 |
| (Kuva: Jari Kähkönen) Tämän jälkeen saatoin jo käyttääkin kyseistä karvalakkia. |
No, olihan joskus aika, jolloin itsekin ajattelin jotakuinkin Lipastin lailla. Vuosituhannenvaihteen buumivuosina piirivartiointialueen meidänpuolisessa kärjessä oli ahdasta. Oli paljon töitä, jotka eivät mahtuneet minnekään ja arkipäivässä tapahtui jatkuvasti ikävää veivaamista, millä niitä kipattiin Aina Jonkun Toisen tehtäväksi.
Kadulle ei ikinä tullut lisää autoja ja niitä olemassaoleviakin ajavien työaikaa lyhennettiin, mikäli sekä koko ajan listalla olleet että radiosta niskaankin sataneet lisätyöt hoituivat. Asiakkaiden palvelemisesta puhuttiin, mutta vain jos sitä käytettiin haukkumisen tekosyynä – sanapari ei oikeasti tarkoittanut mitään.
"Joskus ajattelin itsekin Lipastin lailla. Buumissa piirivartiointi kaipasi turhaan lisäresursseja, joita ei tullut koskaan."Siksi minä tässä bloggaan, kun yhteiskuntamme muuttui tälläiseksi jo vuosikymmen sitä ennen. 1990-luvulla pääomalla ei enää haluttu valmistaa tuotteita tai tuottaa palveluita; jos jotain ei voinut ulkoistaa eikä siirtää tehtäväksi halpamaahan, se jätettiin ennemmin tekemättä. Päivän sävel oli siitä lähtien hallittu rimanalitus.
Vartioimisliikkeissä tosin elettiin monessa suhteessa yhä edellistä eli 1970-luvun buumia, kun Reijo Frankin Yövartijan valssin kello kaulassa polkupyörällä tai jalkaisin tehtävät piirit jäivät historiallisiin keskustoihin. Sentään 2000-luvulla työvaatteet eivät enää rajautuneet koppalakkiin eikä piiriäkään pääsääntöisesti ajettu omalla autolla.
Tuo kotikutoinen amatöörimäisyys johti tilanteeseen, jossa taskulamppu oli auton lataustelineessä, pienen ensiapulaukun sai kovalla tinkaamisella ja vuorossa oli ehkä mukana radiokotelo sekä avainpidike. Mutta vyö niitä kantaakseen, sekä kengät millä käveltiin – kuten kaikki muukin tarvittava – piti itsestäänselvästi maksaa omista.
"Sitä minä tässä bloggaan, kun yhteiskuntamme muuttui tälläiseksi jo vuosikymmen sitä ennen."Kyllä. Minulla oli siviilifarkuissa musta miehistövyö, koska sinä vuonna tykkäsin moisesta ja kaapissa ylimääräinen D-runkoisen valaisimen vyölenkki; eräänä yönä jouduin lainaamaan ne perehdytettävälle, joka tuli vuoroon päällään vain varusvaraston jakama univormu. Sen arvoisia sitä pääomalle siis oltiin.
No, mitä teidän tessi sanoi ja kai te kuuluitte ammattiliittoon? Niinpäniin. Kun vuosia myöhemmin toimitin turva-alan lehteä, tein jutun kuinka yhden firman piirivartioinnissa – missä en muuten sitten itse työskennellyt – alettiin kantaa teleskooppipatukoita, mutta vain jos suorittaa lakimääräisen koulutuksen palkatta. Seuraus? Hiljaisuus.
Kuinka niin!? No, koska itsekin turva-alalla ollut ja sittemmin ammattiliiton aluetoimitsijaksi nostettu eläjä sanoi kysymyksestä erimielisyysasiaa tekevälle pääluottamusmiehelle, että kurssiajalta ei voida maksaa palkkaa, koska sen kautta saatavaa hyväksyntää voi käyttää muuallakin kun kyseisen firman töissä. Ihan tosi!
"Yhtenä yönä sain lainata siviilifarkkujeni vyöni ja ylimääräisen D-kokoisen taskulampun lenkin perehdytettävälle."Tältä todellisuus näytti eikä paremmakseen tullut, koska ylivaltansa tähden pääoman arvon lisäys jää lähes täysin omistajalleen. Mitään muuta tapahtuu vasta pakosta. Kun tätä tekstiä kirjoitan, olen jo vuosikymmenet tiennyt kuinka pääomaehtoinen yhteiskunta toimii eikä minulla ole mitään motivaatiota salailla sitä.
Koska; höpsöliinit, eivät ihmiset yleensäottaen ole omaan lukuunsa toimivia itsellisiä alkutuottajia, jotka voivat tuosta vain ottaa mitä katsovat tarvitsevansa. Useimmat työt teetetään työsuhteessa, jossa työnantajan omaa etuaan valvomaan asettamat esimiehenkuvotukset määräävät. "Alustataloudessa" ei saa sitäkään vähää.
Järkevyys ja tehokkuus...hahahhaa. Kunhan kynämies vain koettaa tehdä itsensä mielenkiintoiseksi; joko hän tarinoi harmittomasta omanapakeskisestä näpertelystä tai haihattelee täysin vailla todellisuuspohjaa. Kaikki järjestyisi, jos työläinen itse asian päättäisi, mutta kun ei päätä. Eikä ikinä tulekaan päättämään.
Zeitgeist on sellainen, että ilmeisesti osalle väestöstä on olemassa rooli vain parempien ihmisten tarpeiden tyydyttäjinä. Ääni inhosta väristen keskiluokkakin puhuu jo luontevasti "teistä joiden on työ on pientä lisäarvoa tuottavaa työtä".
VastaaPoistaNykymenolla näyttäisi siltä, että hyvinvointivaltio on vain välivaihe ja palaamme taas siihen malliin jossa katuja lakaisevat vanhukset ja raajaproteeseja käyttävät.
Toki kynäilijänä Lipasti ensin alentaa itsensä. Taiteilija on oikein sähkärin apumiehenä ja kuinka ollakkaan, muiden pitäisi sitten ryhtyä apumiehiksi keskiluokan tuottaville yksilöille ja varmaan kohta luovalle luokallekkin.
Lipasti sydänveri vuotaen selostaa kuinka opettajakin tarvitsisi apulaisen, kun on muitakin velvollisuuksia kuin oppituntien pitäminen. Onhan se kertakaikkiaan järkyttävää, että työpäivä oheistöineen voi kestää enemään kuin kuusi tuntia ja kesäloman kestää vain yhdeksän viikkoa kymmenen sijasta.
Lipasti voi puolestani kasvattaa omista lapsistaan apumiehiä, jos noin paljon ahdistaa.
Sepäse. On vain keskiluokalta unohtunut, että niille itselleen ei ole koskaan käynyt hyvin hyvinvointivaltion romutuksen 50-vuotta lyhyessä historiassa koko maailman mittakaavassa. Missä lienee väärinlaskemisen syy Suomen suhteen; 1990-luvun lamasta selviämisessäkö?
VastaaPoistaOn tullut unohdettua, että kyllä luokkapudokkuuttakin ilmenee; eivät ne kaikki nimittäin ole mitään n:nen välivuoden pitäjiä, itsensä etsijoitä eivätkä lahjakkuutensa löytämistä odottaviakaan. Siis ne, joilla säätykierto pyörii jo nyt väärinpäin.
Sitä minä vain, että kun sellaiseen yhteiskuntaan siirtyminen, jossa yhdenvertaisuudella, ihmisarvolla ja välttämättömällä toimeentulolla sekä huolenpidolla ei ole mitään arvoa; tekee kyseisestä paikasta myös aika ankean elää. Aivan kaikille. Senkin olen muutaman kerran sanonut.
Huonoille ajanhengille ei vain pidä antautua eikä sallia luotavan olot missä parhaiten sorretaan; muuten jää edistys tulematta, sekä sortoa ilmenee. Eli ei esimerkiksi tule nälkäpalkkatyöpaikkojen paljoutta ellei ensin tule "etuudelta työhön" -politiikkaa.
"On tullut unohdettua, että kyllä luokkapudokkuuttakin ilmenee; eivät ne kaikki nimittäin ole mitään n:nen välivuoden pitäjiä, itsensä etsijoitä eivätkä lahjakkuutensa löytämistä odottaviakaan. Siis ne, joilla säätykierto pyörii jo nyt väärinpäin."
VastaaPoistaKyllä tätä putoamisen pelkoa on jo paljon. Käytännössä kaikki keskiluokkaiset ihmiset tuntevat kaltaisiaan, jotka ovat siirtyneet "nettipokeri ammattilaisiksi", tai jotka ovat hävinneet hoitajakursseille tai siihen palvelualojen mustaan aukkoon.
Puhumattakaan niistä, joiden jutut on menneet silleen, että 2349 on uusi 5200 ja golf äkkiä lakannut kiinnostamasta. Ei edes tarvitse mainita siitä, että vähän yhdellä jos toisella ylemmän keskiluokan perheellä on poika ja tytär joka vain "etsii omaa juttuaan" vielä kolme- tai nelikymppisenä ja taas syntyy niitä uusia "nettipokerin ammattilaisia"...
Asiasta puhumineen muuten kuin puolison ja lasten kuullen on faux pas ja onkin hyväksyttävämpää puhua vaikka vaimon vaihdosta kuin tuollaisesta todella kipeästä uhasta omalle arvolle.
Vaikka sitä ei yleisesti tiedosteta, niin asemastaan pelokas keskiluokka on suuri uhka demokratialle.
Toki. Hitlerin nyt muistavat kaikki, mutta joillekuille saattaa aivan oikeasti tulla ikävänä yllätyksenä, että kun alaluokka ja työväenluokka (pääosin heidän itsensä teoin) vietiin jo; silti osoittautuu tilan siellä ylhäällä olevan kiusallisen rajallinen.
VastaaPoistaSikäli, jos siis ajattelemme demokratiaa laajasti; otamme siihen mukaan myös muita toimivan valtion elementtejä, joita ilman d-sanakaan ei sellaisenaan välttämättä pitkään pysyisi.