Keskipitkä kronikka turvallisuudesta

Onpa vaivalloista ja vaativaa olla kunnon kansalainen – tulee vain tehdä parhaansa osaamisensa sekä valtansa puitteissa, ja ilmoittaa eteenpäin se mikä ei ole. Eletäänhän järjestäytyneessä yhteiskunnassa, jossa kullekin asialle on aikansa, paikkansa sekä tapansa. Miksi siis turvallisuus aina unohtuu?

Luulisi, ettei savuttomassa ympäristössä voisi olla tupakkapaikkaa – siinähän on pedagoginen ristiriita, jonka huomaa jo ala-asteikäinen lapsikin. No, sitten kylässä pidettiin siivoustalkoot, joissa marketin ympäristöstä löytyi huomattavasti tupakannatsoja vähän sieltä kuin täältäkin. Kuinka taas se on mahdollista?

Eräs vaihtoehto on, että tupakkapaikan järjestelyt eivät ole asianmukaisessa kunnossa. Jos näin on, ei luulisi olevan kohtuuttoman vaikeaa kirjoittaa hakukoneeseen marketin nimi, mennä sähköiseen palautelomakkeeseen ja ehdottaa roska- sekä tuhka-astioiden lisäämistä pihalle? Kun kerran siivoaakin jo siellä. Missä muuten on kiinteistönhuolto?

"Kuinka savuttomassa ympäristössä voi olla tupakkapaikka, ja tumppeja riittää niin, että joutuu pitämään siivoustalkoot?"

Olihan se liian vaikeaa. Lopulta, minä toiskyläläinen sain tämänkin asian hoitaa – toivottavasti kannustin edes muita tekemään saman perässä – en tiedä onnistuinko. Siispä ajoin marketille näennäiselle ostoskierrokselle, jonka yhteydessä vertailin reaaliaikanäkymää vastuuhenkilöltä aloittestani saamaani palautteeseen. 

Hänen mukaansa näet pihalla on osoitettu tupakkapaikka ja tuhkakuppi. No, siellähän oli isot tupakointikieltokyltit kaikkialla – myös sen ylettömän pienikokoisen tuhka-astian yläpuolella – minkä käyttötarkoitus piti sitäpaitsi arvata. Moinen osoittaa melkoista luottoa ihmisen älykkyyteen ja ongelmanratkaisutaitoon. 

Sekä; mitä sitten kun astia on täysi, tyhjennysväli on arvoitus eikä tiedä mihin tarpeesta ilmoittaisi? Ensinkö tumpataan, sitten mitataan lämpötila ja lopuksi onnistutaan riskiarviossa? Tämä kaikki pitäisi mennä oikein, jotta tumpin voi heittää tavalliseen roskikseen. Hahahahaaa. Älkää naurattako, koska turvallisuusriskihän on ihan ilmeinen!

"Siellä oli isot tupakointikieltokyltit – myös ylettömän pienen tuhka-astian yläpuolella, minkä käyttötarkoitus piti arvata."

Kaikkein pienimmässä vahingossa pelastusyksikölle tulee turha tarkastustehtävä, kun joku näkee savua jossain. On nimittäin aika pitkä oletus luulla, että market on aina auki ja henkilökunta hoitaa asian talon vesiämpärillisellä. Tästä voi nimittäin myös aiheutua seuraavaksi isompi vahinko eli kuuluisa ”yhden sankoruiskun palohälytys”.

Mutta sitten. Tulipalo on kuitenkin ketjureaktio, joka voi olla käynnissä hyvän aikaa ennenkuin on havaittavissa ihmissilmällä. Lämpö voi myös säteillä ja kuljettua edelleen paikkaan, jossa edellytykset ovat paremmat – tällöin tapahtuu pahin eli keskisuuri tai suuri rakennuspalo, joka voi johtaa koko rakennuksen menettämiseen.

Turvallisuudelle keskeisintä on kuitenkin asioiden pitäminen hallinnassa ja toiminnassa häiriöt minimoiden, vaikka pahoja asioita sattuisikin. Palamistuotteiden haju tiloissa, brändättyjen ulkosomisteiden tärväytyminen, palojälkien pesu seinästä ja toistuva tapahtumasta keskustelemaan joutuminen – ne kaikki maksavat jotain.

"Palaneen haju, ulkosomisteiden tärväytyminen, jälkien pesu ja toistuvat keskustelut – ne kaikki maksavat jotain."

No, seuraavaksi käppäilin museoon selässäni 5.11:sen sling bag, mutta pianpa opas tuli pyytämään ”reppua” narikkaan, joten tein mitä pyydettiin. Katsoin näyttelyn, mutta poistuessani oli pakko sanoa, että teillä on muuten avainturvallisuusongelma – osassa lokeroita – omani mukaanlukien – luukun lukossa roikkui näet useampi avain.

Henkilökunta kiitti vinkistä ja alkoi korjata ylimääräisiä pois, mutta varmemman vakuudeksi lähetin asiasta vielä sähköpostia johtajalle ja turvallisuuspäällikölle. Mahdollisia olisivat rikospuolella kävijöiden omaisuuteen kohdistuvat varkaudet sekä mainepuolella taas laittoman tavaran kaupan luovutuspaikaksi joutuminen.

Ensinmainittu on ilmeistä; tiloissa voi olla aina henkilökuntaa paikalla sekä valvontakameratkin kunnossa, mutta silti ongelma ei ratkea ilman verestä kiinniottoa, joka jää kyllä useimmilta tekemättä – syystäkin. Siksi olisi hyvä toimia ennaltaehkäisevästi: uudelleensarjoittaa tai vaihtaa rautatavara – lisävartioinnin kera. 

"Teillä on avainturvallisuusongelma – osassa lokeroita – luukun lukossa roikkui näet useampi kuin vain yksi avain."

Toinen kahdesta on ehkä vähän vaikeatajuisempi, mutta ei tarvitse olla asunut Helsingissä ja matkustanut säännöllisesti bussilla Elielinaukion halki; naureskellen itsekseen, kun näki siviiliasuisen tarkkailupartion passissa. Siksi Poste Restanteen ei enää aikoihin ole voinut lähettää mitään vain nimimerkillä tai numerokoodilla.

Ei, nimittäin museopaikkakunnankin eräässä liiketilassa säilytyslokeron avaimen sai useita vuosia vain kassalta viiden euron pantilla, minne se piti myös palauttaa. Lienee siis ilmeistä, että siitä oli ensin tullut hakupaikka ja sitten tilanne karkasi käsistä, jolloin poliisi antoi asiasta palautetta. Kävikö asiakaskunta, heh, kovinkin värikkääksi?

Laittoman tavaran kaupassa raha ja tavara eivät nimittäin yleensä ole samassa paikassa yhtä aikaa ryöstö- tai kiinnijäämisriskin takia. Juu. Toki pimeä verkko muutti asioita jonkin verran, mutta ei se siitä silti mitään tavisnettikauppaa tehnyt. No, museon avaimet luvattiin tarkastaa, mutta tulosta ei ole kerrottu. Kuka yllättyi?

"Uhkina kyseeseen tulevat museovieraiden tavaroiden anastaminen ja joutuminen laittoman tavaran kaupan jättöpaikaksi."

Viimeinen keissi on market, jonka sisääntuloportille ilmaantui lappu missä kehotettiin kassien ynnä reppujen jättämiseen ulkopuolelle. Kakarat siis pudottivat ne siihen paikkaan – huh-huh, montakohan tuollaista tapausta sai aikanaan selvittääkään – aikuiset taas eivät olleet tietävinäänkään. Paitsi minä, joka annoin asiasta palautetta.

Kassien ja reppujen säilytykseen tarkoitetun lokerikon kapasiteetti ei riitä, niitä on ilkivaltaisesti lukittu tyhjinä tai luukku auki ja paikkakin on vähän huono – joko saa seistä ihmisten toljotettavana tai joku jää niiden eteen ”virkailemaan” tiesmitä. Eikä henkilökuntakaan osannut aina auttaa, jos lokeron avaamisessa tuli ongelmia.

No, vastauksen mukaan pakaasien pitäisi joko olla täysin tyhjiä tai näyttää ne kassalla – muussa tapauksessa laukut ja reput on jätettävä ulkopuolelle. Isompaa lokerikkoa tai parempaa paikkaakaan ei luvattu. Henkilökunnan kanssa taas oli kerrattu, että kuinka lokeron luukku tarvittaessa avataan, jos asiakas pyytäisi apua.

"Lapussa pyydetään jättämään reput ja kassit ulkopuolelle, mutta tarkoitukseen varattu säilytyslokerikko on huono."

Tämä käytäntö helpottaa työntekijöiden töitä, sanottiin. Hieman irvistellen todettakoon, että tuossa marketissa kantamusten näyttämään pyytäminen ei ole ollut kovinkaan yleistä. Siksi syntymäkotikaupungissanikin muinoin myymälävartiointi varmisti tarkastaen kassoilta katsomatta jääneet – kertoi suullinen tarinointiperinne.

Moiseen joutuneet kiroilivat sitä ääneen vielä minun aikananikin, kun mokomaa ei oltu enää teetetty vuosiin – olivat nimittäin aika kiusaantuneita – asiakkaaksi saattoi osua vaikkapa vapaavuoroinen poliisi tai oikeustieteen opiskelija. Tavaratalo oli tiettävästi ainoa lajiaan, mutta vielä oli yksi paikka missä valvonta oli sitäkin kovempaa.

Tässä kuvattujen ilmiöiden syyt eivät ole kummoisetkaan – ne ovat tilaisuus, ahneus, tyhmyys, laiskuus, saamattomuus ja vastuunpakoilu. Jos ei olisi syitä, ei olisi turvallisuustyötäkään; mutta samalla on muistettava, ettei mikään määrä sitä riitä, jos kaikki muut vain pahimmillaan rötöstelevät tai lievimmilläänkin pelleilevät.