket vielä ehkä tiedostakaan.

Olet ihanteellinen huomiotalouden kuluttaja; ostat ja äänestät itseäsi paremmaksesi – sometat ihanneminääsi sekä haluat tuntea olevasi normaali sekä kuuluvasi joukkoon. Etkä huomaa mitään merkittävää sen paremmin lähellä kuin kaukanakaan ennenkuin sinulle jo tämän varjolla myydään Sitä Seuraavaa Juttua.