Journalistinen itse-epäily

(Kuva: Jari Kähkönen) Mitenliene; mahtoikohan minulla olla edes housut
jalassa, kun iskin pokkarin jalustalle, otin rekvisiitan kameralaukusta
ja vedin ylle senpäiväisen arkipaitani asettuessani köökin ovenpieleen?
Itselaukaisu sekä sommittelu jälkeenpäin kuvankäsittelyohjelmassa.

Syystä, että pari edellistä tekstiä on mennyt taviksien tyhmille mielipiteille naureskeluun netissä, mikä ei edes osoittautunut kovin suosituksi – otetaan seuraavaksi pöytälaatikkolistauksesta vanha luonnosotsikko. Mahdanko näyttää talon vakituisesta työhevosesta minkäkinlaiselta ”pienlehden tekijältä”?

Kasvata itseäsi – opi ottamaan paikkasi yhteisössä – älä tuputa, häiriköi tai syrji

(Kuva: Jari Kähkönen)

Voi viulu näitä nettikeskusteluja. Ei kiinnosta vanha kaunasi tai painolastisi. Älyä olevasi erillinen olento oletusarvoisin elämisen sekä itseilmaisun oikeuksin, mutta niin olen minäkin. Vaikka olemme samassa tilassa, ei meidän silti tarvitse olla kavereita. Vastaväite ei ole kiinnostuksen merkki, höpsöliini.

Kenttäsika en enää ole ollut aikoihin, mutta kyllä silti yhä kehtaan

Olen minä joskus Helsingin vaiheeni aikana säännöllisen epäsäännöllisesti tavannut ja tuntenut – niin pinnallisesti tosin, että lainausmerkit sietäisi ympärillensä – erään Seppo Vesala -nimisen miehen. Oli tuolloin Keskustan eli Eteläisen konstaapeli, voimankäyttökouluttaja ja Kontrollin toimittaja.

Mielenkiintoinen viestinnällinen sekasotku poliisiampumisesta

Helsingin poliisi ampui lauantaina miehen Alppiharjussa, jota kaikki kuitenkin sanovat Kallioksi. Kohdehenkilön oletetaan olleen joko huumeiden vaikutuksen alainen tai psykoosissa ja niin väkivaltainen kuin uhkaavakin. Mutta sitten meni vaikeaksi, kun ensin poliisi viesti yhtä vaan nyt syyttäjä toista.

Ulkosuomalaiskiinnostusta ja kaikuja menneisyydestä

En tiedä; mikäliene julkiselle mielipidepalstalle nimellään kirjoittamisen lieveilmiö, mutta huomasin myyntiraportissa pari uutta riviä. Samapa oikeastaan, vaikka ymmärränkin nyt paremmin miksi pseudonyymi tai anonymiteetti voivat olla tarpeen. Julkinen mielipidevaihdanta saattaa alkaa tuntua kuormittavalta.

Rakastaa vihata

Onneksi minut on tänään lähes täysin unohdettu. Se on ensiajatukseni, kun nyt katson tuota luonnosotsikkoa; otin sen pöytälaatikkolistaukseen YLE:n Maailman Paras Tarja Turunen -podcastin kuuntelun kestäessä aiemmin tänä vuonna. Vertailukohde olkoonkin ehkä hullunkurinen, mutta saatan kyllä silti samaistua.

”Miks tää Kontiolahti on niin paska paikka” – tai – ”Vain Kontiolahdessa”

(Kuva: Jari Kähkönen) Helsingissä ei paljon kuikuilla, morjestella tai tarinoida.
Sen maaltamuuttaja saa vielä sinne saavuttuaan oppia.

Otsikon antoivat minulle kaksi tuntematta jäänyttä murrosikäisiltä vaikuttanutta poikaoletttua, jotka heittelivät palloa popmusiikin soidessa, kun ohitin heidät vastaamatta toistuviin tervehtimisyrityksiinsä tai edes katsomatta päin. Voivoi kasvavan lapsen tuskaa. Hah-hah-haa. Ette te ole saamassa minulta huomiota.

Poliisin ylenkatse – mitä vain, jottei turvallisuustyöntekijä näyttäisi toimijalta

(Kuva: Jari Kähkönen) Lavastettu havainnekuva siitä kuinka
asiat olisivat voineet olla ennenvanhaan.

Yksityisellä turvallisuusalalla on antisosiaalisia kukkoilijatyyppejä, jotka ovat kyllä mielettömän itserakkaita, mutta samoja ei kiinnosta juuri lainkaan oma osaaminen tai ammattitaito. Sopii vähän liiankin hyvin kuvaan, jottei tiedetä mitään historiastaankaan. Poliisin ylenkatsetta pidetään itsestäänselvyytenä.

Tampere alleviivasi muutosten välttämättömyyttä

Monastiko jaksan kirjoittaa olennaisesti saman tekstin uudestaan? Ettei voi toimia jatkuvasti alimiehityksessä, johtamatta, itse silloin ja siinä keksityllä taktiikalla sekä 30 vuotta sitten ajan tasalla ollein voimankäyttövälinein. Aiheeni on siis kahden tappelijan kiinniotto Tampereen rautatieasemalla.

Tökeröyttä kaikenaikaa, -ikää ja välineissä, osa 2

 En tiedä – monastiko jo olen naputtanut riviä yhteentörmäyksestä esiteinin kanssa. Itse aloitti nimitellen, pahensi jättäen sanomatta nimensä+pronomininsa sekä kärjisti poliisitehtäväksi osoittelemalla älypuhelimellaan ”väkivallasta” huutaen. Ei tosiaan ollut mitään sanottavaa internetille.

Ja mitähän tekin sillä maalittamisen kiellolla sitten tekisitte?

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei. Ei. Ehdottomasti ei. Niin kutsutun maalittamisen kriminalisointi on tarpeetonta, koska ei ole keskusteltu kuinka iänkaikkiset julkinen kehottaminen, yllytys, avunanto, tekijäkumppanuus ja vast’ikäinen tiettyjen rikosten valmistelu osoittautuivat riittämättömiksi. Häh? No, koska Sunnuntaisuomalainen.

Tökeröyttä kaikenaikaa, -ikää ja välineissä

 Se on taas tämä aika vuodesta. Ventovieraatkin alkavat puhua toisilleen, kun katukuvassa näkyy muka uusia kasvoja ja kesän ulkopuolisen ajan suljettuna olleessa palvelussa on ruuhkaa. Käykin helposti niin, että puolessatoista tunnissa saa puhua enemmän kuin normaalisti viikossa.

Miksi turvallisuusala syleilee hyväksikäyttäjäänsä ja pokkuroi halventajaansa?

(Kuva: Jari Kähkönen) Se oli urhea yksilö, joka kesti kanssani kaiken muun, muttei
kyykistymistä maiharin sivutaskussa irtaallaan.

Jos otamme tosissamme väitteen, että yksityisellä turvallisuusalalla on niin olemassaolon oikeus kuin menestymisenkin mahdollisuus; jäljelle jää kaksi ongelmallista henkilöryhmää, joille pitäisi tehdä jotain. Ne ovat ulkoiset toimijuuden kiistäjät ja sisäiset vallantäyteet eli tärkeilijät.

Kohtaanto-ongelma – yksilöiden yhteiskunnan viimeinen suuri yhteinen kertomusko?

En perusta uutisoinnista, joissa työmarkkinoita kuvaillaan joko maantieteellä, nimikkeellä tai numeroilla. Itse k-sanasta taas en taida kirjoittaa mitään kaunista. Tee äläkä puhu; jos ei vakuuta toimintatavallaan, kohtele kunnolla eikä maksa toden arvon mukaan, ei oikeasti tarvitse lisää työntekijöitäkään.

Miksi noiden kanssa ei vain yksinkertaisesti voi keskustella

Onhan tässä tullut maanpyllistyksestä ja asepalvelijuudesta eräätkin tekstit naputettua vuosien mittaan. En enää välitä lukea enkä kirjoittaa kummastakaan, mutta Karjalaisen Terhi Nevalaisen kolumnin jälkeen voin tuskin muutakaan kuin avata tekstinkäsittelyohjelmasta aanelosen Times New Romanin neljätoistaisella.