Ei pidä yrittää ratsastaa myötätunnolla eli säälillä, koska ei voi tietää tuliko vastaan joku niistä piittaamaton; puhkeaa vielä silkkaan vahingonilon pilkkaan etenkin internetitse, mutta julmimmillaan suoraan päin naamaa. Näin ei asioita hoideta sen paremmin keskenään kuin yhteiskunnassakaan.
Vallankäytössä on näet – ylhäältä – kyse siitä, että minä tulee itse nähdyksi. Alhaalta voi olla käsitys sääntöpohjaisesta maailmanjärjestyksestä eli oikeusvaltiosta, vaikkei todellisuudessa edes kuulu siihen alempaan keskiluokkaan, joka on kuulu tästä uskomuksestaan. Ei oikeasti tunnettukaan niitä sääntöjä.
Maksimaalisen tunkkaisen pilkallisella vuosikymmententakaisella sotilasesimerkillä sanoen: oliko teossa tahallisuutta vai ei? Päivystäjänpöytää vasten uinahtamisen oli opetettu olleen sinällään vartiorikkomus; siispä vuoteen valmistaminen samaan tarkoitukseen heittikin teon jo vartiorikoksen puolelle. Varo etuoikeuskuvitelmaa.
"Ei pidä yrittää ratsastaa myötätunnolla eli säälillä; säännöt on tunnettava ja osattava oikeat toimintatavat."
Työelämässäkin ihmisiä tullaan sillointällöin erottaneeksi milloin siitä kuin kaikki muutkin aina tekevät seurauksitta, ensimmäisenä seurauksena ensimmäiseen kiinnijääntiin tai syy jätetään itsekunkin itselleen selitettäväksi. Niin vain ”tapahtui”; tivattaessakaan kukaan ei ole tietävinään miksi eikä kenen päätöksellä.
Tärkeily vallalla, itsesuojelu tai puuttuva vastuu eivät tee tyhjäksi toisinaan vastapuolessakin ilmenneitä rumia puolia; erityisesti kaupassa on tapana pitää asioita oikeutenaan, vaikka eivät ne sitä ole. Oletetusti YLE Porin Tapio Termonen raportoi äskettäin netissä myyjille annetun potkuja erilaisten pikkuväärinkäytösten takia.
Karkeasti yleistäen näin toimivat tapaavat halveksua työtään, työnantajaansa, kanssatyöntekijöitään, asiakkaita ja etenkin palkkaansa, mutta oikeasti kaikki tuo on vain uhoilevaa selittelyä – kiinnijäädessä voi jopa päästä itku. Mistä niin? Termosen mukaan lähinnä ostostenteosta työaikana ja väärästä hävikkiruoan alennusprosentista.
"Tärkeily vallalla, itsesuojelu tai puuttuva vastuu eivät tee tyhjäksi toisinaan sen kohteessakin ilmenneitä rumia puolia."
Siksi julkaisu oli minusta toimituksellisesti kyseenalainen, koska juttu ei anna lukijalle eväitä päättää, että oliko vaiko eikö ollut ja – jos niin – mitä olisi pitänyt tehdä. On nimittäin näin, että Suomessa kerran työsuhteensa menettänyt voi toki vaatia sitä palautettavaksi, mutta käytännössäkatsoen näin ei tapahdu koskaan.
Olisi siis ollut välttämätöntä, että journalismi tasapainottaa valta-asemien räikeästä epätasapainosta johtuvaa menettelyä riistämällä niin alkuunpanijaltaan, tekijältään kuin hyötyjältäänkin – oikeastaan kaikille kolmelle – välttämättömän läpinäkymättömyyden. Kuka muukaan sen tekisi tai edes kykenisi moiseen? Totuus voi olla rujokin.
Ei siis pidä ihmetellä, kun oman eliittiin kuulumisensa teennäisesti kieltävä älykkö moittii näkemäänsä lumedemokratiaksi, anarkisti ylhäältäpäinjohtamiseksi ja antisosiaalinen tyyppi vierastaa väitetysti etäisyyttä sekä välineellisyyyttä. Näin siinä käy, kun asianosaiset saavat selostaa asiat oman mielensä mukaisesti.
"Läpinäkymättömyys on valitettavasti välttämättömyys asianosaisille ja asiallaanjuoksijoille. Totuus ei miellytä."
Oletetusti satakuntalaiset myyjät olisin kernaasti voinut jättää omaan arvoonsa tai YLE:n nettisivujen lyhyen kommentin varaan, mutta seuraavana päivänä luin syrjäsuomen lehtien yhteistoimitus USU:n ylösnoston lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisesta. Rähinä ratikkapysäkillä on nyt kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehellä.
No, sehän meni hyvin. Ei tullut itselle turpaan, rikosilmoitusta paristakin eri teosta eikä edes tarkoituksellisen pilkallisen esineellistävää videota nettirevittelyn alkupaukuksi. Valittiin siis kohteekseen juuri oikea asemastaan pelokas epäsanavalmis ihmispolo passiivisen välinpitämättöminen ihmisten keskellä.
Kyllä se siis taitaa Suomessakin olla niinkuin Markku Ruotsila kirjoittaa Trump-kirjassaan Amerikasta. Tappelemme keskenämme tyhjänpäiväisestä, kun todellista eloonjäämiskamppailua ei enää ole. Jopa väitetyn kiistan voitto on sinänsä sivuseikka; joku onneton piruparka vain piti vastapuoleksi leimata ja saada tältä reaktio.
"Tappelemme tyhjästä ja väitettyä voittoakin tärkeämpää on vastapuoleksi leimatun onnettoman piruparan reaktio."
Sitä minä tässä bloggaan, että kun mokomaan sortuvat – sen paremmin yhteiskuntamme vahvat kuin heikotkin – havainnoivat huonosti, keksivät sääntöjä sitä mukaa kuin suu käy, ovat ennakkoluuloisia sitä itse tajuamatta ja eivätkä vain osaa. Ovat yksinkertaisesti hölmöjä elleivät joskus suorastaan harhaisia.
Joka alan asiantuntija ei luultavasti oikeasti tiedä mistään muusta mitään kuin esiintymisestä. Surkeimmat heistä eivät edes tajua olevansa yleisölleen ajankulu ja viihdettä; sama se tuliko sieltä runo vai tanka, kunhan jo kohta saa nauraa. Eivät ne edes ole edessäpäin tottelevinaan, saati kunnioita mitään isompaa periaatetta.
Saattoi olla, että 1800-luvun Venäjä oli epävapaa ylhäältäpäinjohdettu byrokratia, jossa mitään saadakseen piti joko tietää kuinka koneisto toimii tai hoitaa kaikki alusta loppuun itse lähiympäristön voimin. Näin ei ollut aina kaikkialla, jos on nytkään missään; siispä varomaton tunteilla leikkijä löytää vielä seuraukset edestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.