Jottei laavusi palaisi

(Kuva: Jari Kähkönen) Joku tulipaikka jossainpäin maakuntaa; ei Utransaari.

Joensuun Utransaaressa paloi männäyönä laavu, mikä antaa aihetta pariin sanaan.  Maakunnassa on mielestäni huono asenne virkistys- ja ulkoilualueiden turmelemiseen; asioihin ei suhtauduta asioina vaan omituisen fatalistisesti. Tapahtuu vain eikä mitään muka mahdeta. Mahdetaanpas. Paljonkin, itseasiassa.

Mitä vahinkoihin, huolimattomuuteen ja häiriköintiin tulee; etelän isommissa kaupungeissa vapaa-aikatoimilla on jo vuosikymmeniä ollut vartiointisopimuksia. Joskus ne solmitaan paikan luonteen mukaan vain käyttökauden ajaksi ja toisinaan taas ympärivuotisina; toimitaan siis tarpeen mukaan.

Kausivartioinnin vanhin vitsi on suljettu maauimala, jonne humalaiset kapakastapalaajat pyrkivät päähänpistona ja tietyt epäsosiaaliset tyypit tunkevat juuri siksi koska se on kiellettyä – uimaan keskellä yötä. Vaikka tekniikka kehittyy, yhä tarvitaan myös paikallaolevaa vartiointia, joka torjuu niin töhöt kuin tarkoituksellisetkin.

"Joensuun Utransaaressa paloi laavu. Etelämpänä isommissa kaupungeissa sellaisella olisi jo ollut vartiointi."

Laavut ja vastaavat kaukana metsässä sijaitsevat taas ovat perinteisesti kiertävässä vartioinnissa; toteutus on yleensä autolla ja osana maantieteellisesti lähintä tai aikataulullisesti löysintä piiriä. Niinno; jos paikkoja on paljon ja tietty aika on pahin tärvelemisen sesonki, voidaanhan niistä erikois- eli omakin piirinsä silloin tehdä.

Omistushalua ja taipumuksia tökeröön kyttäämiseen pohjoiskarjalaisissa löytyy kyllä omasta takaakin. Vartiointiin siirtymisen pointti on, että ”isäntä” ei aina ole kotona, hereillä eikä selvinpäin. Jää jopa soittamatta parhaalle poikakaverille ämmineen tai luottokyläläiselle, jotka pörähtävät autolla tarkastamaan kuka on mennyt mestoille.

Onko vartijalla enemmän valtaa kuin jokamiehellä? Muistan kerran vuoden 2002 turvallisuuspalvelulain ajalta, kun vierailin lännessä ja meidän seurueen miesten asiaksi tuli kyyditä naiset uimaan meressä. Luonnollisesti kiinnitin huomiota kunnan asettamaan opasteeseen, jonka mukaan ranta oli suljettu joka päivä kello 22.00-06.00.

"Vartioinnin pointti on, että 'isäntä' itse, paras poikakaveri ämmineen tai luottokyläläinen eivät aina riitä."

Järjestyslaki oli jo tuolloin voimassa ja töissä ratkaisin inttämisiä aitaamattomilla alueilla todeten, että paikan luonne oli muuttunut, kun kiinteistö oli sinä päivänä jo tunteja sitten sulkeutunut yleisöltä. Tai ettei ”pankkiautomaatilla käyminen” oikeuta vetelehtimään, huudattamaan musiikkia, juomaan kaljaa ja kusemaan nurmikolle.

Miten siis liene poistamisoikeuden kanssa ulkoilu- ja vapaa-ajanviettoalueilla? Tämän ongelman turvallisuusala aiheutti itse ”puistopiireineen” ja sai minusta vuoden 2015 turvallisuuspalvelulaissa mitä ansaitsikin. Sitä voivat miettiä ne, jotka toimeksi antavat ja saavat. Ehkä. Jos. Kiinniotto-oikeus taas on jo ihan selvä juttu.

Vartioinnin tarkoitus olisi tässäkin tapauksessa ensisijaisesti vahinkojen ennaltaehkäisy ja toissijaisesti niiden rajaaminen. Huolimattomasta tulenkäsittelystä alkava palo siis havaittaisiin sekä rajattaisiin. No, mitäs sitten tehdään, kun jotkut oireilevat ulkoisesti hankurina olemisella sekä pahanteolla? Kyllä, Pohjois-Karjalassakin.

"Vartiointi ennaltaehkäisee ja rajaa vahinkoja. Silkkaan pahantekoon, jota tapahtuu Pohjois-Karjalassakin; on keinot."

Silkka pahanteko on taas asia erikseen, mutta kyllä siihenkin on keinot olemassa; se on rikosten paljastaminen, jossa siviiliasuiset vartijat tarkkailevat epäiltyjä huomaamatta, ja rikoksenteon alettua myös ottavat heidät kiinni. Joskus olen sanonut tätä erityisestäväksi toiminnaksi, erityisvalvonnaksi tai etsivätyöksikin.

Siihen sisältyy aina myös kartoitus sekä dokumentointi, joten kiinnijäänti johtaa tietenkin maksimaaliseen rikosseuraamukseen ja vahingonkorvauksiin. Tässä olisi yhteiskunnan paikka puuttua; nuorisolle nuorisotyötä, aikuisille sosiaalityötä eli kullekin tarpeensa mukaan. Kaikilla niillä on joku ongelma, mutta toistaiseksi apu on jäänyt saamatta.

Työrangaistus? Miten liene; ainahan sitä hekumoida voi, mutta saattaa kunkin työkyky ja työtaito vain olla mitä on. En leimaa; saattaahan asia olla toisinpäinkin, jolloin saattaisi olla sovinnon syntymisen edellytykset, kun tekijä siivoaa jälkensä sekä korjaa rikkomansa. Ehkä hän oppisikin jotain ja muuttaisi elämäänsä paremmaksi.

Jälkikirjoitus 15.11.21 kello 14.39: Ja sitten Marja-Liisa Kämppi lukee Yle Joensuun lineaariradiouutiset, joissa kerrotaan kyseistä laavua vahingoitetun ja yritetyn polttaa vuosikymmenten mittaan monta kertaa. Mitähän tähänkin voisi tai pitäisi oikein sanoa? Siis te voitte nyt rakentaa uuden laavun, muttette suojaa sitä mitenkään. Häh!?