Yksityisen turvallisuusalan ammatillista keskustelua ei ollut olemassakaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuinka voit olla hedelmällisessä vuorovaikutuksessa
kanssaihmisen kanssa, jos todellisuudessa halveksit häntä?

Muistelen nyt vähän menneitä, koska kohta kuluu tasavuosia niin turvallisuusalan julkaisutoimintani lopettamisesta kuin alalta poistumisestanikin. Yksinkertainen syy otsikon totuudelle on omiminen, omaneduntavoittelu, kieroilu, valehtelu ja yksimielisyyden puuttuminen. Hedelmällistä vuorovaikutusta ei edes yritetty.

Kaikki omivat. Viranomaisetkin selittävät tekevänsä turvallisuutta; valvotut taas ovat vartiointia, järjestyksenvalvontaa ja niin edelleen. Huomasitteko? Asetin tahallani fyysisen turvallisuuden ja siitäkin vielä vormumiehet erityisasemaan muihin nähden. Muut ovat mitä ovat; vormumiehet ovat enemmistö ja pääsääntö.

Kirjoitan kuitenkin nyt vain havainnollistaakseni opetustarkoituksessa; oikeasti en ajattele tällä tavalla, en likipitäenkään. Näin kammottavat ajatukset kavaltaisivat nimittäin, että joko inhimillisen identiteetin muodostavissa peruskäsitteissä olisi jotain vikaa tai vähintäänkin se olisi jäänyt keskentekoiseksi muotoutuessaan.

"Kaikki omivat. Viranomaiset selittävät tekevänsä turvallisuutta; valvotut taas ovat jotain muuta."

Ja mikäs parempi syy tehdä mitä milloinkin kuin aina raikas omaneduntavoittelu? Siksi kukin puhuu turvallisuudesta, mutta tarkoittaa mitä tarkoittaa. Ollaan myymässä kaupallisluontoista palvelua, jossa toisen erehdys voi hyvinkin olla oma menestys. Tai kaivamalla kaivetaan virheitä oman virkauran ja viranomaisensa hyödyksi.

Valitettavasti yksityisellä turvallisuusalalla ja siihen liittyvissä viranomaistoiminnoissa on ennätysmäärä kieroja ihmisiä. Jotkut saattoivat olla sitä jo lähtöjään; toiset olivat vielä alussa viattomia, mutta ankara arki sekä arvottomat esikuvat pilasivat heidät jokseenkin täysin. Silti, elämänkulku on aina yksilöllinen.

Kaikki eivät siis ole poistettavaksi kypsyneitä ongelmapersoonia, mutta sellaisia ei pidä suojella tai liioin vinkuakaan oman aiheettoman leimautumisen tähden; tässä se ongelma tulikin, mitääntekemättömänä toljottaminen tosipaikassa. Ammatillinen keskustelu olisi ollut ratkaisevan tärkeää, mutta sitä ei käyty koskaan.

"Ongelma on mitääntekemättömänä toljottaminen tosipaikassa."

Verkkoteknologiakin on täysin avuton, jos käyttäjällä on jo mainitunkin inhmillisen identiteetin vian lisäksi peruskäytöstavatkin hukassa. Siispä, mitä sinä rajattomilla kommunikaatiomahdollisuuksilla ellei ole mitään sanottavaa? Vasta sitten päästään ajatukseen, että jokseenkin näin raha ja valta toivovatkin asioiden pysyvän.

Ei halutakaan, että asiat ovat mitä ovat ja kaikki sen tietävät. Virallisesti jokatoinen asia on salainen sekä jokaisesta ei muuten vaan haluta sanoa mitään. Totuus, jos sellaisesta ilkeää edes puhua, on aina jonkunsortin juorupuheena kulkeva julkinen salaisuus. Tai sitten pelataan Mikkelin-kortilla; eli ”minä kuulin kun poliisi sanoi”.

Viranomaistoiminnan laatu ei parantunut vaan huononi, kun Poliisihallitus perustettiin ja sen valvontayksikkö sijoitettiin Mikkeliin. Nyt jokainen kyselee, selittelee tai ilmiantaa omaan tahtiin sekä ennenkaikkea kertoo kuulemansa eteenpäin itselleen sopivassa muodossa. Yleiskirjeet olivat merkittävä tietolähde, mutta niitä ei enää tehdä.

"Mitä sinä rajattomilla kommunikaatiomahdollisuuksilla ellei ole mitään sanottavaa?"

Sanoin v-sanan eli valehtelun, mutta se saattaa olla hieman leimaava ja kapeakin käsite tähän tarpeeseen. Pitäisi ehkä puhua informaatiovaikuttamisesta, jos selvää kirjallista viranomaispäätöstäkin yritetään niin sanoaksemme ”selostaa”. Kamppailun kohteena on kuulijan ymmärrys tai jättäminen pysyvän hämmennyksen tilaan.

Niin, tämän tekstin lähtökohta oli pohtia yksityisen turvallisuusalan ammatillisten keskustelujen edellytyksiä, jos ei edes oltu yhtämieltä t-sanan määritelmästä. Keskustelun sijalla olikin oman firman mainostus, sisäinen hengennostatus ja aseman suojasta pidetyt hyvin kyseenalaiset puheenvuorot. Vuoropuhelun laatu oli heikko.

Työväen sijalla oli yöväki, jossa jokainen jurotti osaansa kiroten pikaisia alaltapoistumissuunnitelmia hautoen ja jokatoinen himosi käyttää valtaa, kahmia lisää rahaa tai saada etuja itselleen. Kun ei ollut asemaa, keskityttiin sortamaan heikompiaan ja tosipaikkaan vihjaava risauskin sai aina heti jokaisen pakenemaan omaan piiloonsa.

"Keskustelun sijalla oli mainostus, hengennostatus ja aseman suojasta pidetyt kyseenalaiset puheenvuorot"

Niinhän siinä kävi, että journalistisesta työstä ei tullut paljon mitään; hyvät jutut jäivät tekemättä, koska niistä kukaan ei puhunut ajallaan, ja huonoista harvoin seurasi mitään. Toimitukselliset linjanvetoni olivat kyllä kovia ja sanatkin useimmiten suorastaan raakoja, mutta mitähän muuta ne olisivat noissa oloissa voineet ollakaan?

Mainetta saaneet hännystelijöineen solvasivat; kuta anonyymimmin kolmannen osapuolen alustalla, sen parempi. Mielestään aiheetta leimatut kunnolliset vaikenivat, mutta tilittivät kyllä tuntojaan kahdenkesken suoraan minulle. Kademielet halusivat kampata ja hiljentää, koska eivät itse uskaltaneet tai viitsineet tehdä mitään.

Ulkopuolisena liepeillä pyöri kyllä jos jonkunsortin ihmistenkohtaamisrajoitteista puolipäivätoimista trollia, mitäliene muun alan konttorirottia hupia tai halveksunnan kohdetta hakien sekä asenteellista ja omaa etuaan hakevaa toimittajanretkuakin. Toimenpiteen kohteita ynnä muita työelämän kaunankantajia riitti niitäkin.

"Niinhän siinä kävi, että journalistisesta työstä ei tullut paljon mitään."

Unohtamatta tietysti kotiinpäinvetäviä kouluttajia, juristeja sekä poliiseja. Sanotaanko näin; heillä saattoi ehkä olla ”papin” koulutus, mutta turvallisuusalan työntekijää kohtaan he käytännössä kuitenkin vain ”lukkarin lailla tankkasivat aapista ja katekismusta”. Mitähän keskustelusta olisi tullut, jos he tai ulkopuoliset olisivat siitä vastanneet?

Omalta puoleltani voin todeta, että onneksi kukaan ei ole enää vuosiin kantanut eteeni turva-alan ilmiöitä anellen kannanottoa. Silti, aina toisinaan havaitsen kuinka joku niin sanottu nuoruudenystävä googlettaa nimeni; kai haluten nähdä minut kurjaa elämääni valittamassa, mennyttä itkemässä ja takaisin haluamassa. Ei ole tapahtumassa.

Menneet ovat mennyttä ja monet nuoruuden toverit hävinneet maailman melskeisiin; ehkä hyväkin niin. Alan hiljalleen olla ollut ex-vartija niin kauan, että jos nyt joku minua sellaiseksi mainitsisi; kysyisin takaisin 'mitä vähättelet?' tai 'luuletko vinoilevasi, et muuten osaa?'. Ei pidä leimata; ei etenkään, jos jo tietää mitä stereotyyppi tarkoittaa.

Olin siis ensin vartija, sitten vartija-journalisti ja nyt kai sitten jonkunsortin freelanceri. Ollessani ensinmainittua; perehdyttämäni uusi työntekijä kertoi työvuorosuunnitelijan luonnehtineen minua hyväksi perusvartijaksi. Mistähän hänkin luuli sen tietävänsä? Ikinä oltu samoissa hommissa minuuttiakaan. Sepäse. Niin juuri.