Oho

(Kuva: Jari Kähkönen) Arkistokuva, joka esittää Helsingin poliisia
suorittamassa jotain aivan muuta tehtävää vuosia sitten.

Taannoisessa poliisin Uudenmaan maakunnan liikkumisrajoitusvalvonnassa ilmeni virheitä. Tarkastuspisteet saattoivat sijaita paikoissa, joille saapuva ei tosiasiassa ollut ylittänyt maakuntarajaa. Toistuva perusteeton rajanylityksen yritys ei ollut rikos eikä niskottelusakkokaan viimeinen sana tapauksestaan.

Kuuntelin YLE:n radiouutiset, luin STT:n kiertolaisen Karjalaisesta ja Iltalehden jutun, mutten tullut niistä ketään hurskaammaksi. Viimemainitusta löysin linkin Eduskunnan oikeusasiamiehen tiedotteeseen, josta löytyi linkki varsinaiseen päätökseen. Oho. Aikalailla lahjakkaasti oli mennyt pieleen poliisilta.

Valvonnallisesti on oikein pysäyttää viimeisellä mahdollisuudella kääntyä ympäri. Poliisitoiminnallisesti oikein on, että kielletystä teosta rangaistaan ja tottelemattomiakin ojennetaan. Tästä huolimatta ainoa "oikein oleminen" kuin mitään ratkaisee on laillisuus; ilman sitä poliisi ja valvontakin ovat yhtä tyhjän kanssa.

"Tarkastuspisteillä ei oltu välttämättä ylitetty rajaa eikä yrityksestä rangaista."

Valvonnan tarpeellisuus tai poliisin motivaatio ja arvovaltakuvitelmat eivät voi oikeuttaa sellaista mitä laki ei suo, mutta näinkin kokenut ihminen kuin minä tiedän paremmin kuin hyvin, että niinhän siinä helposti silti käy. Ja jos käykin, tästä huolimatta ylilyönnit ymmärretään tai lakia muutetaan suomaan ne jatkossa. Tämä on suomalainen tapa.

Näin näkisin olevan käymässä nytkin; oikeudettomasti rangaistut ovat ehkä saamassa määräyksensä perutuksi tai mitätöidyiksi jälkikäteeen, mutta siinä kaikki. On täysin asiallista kysyä, että kuka tästä sotkusta oikein ottaa vastuun. Varoitan pidättämästä hengitystä tai vääntäytymästä tuskalliseen asentoon; edessä voi olla pitkä odotus.

Suomalainen tapa on muodostunut tälläiseksi, koska näinhän sitä valtaa käytetään; tarkoitettu, sanottu ja tehty voivat olla eri asioita. Vallanpitäjät haluavat tuloksia sekä niitä tehdessään vallankäyttäjät voivat toimia jokseenkin niinkuin heitä itseään huvittaa, mutta vallankäytön kohteena oleminen ei todellakaan tunnu mukavalta.

"On asiallista kysyä, että kuka tästä sotkusta oikein vastaa."

Jos ei häviä asiaansa, sen hoitamistavasta löytyy moitittavaa ja viimesijassa olemassaolevan oikeuden käyttämisestä tehdään liian hankalaa. Minä olen kyllä jo pitkään ollut sitä mieltä, että moinen pragmaattisuus tai joustavuus ei ole yhteensovitettavissa oikeusvaltion kanssa. En suostu kuvittelemaan sellaista.

Oikeusvaltio kun on abstraktio. Se syntyy kunkin omassa mielikuvituksessa; kunhan vain tarpeeksi vatvoo, jossittelee sekä sotkee mukaan asiaankuulumattomia tekijöitä mistä useimpia ei edes itse tunnista. Lopulta unohtaen kyllästyy keskittyen elämän jatkamiseen. Siksi asioita pyritään ”myymään”, harkitaan ja käytetään huumoria.

Mutta vallankäyttöä se on silti. Niskottelusakot junassa tuovat muuten mieleen oman kokemuksen, kun kerran seisoin eräällä portilla. Asianomainen olisi kai käsityksensä mukaan pitänyt tuntea, mutta rutiinini oli se että näytin kämmentä ja kysyin henkilökorttia kuitenkin. Se tapahtui melkein automaatiolla; paljoa ajattelematta.

"Oikeusvaltio on abstraktio, joka syntyy kunkin omassa mielikuvituksessa."

Asianomainen oli vähän loukkaantumaan päin. Olihan hänet hälytetty jouluna töihin korjaamaan paloilmoituslaitoksen vikahälytystä ja niin edelleen. Kävin sitten puhumaan pari sanaa velvollisuudestani, jotka tehosivat. No, parin vuoden päästä päädyin uudestaan asian äärelle; sivullinen kurssiakäymätön opasti taktiikkaa.

Sanoinkin sivulliselle, ettei noilla valvontapaikoilla sentakia seistä että kaikkien henkilökortit kysyttäisiin; sitä siinä yritetään etteivät asiattomat pääsisi sisään. Kaikestapäättäen sanani tulivat kanssaihmiselle täysin uutena asiana. No, tunsinko jokaisen kysymättä päässeen tai enkö tuntenut ketään pysäytettyä ja kysyttyä?

Niinpä. Juuri tuon kysymyksen kohdalla tavan tallaaja tulee astuneeksi arkipäiväisen elämänsä rajan ylitse ja siirtyy vallankäytön puolelle. Se onkin muuten sitten niin rankka siirtymä, että sillä puolella oltaessa on tosiaan parempi tietää mitä tekee. Ei voi sanoa oho, koska seuraukset voivat olla todella rankkoja ja toteutua jyrkästi.

Jos noissa hommissa pidempään viihtyy, oppii kyllä olemaan leikkimättä minkään vakaumuksen mukaista yliolentoa ja varoo etenkin tekemästä ”hyviä tekoja”. Joillekuille se vallankäyttö menee kuitenkin niin pahasti veriin, että nopeammin kuin hyvin nopeasti päädytään Helsingin poliisin PUOMI-operaation kaltaisiin päätöksiin.