Kun pohjimmiltaan armeija on hyväksikäyttöjärjestelmä

Olin joutua YLE:n lineaariradion uutisista umpisolmuun, kun juonto oli varusmiespalveluksen keskeyttämistä henkisten vaikeuksien tähden, mutta haastateltava puheli sotilasavustuksensa hylkäämistä. Eivät tajua tai myönnä mistä touhussa on kyse ylipäätään; siispä file auki ja alan naputtaa tekstiä.

Kutsuntani pidettiin vähän yli 30 vuotta sitten jo olleen ja menneen sotilasalueen autiona seisovalla entisellä upseerikerholla. Kävellessäni näin lennäkinjakajan toisella puolen katua – paheksuin tätä eteisen varusmiehelle – en tajunnut hänen olevan pelkkä autokuski enkä liioin tiennyt syytä aktivistin ylivarovaisuuteenkaan.

No, kyllähän sotilasmestarikin väänteli aika kiehtovasti naamaansa, kun sotilaspoliisin mainitsi – eikä luultavasti edes valehdellut Säkylän ampumaradan käytettävyydestä. Silti kaiken huippu oli everstiluutnantin ihmiskäsitys, joka oli paitsi läpeensä utilitaristinen, mutta samalla myös jakoi varusmiehet kolmeen eri kastiin.

"Kutsuntaupseeri jakoi ihmiskäsityksensä, joka oli läpeensä utilitaristinen ja jakoi varusmiehet kolmeen kastiin."

Sinne tuli hänen mukaansa niin tuplamaisteri-monilapsiperheenisiä kuntolomalle, erittäin hyvin oikeutensa tietäviä ja niistä myös kiinnipitäviä häthätää täysi-ikäisiä ammattikoulun tai lukion käyneitä kuin sitten myös reppanoitakin. Parisuhde oli hänestä ongelma vain viimemainituille, muiden kohdalla sitä ei edes mainittu.

Reppanoilla oli päihdeongelmia ja rikollista taustaa. Esiupseerista tämä puolestaan johti lyhytjännitteisyyteen, paineensietokyvyttömyyteen sekä riippuvuuteen mahdollisesta tyttöystävästä. Siitä taas seurasi hankaluuksia palveluksessa, toistuvia rangaistuksia sekä lopulta sotilaskarkuruus.

Suomalainen everstiluutnantti ei ole ainakaan omaperäinen, – jos on minkäänlainen – ajattelija ylipäätään, joten yleistän pokkana ihmiskäsityksensä koko ”firmaa” koskevaksi. Ymmärrän Tuukka Korpisen tuskan; hänessä oli kaksikin asiaa, jotka eivät sovi kuvaan – armeija tuskin edes tiesi mitä olisi kanssaan tehnyt.

"Tuukka Korpisessa oli kaksikin asiaa, jotka eivät sovi kuvaan. Armeija ei tainnut edes oikein tietää mitä kanssaan tekisi."

Ensimmäinen oli avioliitto; vihityllä on näet sellaista lihallista tietoa, oikeuksia ja velvollisuuksia, mitä ei nykypäivän liian pitkään kaikelta mahdolliselta suojeltuna eläneiden kotonaan asuvien kakaroiden armeijassa hevin tapaa. Ennenmuinoin oli toisin, kun sotilaat – tietenkin – kuvastivat aivan erinäköistä yhteiskuntaa.

Toinen oli aloitettu korkea-asteen koulutus, jollaisella raskautetut ovat perinteisesti olleet yleensä – ja teologit erityisesti – hyvinkin halukkaita palvelemaan erikoisalansa tehtävissä. Vitsi messun saarnavuoroisen asussa sekä toisen maailmansodan aikainen saksalaiskypärä päässä kulkevasta papista on aivan täyttä totta, ikävä kyllä.

Siispä; voi Parolan tekopyhiä pillupoliiseja, mutta asenne sopii valitettavan hyvin tuohon suurikokoiseen juoppokapiaisten yömajaan vrt. Tampereen kuolonkolari. Niinikään; sotilasjohtajuuden periaatteet ovat syystäkin uhkaus-kiristys-katteettomat lupaukset. Ensin erehdyit suostumaan, sitten tajusit tilanteesi ja nyt joudut vain selviytymään.

"Avioliittoon vihitty korkea-asteella opiskeleva on melkoinen poikkeus kakaroiden armeijan varusmieheksi."

Niin, se upseerikerho hälytti vain harvoin; tulin sotilaspoliisivarusmiehenä tietämään. Kertaalleen näin kävi toiselle ryhmälle – asialla oli tuolloin ollut töppäillyt talkkari – kerran meille; en tosin ole varma josko paikka oli sittenkin se toinen vastaava paikka. Valtion vehkeet olivat aivan umpisurkeat; onneksi mitään ei sattunut.

Mitähän olisi seurannut, jos olisin tuonut omat – rannelenkitetyn – ontelovinyylin, ketjukäsiraudat ja corduranailonisen asevyön palvelukseen kuten joukkueenjohtaja-luutnantti kerran harjoituksen yhtydessä koko riviämme yllytti? Sellaiset minulla oli, koska tuolloin katsoin olleeni ei yksin ammatti- vaan suorastaan karriäärivartija.

Kaiketi tiesin jo tuolloin sisäisesti vaikka ulospäin vaikeninkin, että armeija on hyväksikäyttöjärjestelmä, joka ei veisaa minusta itsestäni ihan täydellä viidelläkään. No, myös Korpinen teki oman ratkaisunsa; keskeytti, vaihtoi siviilipalvelukseen ja on sittemmin myös ryhtynyt Aseistakieltäytyjäliiton aktiiviksi.

"En tuonut palvelukseen omia varusteita, koska tiedostin jo armeijan olevan hyväksikäyttöä – vaikka siitä vaikeninkin."

Olin ehtinyt muuttua useissa suhteissa; lukiolaisena nauroin pikkuporvallisuuspäissäni mukana, kun toveri tarinoi langoltaan kuulemastaan 17-vuotiaasta vapaaehtoisesta, joka oli saanut lentävän lähdön ja arvailuilleen syystä. Mutta kohtapa olin vaiti, kun kohta naapurin Jakke laitettiin kesken pois toisesta paikasta ilmeisellä tekosyyllä.

Laivaston vartioston johtaja peräti sanoi suoraan kyseistä menettelyä rangaistukseksi avointen ovien päivänä. Ja olihan sekin peruskoulututtu, joka tuli parkkipaikkamme päähän aliupseerioppilaan viivaansa esittelemään, sekä puoliuhkaillen vihjailemaan vaikeuksilla – no, emmepä lopulta kohdanneet koskaan armeijassa oltaessa.

Minä en ainakaan rupea enää ketään morkkaamaan, että on joko itse keskeyttänyt tai armeija laittanut pois palveluksesta ennenaikojaan. Milloinpa ihmiset eivät ole olleet ilkeitä toisilleen tai jakaneet heitä eriarvoisiin ryhmiin. Ehkäpä suomalaisilla on vain sellainen armeija, kun itse ansaitsevat, jos sitä käymättömiä pitää pilkata?

"Minä en ainakaan enää morkkaa, jos on keskeyttänyt tai armeija laittanut pois palveluksesta ennenaikojaan."

En tiedä; monestiko sekä millä sanoilla pitää sanoa, että armeija on hyväksikäyttöä? Se toimii läpimilitarisoituneessa yhteiskunnassa – oikeus-, hyvinvointi- ja sivistysvaltioiden kehitys on huomioitu. Oletusasepalvelija on pikkukakara eikä raavas mies – manipulointi siis välttää – kovaa kuria ei enää kaivata.

Sitähän tässä taidetaan kaikeneniten väistellä, että eikai vain jo seuraava ikäluokka ole sellainen, jolle armeija on täysin out passé eikä voisi vähempää kiinnostaa? Siksi kai YLE:n piti myös olla Kainuun prikaatin portilla passissa mikrofonin kanssa kyselemässä pelottaako sota. Oli se toinen haasteltava nimittäin aikamoinen hönö.

Suomi jakautuu kahtia. Täällä känninen 19-vuotias voi heilua starttipistooli kädessä reservinhöpelöille myytävin sotilaspoliisitunnuksin koristellussa maastopuvussa. Toisaalla hän ei olisi ollut tolpillaan poliisin piirittää; sikäli, kun olisi edes jäänyt henkiin. Ihmekö tuo, kun kerran vain ikäluokan vähemmistö enää käy armeijan?