Anteeksi, voitko hankkia ihmis- ja yhteiskuntakäsityksen?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olin juuri saanut teen juotua YLE:n valtakunnanverkon Paula Jokimiehen Paikka auringossa -musiikkiohjelmaa kuunnellen. Uutisten jälkeen lähetys siirtyi Itä-Suomeen, jossa uutisjuontajat Marja-Liisa Kämppi ja Anne-Pauliina Rytkönen sanailivat  lähetysjuontaja Tapio Räihän johdolla – työttömyydestä. Voi ei.

Sanailu liittyi myönteisiin väestönkasvu-uutisiin, joiden kääntöpuoli ainakin Pohjois-Karjalassa oli pitkäaikaistyöttömyyden alenemattajääminen. On siinä minulla varsinaisia Valtionradion virkamiesjournalisteja, jottemmä rumasti sano. Toisin kuin yleensä, Kämppi sentään vaikutti jopa tietävän mitä pitkäaikaistyötön tarkoittaa.

Minkä ihmeen takia yli vuoden työttömänä ollutta ihmistä pitää sitten kutsua pitkäaikaistyöttömäksi? Se on ihmisarvoispakoista, nimittelynomaista puhetta. Juu, siksi, koska he ovat se niin kutsuttu työttömyyden kova ydin, mutta näinkin pitäisi varoa sanomasta yleistämiseen liittyvien ongelmien tähden.

"Miksi yli vuoden työttömänä ollutta ihmistä pitää sitten kutsua pitkäaikaistyöttömäksi. Se on nimittelyä."

Jos ihmiskäsitys olisi kunnossa, ei olisi mitään tarvetta asettaa työssäkäyntiä normiksi ja työssäkäymättömyyttä poikkeamaksi. KAIK-KI-EN YH-TÄ-LÄI-NEN IH-MIS-AR-VO. Kuinka vaikeaa edelläsanotun ymmärtäminen oikein on? Uusimmassa liberalismissa oli kyllä ruma työttömyydestä yksilöä syyllistävä alavirtakin, hyi.

Mokoman on hieman yli neljäkymmentä vuotta sitten tapahtuneen syntynsä jälkeen arvailtu niin kuolleen kuin muuttaneen muotoaan ultrakapitalismiksikin. Eräät kutsuvat sitä myös valtavirraksi ja arkijärjeksi, joille nyrpistän kyllä nenääni; tapaahan ensinmainittu olla usein keskustelunpysäyttäjä ja viimemainittu taas vitsi.

Nyt niillä on kuitenkin paikkansa, koska juuri sellaista köyhennettyä reaganismiä tai veteenlaimennettua thatcherismiä minä mokomassa YLE:n henksujen sanailussa näin. Henkilökohtaisesti ei ole koskaan oltu merkittäviä aikoja työttömänä – paitsi ihan vitsillä joku kuukausi elämänkulun luomien luontaisten taitekohtien aikana. Silloin joskus.

"Jos ihmiskäsitys olisi kunnossa, ei olisi tarvetta asettaa työssäkäyntiä normiksi ja työssäkäyttömättömyyttä poikkeamaksi."

Tunnetaanko ylipäätään työttömiä ihmisiä? Peräkyläiset journalistipalkansaajat ovat tavattomassa samankaltaisuudessa täydellistyvien klubi – koskaan älä hämmästy heidän eristäytymistään tai tiedonhankintakyvyttömyyttään. Ehkä he ”tietävät työttömiä” eli nimittelevät ja yleistävät loukkaavasti – näinhän kaikki muutkin täällä tekevät! Muka.

Ei todellakaan tarvitse olla kummoinenkaan kunnallinen perustehtävän puurtaja tai kiinteistönhuollollinen lumikolaan nojaaja-avainnipunjatke, jotta ollaan lähes yököttävän päheenä Miun Työstä. Voisi peräti luulla, että sitä ollaan jonkunsortin johtajia tai vähintään keksitty toimiala ja tuo työtehtävä. Tuskinpa.

Senkinsortin ihmisrakkautta ilmenee, että jos jonkun pitkän ajan työttömänä olleen ressukan elämänhallinta on mennyt niistä tavallisista syistä eli päihteiden tai epäsosiaalisuuden tähden; asian ympärillä hyssytellään. Siinäkään ei olisi muuta vikaa, mutta kun puhumattomuus siirtää yhden ongelman oletukseksi kaikista.

"Ei tarvitse olla kummoinenkaan perustehtävän puurtaja tai lumikolaan nojaaja ollakseen päheänä Miun Työstä."

Pitäisi ymmärtää, että se ei kuulu kenellekään, jos joku ei käy töissä – ei ole tapana udella ja ei etenkään saa leimata. Sitten aletaan liukua yhteiskuntakäsitykseen, josta myös otsikossa mainitsin. MAA-IL-MA MUUT-TUU. Kenellekään ei ole luvattu omakotitaloa, autoa, 1.5 lasta, 70 vuoden avioliittoa ja 40 vuoden työpaikkaa. Enää.

Jos oli koskaan. Kansalliskirjailija Väinö Linnakin tajusi 1980-luvun keskivaiheilla viimeisissä esseissään, että työvoima työpaikoilla koko ajan vain vähenee. Sen sanoi ääneen viihteen monitaitaja Jukka Virtanenkin, kun kypsän iän studiohaastattelua antoi joskus lineaaritelkkarin viimevuosina varhain tällä vuosituhannellamme.

Asia yksinkertaisesti on niin, että jo 30 vuotta tässä maassa on tarkoituksella toimittu niin ettei uusia työpaikkoja luoda ja olemassaolevatkin sellaiset pyritään eliminoimaan. Niin kutsuttua työvoimapulaa en ota tosissani alkuunkaan; se on väite eikä fenomenologisesti yleistettävissä oleva totuus. Väite, jolla yritetään jotain.

"Jo 30 vuotta tässä maassa on tarkoitella jätetty työpaikat luomatta ja yritetty eliminoida olemassaolevatkin."

Miksi ihmeessä Suomi olisi poikkeustapaus, jossa ei muka yritettäisi samaa hyvinvointivaltion kaatokeikausta, joita on sen 40 vuotta nähty kaikkialla muuallakin länsimaissa – missä niitä ylipäätään oli? Sillähän oli ne kolme kärkeä: työelämän uusjako, sosiaaliturvan romutus ja yksityistäminen sekä sääntelynpurku.

Heh. Tätä riviä naputtaessani kuulen mikrostereoistani kuinka Räihä mollaa TE-toimistoja ja niiden asiakkaita Tahkon Tiesminkä liiketoimintajohtaja-hitsarin haastattelun loputtua. Voisi luulla, että on 90-luku ja äänessä joku tuolloisten piirieni yrittäjä tai ison firman elinkautinen palkannauttija. Mitä sieltä työvoimatoimistosta saa!

Niinpäniin. En minäkään lupaa, että työttömät jaetaan kahtia lopun ikäänsä moppipetteriprikaatissa tai linnunpöntönnaulausosastossa viettäviin ja minipalkalla yksinkertaisessa palvelija- tai vähäpätöisessä valmistustyössä raataviin. Tulevaisuus on yllätys minulle itsellenikin, kun se joskus tulee. Kaikki ei vielä ole kohdallaan.

"Tulevaisuus on arvoitus minullekin. Kaikki hyvinvointivaltion jälkeisen ajan edellytykset eivät vielä ole kohdallaan."

Mutta; jos tälläiset joutavat törinät kertovat, että millä tasolla kouluja käyneidenkin ihmisten arvot, käsitykset ja mielipiteet ovat niin tulemme silloin olemaan aika pirunmoisessa helteessä. Marinin hallituksen työllisyyspolitiikkaa kehutaan, mutta mikä se ”pohjoismainen työnhaun malli” oikeasti on? Pakotteet ne on siinäkin.

Taino, kehutaan ja kehutaan. Se toinen näkökanttihan on, että pakotteita ei ole tarpeeksi. Kuinka työttömille ihmisille maksetaan yhä elatusta, koska he eivät kykene hankkimaan sitä työllään; kuuluisasti rahaa kotiin. Ellei sitten vain vallasta kateena tai naisvihoissaan soiteta suutaan vailla suurempaa asiaa lainkaan.

Sikäli, jos ihmeekseni tästä merkinnästä ylipäätään keskustellaan; voidaanko edes sopia, etten väittänyt joutilaana etuuksilla elämistä perusoikeudeksi? Tai ettei kukaan höntti rupeaisi kyselemään minun töistäni ja tienaamisistani. Minä bloggaan nyt politiikkaa, koska niin ympäröivästä maailmasta kiinnostuneet aikuiset tekevät.