Itsenäisyys, hallinta ja päätösvalta ovat ihmiselle kaikki kaikessa – tyhmyydessäkin

(Kuva: Jari Kähkönen) No, on kuvassa sentään joku koodiavainlaatikko jossain.

Satuin kulkemaan oletetun kotipalveluasiakkaan oven ohitse, jolloin näin oman sanansa mukaan hyvinvointialueen kotihoidon työntekijän auki jättämän kooditoimisen avainlaatikon kannen. Onneksi laatikossa ei tällöin ollut avainta sisällä; en saata sanoa, että oliko numerorullissaan oikea avauskoodi vai ei.

Tapasin työntekijän; hän väitti, jottei ollut. Oli kuulemma korvannut sen satunnaisella numerosarjalla. Seliseli, arvioin minä nyt hänen kertomustaan. Kuinka joku muka vaivautuu tekemään näin, muttei kuitenkaan sulje laatikonkantta? No, ehkä sitten, jos askeltenlasku- tai minuutinkellotusvimma on kyllin eli räikeästi liian suuri.

Tietää emme voi. Minulla ei ole pienintäkään aikomusta koskea ilmeiseen yksityiskodin kapineeseen; silloinkin, jos se sattumanvaraisesti sijaitsikin ulko-oven ulkopuolella. Samasta syystä jätän videoimatta ja hakematta todistajankin; kaikenviimeksi välitän ruveta joksikin palkattomaksi avainlaatikkokontrollantiksi.

"Kaikenviimeksi välitän ruveta joksikin hyvinvointialueen palkattomaksi avainlaatikkokontrollantiksi."

Keskustelumme jatkui. Työntekijäksi tunnustautunut tarinoi minulle laveasti alueiden laadusta; se voinee myös tarkoittaa myönnettävän epäsuorasti, että pintaan saattaa sittenkin jäädä oikeakin koodi, jos hän ”tuntee olonsa turvalliseksi”. Kuluvana vuonna olen tavannut tälläisen tilanteen muualla yhteensä kahdesti.

Pahin möläytys oli kuitenkin ajatus minun metodistani, muista en tiedä. Melkoinen autonomia, kiitos siitä. Paljonkohan pätevä turvallisuusmies joutuisi käyttämään koulutustilaisuudessa aikaa takoakseen hänen päähänsä kyllin turvallisuusriskinpelkoa, jotta tämä ottaisi vastaan opetuksen paremmista tavoista?

Kaikkia riskejä en välittäne tähän luetellakaan, sillä meneehän kirjoitukseni avoimen internetin kautta kenen hyvänsä saataville. Opittava pääsääntö olisi, että laatikon kantta ei koskaan pidetä auki muuten kuin avaimia otettaessa tai jätettäessä ja avauskoodi on poistettava kiekoilta heti käyttönsä jälkeen.

"Opittava olisi, että kantta ei pidetä auki kuin avaimia otettaessa tai jätettäessä ja koodi on poistettava kiekoilta heti."

Pääsääntö pitää olla työohjeessa, jota on noudatettava ehdottomasti; siitä huolimatta, että ehkä kajotaankin joidenkuiden kuvitelmaan työnsä itsenäisestä perusluonteesta. Moista ei voi yksittäisen työntekijän päätettäväksi jättää, koska heidän tietoisuutensa, ajattelukykynsä ja työtapansa voivat vaihdella aivan liikaa.

Pitääkö näitä avainlaatikoita ylipäätään olla olemassa? Ei välttämättä. Minä olen sitä mieltä, että kun kerran kotihoidolla on ollut asiakkaiden kotien avaimia jo vuosikymmeniä niin sama periaate on kelvollinen vastakin. Onko kenelläkään koskaan missään – muka – ollut aihetta moittia heidän avainhallintaansa?

Teknologia on yksinkertaisesti nykyhetkellä alikehittynyt eikä se palvele kaikkien käyttäjäryhmien tarpeita riittävästi. Jätän kuitenkin ilmaisen konsultoinnin ja tuotekehittelyn väliin; jos valmistat sekä myyt, hoidat tämänkin homman itse. Kyseessä ei nimittäin todellakaan ole mikään maailmanuutuus.

"Koodiavainlaatikko ei todellakaan ole maailmanuutuus; joten, jos niitä valmistaa ja myy, saa hoitaa tuotekehittelynkin itse."

Niinpäniin; hätä- tai pakoavainrasiat olivat Suomessa käytössä 1970- ja 1980-luvuilla, kun vartijoita oli yhä vain yksi ja tavoitettavuus etenkin kierroksella tai tehtävällä ollessa vaihteli. Myös magneettiraitaiset kulkukortit, joita ei samoja aikoja todellakaan säilytetty kunnollisesti sekä oikein; saattoivat herkästi lakata toimimasta.

Nähdäkseni yksityiskotien koodiavainlaatikoiden pääongelma on samanaikainen säilytys ulkotiloissa, olematon kehäsuoja ja puuttuva silmälläpito. Ongelmasta tulee riski, kun asiakas on epäluuloisen uhmapäisen mukavuudenhaluisen ymmärtämätön, johto ei johda eikä työntekijä kanna vastuutaan. Yhtä aikaa.

Kuinka vähän asunnon avaimia on olemassa ja missä ne oikein juoksevat? Väitän, että pitkällä tähtäimellä on pienempi riesa sekä kulunki vaikkapa teettää yksi avain lisää kotihoidolle annettavaksi kuin pelleillä turvallisuudella tällätavoin. Itsenäisyys hallinta ja oma päätösvalta se on ihmiselle kaikki kaikessa. Tyhmyydessäkin.

"Kuinka vähän asunnon avaimia oikein on ja missä ne juoksevat? Eikö olisi halvempi vain teettää yksi lisää, kotihoidolle?"

Hyvinvointialueen pomojakin ymmärrän vaan en hyväksy. Joka ainoalla noista hallintohimmeleistä on epäilemättä kyllin suuri hätä olemaanjäämisestäkin jo yksin taloudenkin puolesta, sekä saada aikaan hyväksyttävissä olevat palvelustrategiat ynnä -suunnitelmat. Avainlaatikot ovat siis väistämättä lillukanvarren lillukanvarsi.

Epäilemättä pomot haluavat, että palvelut vain toimivat jotenkin luotettavan järkevän joustavasti; siksi tähän kotkotukseen on menty mukaan. Kaiken viimeksi avainlaatikot haluttaisiin kieltää – tai asettaa velvoite tietyn mallin käyttämiseen – moisestahan kun luonnollisesti seuraisi mukana tämä-tuo-se-nämä-nuo-ne.

Sitä minä tässä bloggaan, että linjaus asettaa melkoisen painon yksittäisen kotihoidon työntekijän niskaan – tajusipa hän sen itse eli ei. Ihminen ei pidä väärässäolemisesta ja vasta viimeksi hyväksyy toisen tuon hänelle osoittavan. Se panee selittämään. Niinikään; on vaikea tehdä vain mitä sanottiin eikä muuta, mutta joskus on pakko.