Poliisin ylenkatse – mitä vain, jottei turvallisuustyöntekijä näyttäisi toimijalta

(Kuva: Jari Kähkönen) Lavastettu havainnekuva siitä kuinka
asiat olisivat voineet olla ennenvanhaan.

Yksityisellä turvallisuusalalla on antisosiaalisia kukkoilijatyyppejä, jotka ovat kyllä mielettömän itserakkaita, mutta samoja ei kiinnosta juuri lainkaan oma osaaminen tai ammattitaito. Sopii vähän liiankin hyvin kuvaan, jottei tiedetä mitään historiastaankaan. Poliisin ylenkatsetta pidetään itsestäänselvyytenä.

Tarkoitan ylenkatseella esimerkiksi äskeistä Oulun poliisin aamuöistä päästöä tiedotteeksi, joka juoksee nyt uutisvirrassa – kaikessa mitätöivän tökerössä yksipuolisuudessaan. Tulisiko poliisia kieltää tiedottamasta yksityisen turvallisuusalan asioista paitsi välttämättömän pakottavan poikkeustapauksissa?

Ne olisivat muuten saavuttamattomien todistajien tai vastaavien materiaalien hankkiminen esitutkintaa varten eli yleisön varoittaminen uhkaavasta vaarasta. Sanon suoraan, että mokomatkin tekopyhänsinisissä juoksentelevat valtion porsaat painukoot vaikka suolle yleisöä sosiaalipornolla huvittamaan.

"Tekopyhänsinisissä juoksentelevat valtion porsaat painukoot suolle huvittamaan yleisöä sosiaalipornolla."

Kiellon antaisi poliisin ylijohto, koska siitä otetaan edunvalvonnassa sellainen ote, että asia ymmärretään. Kielto merkitsee lopun alkua joko vuodesta 1978(Vartiomisliikekomitea) tai 1983(vartioimisliikelaki) alkaneelle aikakaudelle, josta on seurannut vain vähän säilyttämisen arvoista pysyvää hyvää. Päinvastoin.

Noita tapahtumia voidaan pitää joko palatsivallankaappauksena tai kilpailijaksi luullun nujertamisena rupeamalla tämän valvojaksi. Konteksti oli Kauppa- ja teollisuusministeriön haluttomuus sekä kyvyttömyys hoitaa tehtäviään, ynnä kaupungistumisbuumista lieveilmiöineen seurannut ylimitoitettu ja turha moraalipaniikki.

Tänään – jälkimodernissa Suomessa – elämme mokomankin täydellistynyttä vaihetta, jossa poliisin törkeän puolueellisesti omaa etuaan edistävä ylenkatse selitti Oulussa vartijan mitääntekemättömänä toljottaneeksi rikosuhriksi. Statistiksi, joka mainittiin vain, koska räikeästi rähinäksi mennyt anastus kirjattiin poikkeuksellisesti ryöstöksi.

"Poliisin ylenkatse selitti vartijan mitääntekemättömäksi statistiksi, joka oli pelkkä onneton rikoksen uhri."

Ennenwanhaan väännöt anastettaessa olivat ryöstämistä; pokaa ottavat huomasivat kuitenkin ysärillä, että eräs lukemattomista rikoslain osauudistuksista siirsi sen osaksi ryöstön tunnusmerkistöä. Nyt myyjää ei tarvinnut kummasti liikuttaa ja heti oli – vartijalla taas juuri mikään ei koskaan ollut – ryöstöä. Näin jatkui näihin päiviin asti.

Jäi myös huomaamatta, että ryöstämisen ylikorostus rähinäksi menneiden kiinniottojen jälkiselvittelyissä oli kätevästi peittänyt alleen väkivaltaisen käyttäytymisen vartijaa kohtaan alikäyttämisen. Ensinmainittu oli näet rikoslakirikos, mutta viimemainittu puolestaan taas oli erilliskriminalisoitu – vartioimisliikelaissa.

Oulun tiedottaminen ei siis ole missään mielessä pelkästään rutiinia. Vaikka harvallepa älykkäälle ihmiselle tulisi tulla yllätyksenä, että jos äänessä on poliisi niin se puhuu vain omista tarpeistaan lähtien ja itsensä puolesta. Kyllä tuo oli juuri sitä itseään – poliisiylenkatsetta, – joka on nyt nostettava julkisen väittelyn aiheeksi.

"Harvallepa älykkäälle ihmiselle tulisi olla yllätys, että poliisi puhuu vain omista tarpeistaan lähtien ja itsensä puolesta."

No, onko keskenään tappelevasta yksityisestä turvallisuusalasta sen paremmin sulkemaan poliisin suu kuin puhumaan itse puolestaankaan? Hyvä kysymys; tätä niiden on pohtiminen tykönään, sillä jos ensin ei tunnusteta tarvetta muutokseen niin ei kasveta peräänkuuluttamaani toimijuuteenkaan oppimalla sen vaatimat taidot.

Puhumattomuutta en ainakaan suosita yksityiselle turvallisuusalalle. Kun poliisi lakkaa ”tiedottamasta”, sen on vast’edes itse tuotettava riittävästi tietoa toiminnastaan – salassapitovelvollisuus ei tätä oikeasti estä. Valitettava kääntöpuolikin toki on; silloin toiminnan pitää kestää julkinen tarkastelu.

On tiedettävä omat oikeutensa, velvollisuutensa ja tehtävänsä. Niistä kaikki ei luonnollisesti ole julkista tietoa; mutta siitä mitä kerrotaan, on puhuttava totta. Toimija myös ymmärtää rajallisuuden; kaikkea ei pidä kaikenaikaa kaikille luvata, koska se on mahdottomuus, mitä kukaan ei yksinkertaisesti pysty toimittamaan.