Miksi turvallisuusala syleilee hyväksikäyttäjäänsä ja pokkuroi halventajaansa?

(Kuva: Jari Kähkönen) Se oli urhea yksilö, joka kesti kanssani kaiken muun, muttei
kyykistymistä maiharin sivutaskussa irtaallaan.

Jos otamme tosissamme väitteen, että yksityisellä turvallisuusalalla on niin olemassaolon oikeus kuin menestymisenkin mahdollisuus; jäljelle jää kaksi ongelmallista henkilöryhmää, joille pitäisi tehdä jotain. Ne ovat ulkoiset toimijuuden kiistäjät ja sisäiset vallantäyteet eli tärkeilijät.

Tunnustan. Kuuluin itsekin viimemainittuihin, mutta selittelen sitä tänään pahan tarkoituksen sekä omanvoitonpyynnin puuttumisella. Jos olisin ollut tekemisissä moraalisten, aikuiseksi kasvaneiden ja ammattitaitoisten vastapuolten kanssa, sekä omatkaan rivit eivät olisi häilyneet – pahasti – olisin varmasti ollut jotain aivan muuta.

Toimijuuden kiistäjiä voisi luonnehtia yksinkertaisiksi vihaajiksi, joiden tarkoitus on redusoida todellinen elävä ihminen ohjelmoiduksi robotiksi; alistaa loppumattomalla mikromanageerauksella tai hyppyyttää häntä mielivaltaisesti kuin näyttöruudun pelihahmoa ohjaimellaan. Ei voi sietää ajatusta, että tällä on valtaa, vaikka onkin.

"Tunnustan. Tärkeilijä olin itsekin, mutta tänään selittelen sitä tuolloisella tilanteella ja silloisella vastapuolella."

Moiseen inspiroiduin äskeisessä YLE:n netin poliisiväkivaltajutun keskustelussa, jossa minulle tärkeiltiin voimankäyttökoulutuksella. Höpöhöpö. Sopi kuvaan, että seuraavaksi oltiin alentuvinaan – kerrottiin vain mielipiteitä, – joiden pohjalta taas ollaan kykenemättömiä arvioimaan asiaan mitenkään liittymättömän kätilön työtä.

Tietenkin seuraavaksi sönkötti lääkärintodistuksen puutteesta; se taas todistaa vain aiheutuneet vammat, mutta ei pahoinpitelyn tapahtumattomuutta. Tätähän tärkeily tavallisesti on; auktoriteetin taakse pakenevaa olettelua, kaikkityyni. Tuntien turvallisuusalan koulutuksen ohuuden; on vaikea olla purskahtamatta nauruun.

Kyseinen oli jopa niin vaikea tapaus, jottei älynnyt itsenikin suhtautuvan asiaan epäilevästi, mutta takertui sitten siihen p-sanaan – en tiedä miksi. Vaihtoehtoja on kaksi: joko lukutaidottomuuttaan eli opportunismipäissään. No; toisaalta nettikeskustelut ovat ylipäätään sellaisia. Mutta saattoi se olla infoätäkkikin.

"Tärkeilijä takertui sitten sanomaani p-sanaan joko lukutaidottomuuttaan tai opportunismissaan. Infoätäkki? Ehkä."

Toimijuuden kiistäjien sakealla sakilla oli sillä erää ”tarjottavana” muistutus, etteivät vartijat ja järjestyksenvalvojat ole työsuhteessa kauppaan missä toimivat sekä toimeksiantosopimuksen määrittävän heidän asemansa. Ihan tosi! Niinpäniin; estääkö tämä muka puhumasta tai vastaanottamasta valtuutusta? Tekee heidät ali-ihmiseksi?

Ja höpöhöpö. Johan nyt Mika Koponenkin tiesi paremmin sisäministeriön poliisiosaston siviiliylitarkastajana ollessaan. Minulla ei vain ollut edellytyksiä hyväksyä hänen Pam+:n kirjoituksessa esittämäänsä – tuolloin huomattavasti aikaansa edellä ollutta – ajatusta ”asioiden myymisestä” asiakkaalle.

Ajankohtaisen tapauksen 1.40 euron näpistystä tai lievää petosta koskeneen ongelman ratkaisu olisi siis voinut olla, että rikosilmoitusta ei tehdä vaan asiallaollut pyydetään keskustelemaan, annetaan maksaa puolestaan ja sitten saa poistua paikalta. Tämä ei luonnollisesti olisi mikään automaatio vaan ehtoja&edellytyksiä sovelletaan.

"Toimijuuden kiistäjien sakealla sakilla oli 'tarjottavana' muistutus, että turvallisuus toimeksiantotyötä. Ihan tosi?"

Rinnastan nyt tekemäni käännöksen ymmärrykseen, jonka saavutin lukemalla Los Angelesin piirikunnan sheriffinviraston virkapukujen kehityksestä. Kuinka paitojen hihat, haalarit, tunnistetakki, vaihtelevat suojaliivien käyttötavat sekä varustevyö vuorollaan hassuttivat – myös siellä – jälkikatsannossa aivan käsittämättömästi.

Tärkeilijä-pätijöiden keskeisimmät ongelmat ovat siis huono identiteetti ja vielä huonompi itsesäätely. Pitäisi kyetä, mutta taatusti jää kysymättä, että asetatko sinä itsesi muiden yläpuolelle, miksi sekä kuinka pitkäksi aikaa. Siitä on näet helppo päätyä luulemaan olevansa jonkunsortin pomo, vaikka oppii kyllä vielä ettei ole. 

Kenkku vastapuoli on osaselitys – mokomatkin epäpätevät rivistä ylennetyt retkut haluavat päästä helpolla, heille ei muka saa esittää vaatimuksia ja rahanhan tässä pitäisi puhua – ylhäältäpäin. Mutta kuinka poissuljettiin omien halujen vaikutus ja onko yksilön uhrauksilla todellista merkitystä ongelman ratkaisemisessa?

"Kuinka tärkeilijä sulkee pois omien halujensa perässä juoksemisen? Ja onko uhrauksellaan mitään merkitystä?"

Mutta kun ihmisiä määräillään mielivaltaisesti pois tehtävistään, erotetaan hyvin kevyin perustein, syntipukitetaan, kostetaan rikosprosessilla ja vain halvin hinta ratkaisee? Ei se helppoa ole, mutta sillensä kaikki myös jää, jos jopa omienkin lähtökohtiensa suhteen ollaan sokeita. Ei tapahdu pysyvää kestävää muutosta.

Vihataanko niin työtä, asiakkaita, suurinta osaa tovereista kuin ehkä jopa omaa itseäänkin? Minä myös? Ei. Idealisoin ihmisiä ja maailmaa – asemoiduin naiiviksi, jotta pienet rajalliset parannukset materiaalisissa asioissa olisivat muuttaneet kaiken – ilman, että sisäisesti tapahtuu oikeastaan mitään. Olin väärässä.

Oppimattomuuden voi poistaa opinnoilla, keskenjääneen kasvun kuroa umpeen ja häiriöihin sekä sairauksiinkin löytyy apua. Mutta mistään ei tule mitään, jos on kaikentietävä, torjuu sivistyksen, pakoilee aikuisuutta kakaroiden leikkeihin sekä luulee itseään muille esimerkiksi kelpaavaksi normaaliksi olematta sitä oikeasti.

"Pysyvä kestävä muutos ei ole helppoa, mutta se jää varmasti tapahtumatta, jos on sokea omille lähtökohdilleenkin."

Syntyipä pitkä teksti, jota kukaan ei ikinä lue eivätkä edes turva-alalla olijat itsekään ymmärrä? Syykin on poliisin kyseenalainen kiinniotetun käsittely, josta tehdyn jutun keskusteluissa sätittiin myös yksityinen turva-ala, kun kerran tilaisuus tuli. Kovasti nurinkurista, no, onhan se.

Viitsinkö kirjoittaa uudestaan saman minkä olin jo kertaalleen sanonut toisaalla? Mutta; joutihan tuo tehdä, sillä ei yksityinen turvallisuusala – tosiasiallisesta heikosta yhteiskunnallisesta asemastaan huolimatta – ole mikään avuton uhri. Miksi se siis syleilee hyväksikäyttäjäänsä ja pokkuroi halventajaansa?

Saattaa olla, että kaikki kietoutuu niin sakean molemminpuoliseen huijauksen ja omaneduntavoittelun perinteeseen, jottei totuus kovin helpolla selviäkään. Liian monelle kelpaa 0.5:den likiarvo. Se, ettei itse tee mitään, mutta vastapuoli joutuu tekemään kaiken. Tämähän on tuttua jo aikamme läpitunkeneista kulttuurisodistakin!