 |
| Vähän vaille vuosikymmen sitten valokuvasin kaksi poliisihevosta ratsastajineen muuan hyvin kylmänä lauantaipäivänä, kun notkuin jo silloin hiljenneellä talonvaltauspaikalla turhassa uutisen toivossa. |
En kirjoita ilkkuakseni kuinka taas kerran yksi keski-ikäinen vaikuttaja-asemassa ollut mies kävi huorissa ja jäi poistullessaan pillupoliisin rysään. Pointti on yhteiskunnan mädännäisyys, jossa keulakuvat, julistehenkilöt sekä sun muut tarjoavat näkösuojaa huomattavasti rumemmille eläjille ja ilmiöille.
1980-luvun lopussa Paolo Roberto näytteli pääosan katutappelu- ja pikkurikollisuusaiheisessa elokuvassa, jolla oli olevinaan kasvattava tarkoitus, mutta usein kävi tasan päinvastoin; ikävertaiset katsojat pitivätkin sitä tavoittelemisenarvoisena cooliutena. Kakkososa 90-luvulla ei ollut juuri sen parempi.
Siksi en varsinaisesti voi sanoa olleeni yllättynyt, kun kolmannen sektorin kevytvartijat eli mitkälienee turvallisuus- tai nuorisoisännät nostivat päätään; eikä toiseen caseen tasapainottavaksi haastateltavaksi valikoitu Roberto todellakaan tehnyt hyvää vaikutusta. Linkkaamani nettijuttu ei taida enää kertoa puoliakaan siitä mitä tv teki.
Totuus näkyi vastauksesta viimeiseen kysymykseen: toivoisitko ”isäntien” turvaavan tyttäresi kulkua iltamyöhään lähijunalta kotiin. Siinä meni pitkin tuotantoauton takapenkin jalkatilaa kaikki mitä ehkä oli saatu rakennetuksi. Soveltuvuus oli arvailua, koulutus nimellistä ja hallintaa ei ollut; ihan turha selitellä yhtään mitään.
"Julistehenkilöt tarjoavat näkösuojaa rumille eläjille ja ilmiöille."
Minä en arvosta kokeellista sosiaalityötä, jossa varas parannetaan tekemällä hänestä varkaiden kiinniottaja. Sen pitäisi jo kertoa jotain, että Ranskassa niin sanotun Vidoqin rikospoliisin kutsumanimi Sûrete aiheuttaa yhä kylmänväristyksiä jokseenkin samalla tavalla kuin Valpo 1940-luvun Suomessa.
Katupartio on nyt sanana yhtä pahamaineinen kuin vaihtoehtomediakin on. Tänään lukuisilla jonninjoutavilla voi ehkä olla mustat vaatteet, mutta tosiasiassa he eivät tule lähellekään mitään terrorismintorjunnan erikoisjoukkoa; liekö soveltuvuutta, pätevyyttä tai suorituskykyä ole oikeasti rivimiehenkään vertaa.
Aihepiirin tuntijana voin vain sanoa, että minua vituttaa railakkaasti; tälläisiin korkeintaan itse itseään edustaviin kummajaisiin kaikki mukakriittiset vinoillen kommunikoivat vasemmistolaisenkaltaiset tohtorit ensimmäisenä tarttuvat. Asiaa puhuvat sekä tekevät niputetaan yhteen tieskenen kanssa.
Aika-ajoin näistä virityksistä ei edes ole ihan varma, että mitkä ehkä olivat ne päämäärät, joiden tavoittelun katsottiin oikeuttaneen sen mitä kulloinkin on tärvelty. Mitä Ruotsiin tulee; se ei aina käy oikeilta ammattilaisiltakaan: Husbyn mellakatkin alkoivat muuan kolmimiehisen gruppenin epäonnistuvasta veitsimiehen kiinniotosta.
"Minä en arvosta kokeellista sosiaalityötä, jossa varas parannetaan tekemällä hänestä varkaiden kiinniottaja."
Helsingin poliisin ex-kansanedustaja Mika Raatikainen(persu) keuli julkisuuden kautta komentajalle, koska kuvittelee kai olevansa etuoikeutettu vähintään kommarin virkaan, mutta on lusinut vuoden ylikonstuna. Tarkoitus taitaa olla 1) tulla lahjotuksi hiljaiseksi valitsemallaan viralla 2) lähteä hoopeeällästä paukulla eli ”vainon uhrina”.
Kyllä minä tämän ilmiön olemassaolon voin vahvistaa; on sitä tullut itsekin kaivettua ylös yksi vastaava Helsingin aikoina, jotta hänen tarinansa sai kirjoittaa lehtijutuksi. Mutta onko Raatikainen oikeasti ”kohtalon kokenut” tai ”koirakoppiin joutunut” kuten Facessa Vinkkimiehet -signatuuria käyttävät MTV:n rikostoimittajat vihjaavat?
Aivan yhtä hyvin on voinut käydä niin, että protestimielessä poliisihevoseksi haki toiminnanvähyyteen ja huomioimattomuuteen turhautunut jokapaikanraatikainen, jolla on vain erinomaisen suuret luulot itsestään sekä siitä mihin on oikeutettu. Ei ole keskiluokka niinkuin ennen ja meritokratiakin on pääosin paljastunut kusetukseksi.
"Yhtä hyvin protestina poliisihevoseksi saattoi hakea jokapaikanraatikainen, jolla on vain suuret luulot itsestään."
Aivan kuten muuan lähimenneen vaan sittemmin keskuudestamme poistuneen valtakunnanherjaajan esimerkki osoitti; valta niillä on aina kaikilla mielessä, jos vaikka tämä koettikin parhaansa mukaan siinä vaiheessa enää mielistellä puolestaan. Siksi riippumattomia ja ammattitaitoisia oikeita journalisteja tarvitaankin.
Asianosaiset; olkoon sitten miten hyviä, myönteisiä, asiallisia tai peräti fiksuja hyvänsä, eivät voi eivätkä saa raportoida puolestaan. Vai mitä Kymen Sanomat/Heidi Ekdahl? Olkoon opetuksena laajemminkin, koska lehdistötiedotteiden kopiointi sanasta sanaan jutuksi eli churnalismi on tänään pelottavan yleistä Suomen mediassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.