Vilpillisen mielen kysymys

Kuva kameralaukustakin voi villitä, jos on kyllin
vilpillinen mieli.

Kärsien seurasin maamme henkisen ilmapiirin ahtautta ja kansan keskustelukyvyttömyyttä. ”No, on sinulla jutut. Alustapa itse aiheesta ja kommentoi selvinneitä tietoja ilmeisesti sitten kriittsesti”, sanoin ja merkitsin asian muistiin pohdintaa varten. Syynsähän sillekin on, että asiat ovat näin.

On lukemattomia ahtaissa edellytyksissä ja vielä ahtaamman mielen kanssa eläviä onnettomia ressukoita, jotka huonosti kanssaihmisiä kohtaan käyttäytyessään selittävät ”pirun menneen itseensä”. Tottakai. Jos tunnustaisi totuuden sekä ottaisi vastuun tekemisistään, saattaisi peräti joutua muuttumaan. Eihän se käy!

En välittäisi, mutta mieleeni muistuu silti kun Turvasanomien aikoina suunnittelin lakko-opasta; siitä jouduin kuitenkin työkiireiden vuoksi luopumaan. Kuinka moni lähetti lomakkeellisen tyhmiä kysymyksiä tahallaan minua juoksuttaakseen. Ja sitten oli vielä se SPJL-aktiivi kyttä, joka oli ihan loukkaantuvinaan vartijoiden puolesta.

"Jos tunnustaisi totuuden ja ottaisi vastuun tekemisistään, saattaisi joutua muuttumaan. Eihän se käy!"

Puhumattakaan toisesta kerrasta, jolloin takanapäin vouhotettiin täysin raivot päällä suu vaahdossa liiton toimitsijalle irtisanoutumisluvasta ja takuusta ansiopäivärahalle pääsemisestä; edessäpäin ammattitautiepäilyä vähäteltiin, seliteltiin ja vaadittiin juttuun monipuolisuutta. No, annatko haastattelun tai kirjoitatko itse? Hah-hah.

Tällä iällä, tietämyksellä ja kokeneisuudella voisi siis helposti täyttää tekstin tavoitepituuden merkkimäärän naureskellen milloin kenellekin. Teen nimittäin työtä, jossa olen useimmiten ottanut selvää oikeista vastauksista ennenkuin mitään kysynkään. Tiedän myös tietämykseni rajankin enkä sitä häpeä. Miksi ihmeessä?

Silti joku ihan oikeasti luulee minun menevän ähäkuttiin eli sanattomaksi tai juoksevan tyhmyyksissäni hänen heittämänsä yllykkeen perässä. Se on suurinpiirtein yhtä fiksua kuin kuvitella minun olevan joku koko ihmiskunnan palveluksessa oleva pyhimysritari; mikäli olisinkin, aseenkantajani antaisi nyt luulijalle selkään.

"Silti joku luulee minun menevän sanattomaksi tai juokseva tyhmyyksissäni hänen heittämänsä yllykkeen perässä."

Tälläinen se ihmisluonto vain on. Ollaan liberaalissa demokratiassa ja oikeusvaltiossa, mutta silti kaikkien pitäisi olla samanlaisia sekä ajatella samoin kuin luulija itse. Vähintään tällä änkyräasiamiehellä tulee olla lakisääteinen oikeus vaatia monipuolisuutta, että ei tarvitse tuntea oloaan sietämättömäksi änkyryytensä takia.

Olisinpa elänyt erikoisessa pumpulikäärössä tai korkillisen pullon sisällä, jos en olisi ymmärtänyt tätä vähää ihmisistä jo lapsena. Kirjoitan nyt vilpillisestä mielestä, koska esimerkiksi ilkeys, kataluus, kateellisuus ja lannistamisentarve ovat banaliteettejä, jotka eivät yllä maaliin asti. Kattavuus ei riitä.

Ihmisluonto ei loppujenlopuksi ole muuttunut kovinkaan paljon. Samalla kattauksella, kuin nyt heittelee ivallisuuksia ikäänkuin valtakunnanpolitiikka olisi muka hänen asiakkuuttaan varten järjestettyä kuluttajaliiketoimintaa; olisi muinoin ollut mukana osoittamassa mieltään liian porvarillisesti esiintyvälle työläistoverille.

"Tälläinen on ihmisluonto. Liberaalissa demokratiassa ja oikeusvaltiossakin kaikkien pitäisi muka olla samanlaisia."

Ja ne itse liittoon kuulumattomat pakkojäsenyyden selittelijät; he olisivat aivan saletisti olleet ennen hävettäviä kuumakalleja, jotka pitää komentaa pois jonkun hämmentyneenä liittymään hitaan kimpusta. Sellaista se ajatteluhaluttomuus ja omaneduntavoittelu teettää; tämän olen tiennyt kanssihmisistäni jo vuosikymmeniä.

Siitä seuraa perseenleveydestään epävarmuutta potevia teinejä, jotka valitsevat räkin pienimmät vapaa-ajanhousut ja vielä hilaavat ne niin ylös kuin saumat sekä kiristysnyöri suo. Anniskeluikäisellä taas on pää täynnä alkoholia, psyykenlääkkeet käsveskassa ja kädessä kylmä ase, kun pistää ranttaliksi yöravintolassa.

Miksi ei seuraisi; ovathan heidät maailmaan saattaneet ja niin kutsutusti kasvattaneet aikuiset itse täysin kadottaneet tasapainoisen sekä tosiasioihin perustuvan maailmankuvan. Ainoa mitä halutaan enää kuulla on oman erinomaisuuden ylistys ja nähdä itse itselleen valitsemiensa brändien kiillotus sekä arvonnousu.

"Tasapainoisen ja tosiasioihin perustuvan maailmankuvan kadotessa halutaan enää oman erinomaisuuden ylistystä."

Onnettomia ihmisiä, jotka kukin omasta syystään ovat lakanneet elämästä ja täyttävät syntynyttä tyhjiötä siten kuten parhaiten taitavat. Eivät ymmärrä, että pääosa toiminnastaan on silkkaa markkinoiden luotujen tarpeiden perässä juoksemista, joiden pohjana on tyytymättömyydentunne. Ja sen näkee käyttäytymisestäkin.

Vilpillisen mielen takana saattaa siis myös olla, kaikkien ilmeisten ja jo jokseenkin laajasti tunnettujen selitysten lisäksi; vääränsortin elämändisaini tai kyvyttömyys ymmärtää elämää ylipäätään. Siispä, ongelmalliseksi koettu käyttäytyminen on usein pelkkää sielullista rytmivoimistelua, jotta tekijä itse pysyisi liikkumattomuudessa.

Siitäkö tulisi olla hyvillään, että sentään he eivät ole salaliittoteoriaan hurahtaneet? ”Ajattelemaan ja ottamaan selvää itse”; valitettavasti eivät kuitenkaan tunne montakaan liittovaltionpoliisin lakimiestä, ja ovat siksi herttaisen kädettömät selostamaan telepakkokeinohakemuksen liitteen väärentämisen juuri lauenneita seurauksiakin.

"Siitäkö tulisi olla hyvillään, että sentään he eivät ole hurahtaneet salaliittoteoriaan?"

Niinpä; vilpillisessä mielessä esitetty kysymys merkitsee aina jonkunsortin logiikan kuperkeikkaa, joko valehdeltiin lähtökohdistaan tai tavoitellaan tiettyä lopputulosta. Tätä ongelmaa vastaan niin oikeusvaltio kuin journalismikin ovat kehittäneet lukuisia varotoimia, mutta vasta ihanneyhteiskunnassa kaikki toimii sataprosenttisesti.

Halutaanko ymmärtää todellisuudessa olemassaolevan maailman laatu ja kamppailla paremman sellaisen puolesta vai ei? Vilpilliseen mieleen sortuvat eivät minusta edes yritä; he huijaavat ja pyrkivät suoraan rahakätkölle, mutta silloinkin vain täyttääkseen omat taskunsa. Leikitään oikean tiedon ylivalvojaa; kaivattiinpa sellaista eli ei.