Asiaa napista tai napin vierestä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tässä maailmassa on muutakin kuin yleisön suosio, brändiarvo tai myynti. Esimerkiksi sen varominen, että mitä joutuisit itse uhraamaan niiden saavuttamiseksi. Mikäli pohjimmiltasi tavoittelet Jumalan totuutta tai ihanneyhteiskuntaa; onko tekemiselläsi ylipäätään itsesi ulkopuolista merkitystä?

Harvoinpa on ollut ihmisten keskellä suurempia roistoja tai pienempiäkään kehveleitä, jotka eivät olisi janonneet itselleen vilpitöntä mieltä ja oikeutettua asiaa; kuvitelmakin niistä kelpaisi, koska sisäisesti oma feikkiys tiedetään aivan koko ajan. Itseasiassa, huonokin tekosyy kelpaa. Ellet itse pärjää; ala pomottaa muita.

Kaikensortin viisauttarakastavilla välimerkkierootikoillahan on yleensä vaivana, että heidän toiveuniyhteiskuntansa perustuu kuvitelmaan omien halujensa yleistettävyydestä. Siksi yhteiskuntapolitiikan ja legoleikin ero on, että ensinmainitussa kyetään näkemään myös ihanneyhteiskunnan osattomat sekä kuinka heitä kohdellaan.

"Ellet itse pärjää; ala pomottaa muita."

Atwoodin Orjattaren perusteella tehty tv-sarja eteni tällä viikolla jaksoon, jossa nähtiin Judy-tädin hahmon lähtökohtia, ja muistutettiin ettei harvainvaltainen pappisvaltiokaan ole kaikkivoipa. Mitä sitten, jos ”tunnustaminen” ei enää riitä hallitsemiseen, koska alistettu menestyksekkäästi pudottaa jonkun toisen rivistä?

Jotain menee oikeutetun vastarinnan piikkiin, mutta ei missään tapauksessa kaikki. Naisen vahvuuden ja toimijuuden pohdintakin on sekin vain osittainen selitys. Olisitko siis itse yhtä julma diktaattori kuin se jota vastustat, jos valta tulisi käteesi juuri tällä hetkellä? Vaikka toisaalta, ainahan on käyttöä hyvälle sätkynukke-keulakuvallekin.

"Olisitko itse yhtä julma diktaattori kuin se jota vastustat, jos valta tulisi käteesi nyt?"

Lukiessani Tapio Suomisen Urheiluhullu-kirjan; kummastelin monasti, että kuinka useasti hänen tempauksensa sivuutettiin ja annettiin anteeksi. Tiedän myös sen verran päihdeongelmista sekä persoonallisuuden kokoonpanosta, jotta AA:n vieroksuminen ”sen hengen” ja mahdollisen oman tekosyyn olemassaolon pohdinta hätkähdyttivät.

Bipolaarisuus on vakava, pitkäkestoinen ja vaikeastihoidettava sairaus. Siinäkö on tuon miehen viimeinen suuri este, että on lakattava kieltämästä päihderiippuvuuttaan ja etenkin oman persoonallisuuden osuutta riippuvuuden syntyyn? Voi myös olla, että erehdyin käsittäen väärin kirjalliseen tyyliin kuuluvan itsereflektion.

Saako paha siis aina palkkansa ja onko tili oikein laskettu? Sitä pohdin, kun luin Suomisen kertomuksen viimeisestä illastaan yleläisenä. Jos tilanne tosiaan kärjistyi hoitoontoimittamisyrityksen vuoksi, suoritus oli vähintään vailinainen ja huonosti toteutettu. Onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin; olisi kyllä helposti voinut.

"Jos tilanne kärjistyi hoitoontoimittamisyrityksen vuoksi, suoritus oli huonosti toteutettu."

Oma kokemus ei aina anna ymmärrystä eikä myötäelämiskykyä; sen taas näytti Hannes Markkulan muistelmienomainen hutiotsikoitu tarinakirja. Vai oli sitä oltu lentävä reportteri, joka tekee itse niin tekstin kuin kuvankin. Eipä olisi ylenkatseestaan arvannut, jos siis nyt Helsingin vaihettani jälkeenpäin muistelen.

Osalle jutuille kauhistellen naureksin. Kuinkahan minä olisin voinut elää itseni kanssa, jos olisin jutun takia ängennyt puheisiin linnoittautuneen asemiehen kanssa ja minuuttien sisään siitä hän ampuu itsensä? Vartijoitahan tuo tietenkin halveksi; oli siinä pahempi kuin Orjattaren käsikirjoittajat konsanaan. Eroavatko syyt?

Jos Markkula kirjoitti kuin se omaa etuaan vahtiva kapeakatseinen keskiluokkapelle, joka todennäköisesti on; saan minäkin kauhistella tv:n musta-asuisten kansanmiliisimiesten töhöyttä. Silti; tuomitsen jyrkästi niin Gileadin arvot, kuin keinot millä niitä ajetaankin. Elinkelvoton epäinhimillisyys näkyy aivan kaikessa!

"Oma kokemus ei aina anna ymmärrystä eikä myötäelämiskykyä; sen näytti Hannes Markkula."

Päivän puheenaiheisiin on kuulunut kulttuurimme voimallinen sisäistetty misogynia, joka ei ole minulle mitenkään vieras asia. Muista kuinka nuoruudenammatissanikin kävelin kerran oma-aloitteisesti ulos, koska en viitsinyt kuunnella muuan vanhan naisen pitämää tämänaiheista ränttäystä; onneksi se ei ollut yksintyöskentelypaikka.

Ja olisi naisviha puhuttanut valtavirran konservatiivipoliitikkoa näyttelevän Atte Kalevankin(kok) töräyksen vuoksi. Sekä mahtoikohan päivystävä persukansan edustaja Veikko Vallin luulla, että Suomi on joku tamperelaiskapakan ovi, jolla hän yhä näyttää kämmentä mikäli oikeaksi katsoo? En kehota häpeämään; tiedän etteivät he osaa.

"Naisvihasta olisi puhuttu tänään muutenkin, kiitos Atte Kalevan ja Veikko Vallinin."

Vaan sen kun tietäisi, että minkä sisäistetyn, kirkkorahvaalta salatun voiman vallassa evlutin piispat tekivät kannanottonsa avioliittoon vihkimisestä? Samansukupuolisten parien asia ei alkujaan liikuttanut minua hyvinkään suuresti, mutta olen yksinkertaisesti kyllästynyt vetkutteluun ja poliittiseen valtapeliin. Kulttuurisotaan.

Mikä enää on tunnustuskysymys, johon väärin vastaavaa ei voi vihkiä, tai sallia olevan pappi? Sillä ei taida olla edes merkitystä, koska väitetysti uskonopista riitelevät ovat itsekin vain pieni äänekäs vähemmistö. Paljon enemmän on uskonnon vähättelijöitä; ja näinkin heikon valtiokirkon vastustajia kuin Suomessa enää on.

Kyllä tälläinen ajatteluhaluttomuus ja samaistumis- sekä myötäelämiskyvyttömyys yksinkertaisesti vain häkellyttää. Vängätään vänkäämisen vuoksi sanomatta yhtään mitään olennaista, tai yritetään vastapuolta sondilla tökkimällä keksiä keino hänen sivuuttamisekseen ja vähättelemisekseen. Asiaa on napista ellei peräti napin vierestä.

Vähän kuin jos minullakaan ei olisi muuta ollut kuin esitellä aitoa armeijaylijäämää olevaa maastotakkia, joka kuulemma on nyt myös katumuodin viimeisintä huutoa. Tai suunnitella miten teen sen kylkiäisenä saamastani Wanhan Werikauhan leukanarun napista piloillani ”kokardin” uusimpaan baskeriini.