Koulunalkutarinoita

(Jari Kähkönen) Ei olla Joensuussa; mutta, kun olet nähnyt yhden täkäläisen koulunpihan, olet nähnyt ne kaikki.

Olen kokenut toimittaja ja tiedän koulunalusta sekä lopusta seuraavan aina tietynsortin tarinaa; joko on pyydetty autoon yleisesti, erityisesti söpöksi oletettua pieneläintä katsomaan tai tarjottu karkkia. En siis yllättynyt, kun luin YLE:ltä, että Joensuun normaalikoulun ala-asteella oli tiedotettu asiasta.

Joensuun kokoisessa kylässä pitäisi kyllä jo älytä, jotteivät kaikki kaikkia tunne eivätkä etenkään ole kavereita keskenään. Lasten ei siis tule ottaa kontaktia ventovieraisiin, paitsi harvoissa poikkeustapauksissa. Tämä on olennainen turvataito, joka harvalta kuitenkin löytyy, koska täkäläinen käsitys normaalista sosiaalisuudesta.

Onko teillä jotain tai tulisiko teillä olla mitään tekemistä keskenänne? Eksynyttä voi neuvoa ja avuntarvitsijalle sitä järjestää; tämä tosin on jo johtopäätös, joka edellyttää aikalailla havainnointia sekä päätöksentekokykyä. Jos et ymmärrä tai tiedä, karta; mikäli ei onnistu, pakene ynnä hälytä. Siitä se turvataitojen kehitys lähtee.

 "Jos et ymmärrä tai tiedä, karta; mikäli ei onnistu, pakene ynnä hälytä. Siitä se turvataitojen kehitys lähtee liikkeelle."

Tämä saattaa olla amerikantuontia, mutta ”älä puhu ventovieraille” on edelleen hyvä neuvo, koska asialla oli lapsi, joka oli menossa kouluun. Tällä on tuskin tietoja keinoja tai aikaakaan ruveta mitään selvittelemään. Kouluun ei näet jätetä menemättä eikä sieltä liioin myöhästellä. Kaikenviimeksi jäämällä juttelemaan jonkun kanssa.

Oikean kaupungin kasvatti oppii jo alakouluun mennessä, että aikuisissa on esimerkiksi tasapainottomia ja vaarallisia tyyppejä, jotka voivat kohdattaessa töniä, läimiä eli puhaltaa tupakansavua tahallaan päin naamaa. Tai voivat satuttaa toista niin, jottei uhri aina kykene edes jälkeenpäin huutamaan apua.

Keski-iässä sellaiset tietävät jo, jottei kaikki puhuttu ole kattava tai usein edes osatotuus. Minäkin näin II vartiopiirin Ford-mustamaijan miehistön laittavan kumisaappaat jalkaan metsään kohdistuvien etsintöjen edellä, mutta ei sieltä silti tainnut ahdistelijaa löytyä. Tai olipa toinenkin – väitetty veriteon – paikka muuten kumman siisti.

"Oikean kaupungin kasvatti oppii jo varhain varomaan aikuisia, joissa on myös tasapainottomia ja vaarallisia tyyppejä."

Ilmeisesti 40 vuotta lasten yleismaailmallisia ja oletusarvoisia ihmisoikeuksia, joita jopa – asianomaiselle lapselle itselleen ventovieraat – toiset aikuiset ovat viime vuosikymmeninä hitaasti oppineet kunnioittamaan; on tehnyt tehtävänsä. Huima oli matka ja seuraukset nähdään nyt – häkellyttävä turvataidottomuus.

Nyt, kun muistelen ison firman hälytyskeskuksen käytettävissä olevan tavispiirivartijan aikojani, jolloin säännöllisesti jouduin tekemisiin väärässä paikassa olevan tai väärin käyttäytyvän nuorison kanssa; mölinä olemme vain sen ja sen ikäisiä lapsia olikin ajan merkki. Seuraava sukupolvi alkoi ilmeisesti jo luulla olevansa aina täysin turvassa.

Aika kulki siis välinpitämättömyydestä kurituksen kaltoinkohtelun sekä pelottelun kautta harhaluuloon itsepärjäämisestä tai että ”kyllä yhteiskunta hoitaa”. Sijaishuollossa taas kasvatuslaitos muuttui ehkä laitoskasvatukseksi, mutta tätänykyä nuoret ovat siellä silti päällepäsmäreitä ja henkilökunta altavastaajia.

"40 vuottaa lasten yleismaailmallisia ja oletusarvoisia ihmisoikeuksia on tuuditti heidät harhaluuloon turvassa olemisesta."  

Nyt; kun sitäkin vuosientakaista näkyä Keskuskujan bussipysäkillä muistelee, älyän edessäni seisseessä bussissa esitetyn patriarkaalinen anakronismi. Vanha karjalaisämmä löi eteläeurooppalaisoletettua – kaiketi vaihto-opiskellutta – nuorta miestä avokämmenellä naamaan. Yksinomaan purki vitutustaan heikompaansa.

Oletti, ettei lyöntiin vastata, vaikka avoimessa kamppailussa hän olisi kyllä ollut hätää kärsimässä. Että joku kuntoinen mies olisi puolustanut häntä joko iän, sukupuolen eli kantaväestöisyyden tähden. Tai oikeudellisessa jälkipelissä vääristellyt olleen olemattomaksi, sillä ämmälle olisi kyllä kuulunut pahoinpitelysakot teostaan.

Niinpäniin. Jospa Joensuun lasten turvataidottomuus ei siis ole mikään ihme? On vähemmän kuin ihanteellisesti yhdistetty turhan varhainen oletus – etten sanoisi harha – itseohjautuvuudesta ja kylämentaliteetti. Sitten ne vain pärisevät hätäpäissään, kun kaikki – eli oikeastaan mikään – ei toiminutkaan todellisuudessa.