Ei suuremmin kehuttavaa ja sen kyllä ymmärtää

(Kuva: Jari Kähkönen) Arkistokuva; tuo raksa on muuten jo ajat sitten valmistunut.

Usein minulla ei ole kehumista Kontiolahden kunnasta, mutta nyt on. Kuljin urheilukeskukseksi mainitun ohi; näin kaksi mopoikäistä poikaa katselemassa Höytiäiselle auringonlaskuun keskenään puhellen – istuen huoltorakennuksen katolla – kesällä tenniskenttänä olevan jääkiekkokaukalon äärellä.

Asiaan todellakin puututtiin. Kuulin torille asti miesäänisen komennon tulla alas katolta, vaikken varsinaista lähdettään istumapaikalleni nähnytkään. Minulla on valistunut arvaus siitä, että kuka se todennäköisesti oli, mutten näe oikeaksi jakaa sitä tässä teidän kanssanne. Ei saata tietää, mitä sellaisesta seuraisi. Komentoa toteltiin, näin.

Kävelyltä palattuani tiskasin ensin ja sitten asetuin läppärin ääreen; surffasin kunnan nettisivujen palautepalveluun, jossa ammensin sanottavani vinoilematta lomakekenttään, sekä sitten lähetinkin. Sähköpostivarmennus osoittaa perillemenoa, jos vaikken tätä bloggatessani saatakaan sanoa sen enempää asian kulusta.

"Surffasin kunnan palautepalveluun, jossa ammensin sanottavani vinoilematta lomakekenttään, sekä sitten lähetin."

Suurempaan kehuun ei ole aihetta. Koulukeskuksen ulkoalueilla joku pentu yritti tervehtää, mutta oli niin jännittäväisen pelokkaan vaimea, että hänet oli helppo jättää kuulematta. Tiedä sitten; pyrkiikö nuorukainen ensisijassa taidealoille vaiko hakeeko enemminkin uraa Monty Pythonin Hassujen kävelyiden ministeriöstä?

Arvelulleni antoi aihetta selkänitakainen supinansa, jota aitokarjalaiseen tyyliin piti luonnollisesti pitää kyllin äänekkäästi, että sen kuulisi metrienkin päähän – edes valikoiduilta osiltaan. Kävelytyylini vaikutti loukkaavan äänessäolijan esteettistä silmää, no, mutta voivoi – toivottavasti ei tähtensä mennyt jo vallan yöunetkin!

En saata tietää, että onko lusittu mistä enkä miten paljon – pyydän – älkää lisätkö taakkaani, jos joku sattumalta tietäisikin. Mitä minuun tulee, kun pitää turpansa kiinni ja pysyy hyvän etäisyyden päässä, sitten on hienosti. Syvemmät syyt; olkoot lajia kuin lajia tahi määrältään kuinka suuret hyvänsä; ne eivät kiinnosta. Postaaminen?

"Turpa kiinni ja hyvän etäisyyden päähän. Syvemmät syyt; olkoon lajiltaan tai määrältään mitkä hyvänsä, eivät kiinnosta."

Useimmat eivät edes kiinnosta ketään kyllin, jotta heitä seurattaisiin. Hah-hah-haa. Suojelupoliisin piskuisella piiritoimistolla tuskin onkaan kenttävalvontaa, ja paikallispoliisissa nauraisivat vedet silmissä kunnes olisi housuun karata, jos joku erehtyisi heille tuollaisia luulojaan toistamaan. Voitko sinä ihan hyvin – psyykkisesti?

Ei tee vaikutusta. Olen jo nähnyt neulakaverinsa raahaavan aggressiivisen narkkarin pois ennen tappelua, humalaiset romanimiehet ”tinkaamassa petskoa” ynnä seinään piirtelevät...monipäihteiset sekä -ongelmaiset… ”töissä oloani kyselemässä”. Vapaa-aikanani! Puoliakaan mainituista en ikinä ollutkaan. Silloin kun olin töissä!

Minä panen päälleni mitä huvittaa, kuljen mistä tarvitsee ja teen mitä haluan. Jos joku pöljä luulee Suomessa pitävänsä julkista tilaa yksityisomaisuutena – määräävänsä kuka saa kulkea tai asettavansa tervehtimis- eli ilmoittautumisvelvollisuuksia – ovat ongelmansa niin suuret, jotten kykene häntä auttamaan, vaikka haluaisinkin.

"Täkäläisellä supolla kenttävalvontaa edes olle ja paikallispoliisissa naurettaisiin ajatukselle nollan seuraamisesta."

Onneksi ei ole pyydetty käymään nuorisotilaan, nojatuolivieraaksi kohtaamispaikkaan eikä haastatteluakaan paikallislehteen; tiedä jaksaisinko monasti kieltäytyä kohteliaasti. Kaikenmieluiten taittelisin muuttolaatikot, täyttäisin ne ja sitten purkaisin kalusteet pinoon. Poistuisin paikkakunnalta taakseni katsomatta.

Me saatamme olla täältä sekä tästä kunnasta, mutta minä en ole. Sellaista vahinkoa ei ikinä satu, jotta yhtäkään täkäläistä kaveriksi tahi mitään maakunnan nurkkaa kodiksi mainitsisin. Vaihtoehtojen puutteessa saatan niitä juuri ja juuri sietää, sillä vaihtoehdottomuus eli pakko on näet tunnetusti turmiollista ihmissielulle.

Nii-in. Lukiolainen Lieksan Lehden kolumnissa selitti pienen kaupungin nuorten verkostoituneisuutta, että kaikki tietävät kiusaamisesta. Mullikan Tenhunen taas teki jutun kotirauhasta Siilinjärvellä – yli sadasta rikkomisesta vain kaksi sakkotuomiota – ei partiota paikalle ja tutkinta loppuu ilmoituksen vastaanottoon. Ymmärtäähän tuon.