Epäyhdenvertaisuuden viettelevä kutsu

Olen pettynyt eduskuntaan ja hallitukseen, koska näemmä Suomessakin aletaan koht’sillään työntää hädänalaisia ihmisiä takaisin valtionrajan toiselle puolelle. Olisi valitettavan helppoa vaan silti erheellistä syyttää kaikesta yksin nationalisti-populistejamme, sillä kyllä tämän juuret ovat huomattavasti syvemmässä.

Hätkähdin aivan hitosti, kun minulla oli muuna takavuotisena valtiopäiväinavajaisena Radio Suomi auki; kuulin tasavallan presidentin päästävän korokkeelta, ettei rajalle tulisi vain tulla sanoen ”asyyyl” ja kaikki puomit aukeavat. Se oli pirullista julmuutta, sekä sensortin reaalipolitiikan ilmaus, joka olisi saanut jäädä sanomatta.

No, olihan maailma muuttunut – kaukana takana oli seitsenkymmenlukuinen tunkkaisuus, – jossa harvoin tulleita vähiä turvapaikanhakijoita piti kutsuman ”spontaaneiksi pakolaisiksi”, – ketkä ikävästi häiritsivät päiväjärjestystämme. Olisi tullut asemoitua pakolaisleiriin, saada status sekä odottaa rauhassa omaa vuoroaan.

"Tasavallan presidentti päästi korokkeelta, ettei rajalle tulisi vain tulla sanoen asyyyl ja kaikki puomit aukeavat."

Niin raju on maailman muutos, että moista saa naama vakavana kutsua nurinniskoin kippautumiseksi; käytännössä tämä ilmenee siinä kuinka itse- ja hirmuvaltiaat eivät enää – pääsääntöisesti – väkisin pidättele kansaansa aloillaan. Useimmiten nyt saa poistua sitä mukaa kuin meno tai menemättömyys ei enää itseä miellytä.

Tapausten kulku on ongelmallistunut asioita meilläkin. Maastamme näet löytyy poliittisena puolueena eurooppalaisen aatteenlennon valtavirran mukainen sarjaepäonnistujien, joukkoonkuulumattomien sekä yleisesti luusereiden kokoontumisajot; seremoniamestareinaan häärivät kieron ahneet valtiastyrkyt. 

Ei siis – vastoin wanhanationalismin perikunnan hurskasta toivetta – mennyt 20 vuottakaan Tamminiemen pesänjaosta, kun nuoremme taas hurahtivat ääriliikkeisiin. Sitä minä tässä vaan bloggaan, että  kuinka lujasti he ylipäätään koskaan kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa – tavanmukaisine liitännäisine – kannattivatkaan?

"Maailma kippautui nurinniskoin; itse- ja hirmuvaltiaat eivät enää – pääsääntöisesti – pidä kansaansa väkisin aloillaan."

Niinpä. Hyväksytty rajamenettelylaki ei siis ole mikään yksittäistapaus, tarvekalu hyvän tekemisen työkalupakissa eikä etenkään – heh – ”kaiken pahan alku ja juuri”. Mokomakin toimivuuden sekä – irvokasta kyllä – vallan turvallisuuden haikaus, jonka tärkeimmäksi asiaksi nousi sen hidas joutuisuus; on osa pidempää ketjua.

Nimittäin; presidentillisen aivopierun lisäksi yhdeksän vuotta sitten olleessa ja menneessä pakolaisaallossakin turvapaikanhakijat asetettiin perusteettomasti epäyhdenvertaiseen asemaan lain edessä heikentäen heidän asianhoitonsa edellytyksiä. Seuraava hallitus korjasi ilmeisen, mutta muuttuiko oikeasti mikään?

Sieltä se tulee taas, sanon minä. Nimittäin ihmisluonnon kaikkein halveksuttavin piirre – taipumus jakaa lajitoverit milloin eriarvoisiin Meihin ja Noihin sekä sujuvasti laittaa myös ”oma porukka” nokkimisjärjestykseen. On niin ansaitsevat-ansaitsemattomat, arvolliset-arvottomat kuin hyvät-huonotkin.

"Sieltä se tulee taas – ihmisluonnon halveksuttavin piirre – eli taipumus eriarvoistaa lajitoverit keskenään."

Ihmiselle ei yksinkertaisesti mene ymmärrykseen, että kaikki mikä voitiin tehdä Noille eli Tuolle voidaan myös tehdä Sinulle; jahka valtiaiksi päästämäsi keskentekoiset tai kieroutuneet niin haluavat. Siksi kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta eli yhdenvertaisuudesta lain edessä ei saa ikinä päästää irti. Piste.

Ajatellaanko vaikka näin kahden ruotsalaisen tv-työn esimerkillä. Fiktio-Blåögdassa tuli ruma totuuden hetki, kun pahasti häiriintynyt pääkaupunkinen aatelispoika sanoi radikalisoituneelle syrjäkaupungin yksinhuoltajatytölle päin naamaa, ettei tämänkaltaisilla ole muuta tehtävää kuin palvella hänenkaltaisiaan – arvaat kyllä miten.

Toinen ylösnosto olkoon YLE:n aivan äsken näyttämä puolifakta-Kipupiste. Yksi uusnatsi alkoi pehmetä, kun koki kerrankin elämässään olevansa jonkin arvoinen, osaavansa jotain ja voivansa pärjätä. Ensinmainittu tappoi sortajaksi käyneen viettelijänsä; viimemainittu meni silti virran mukana tehden Malexanderin hirmutyön.

"Ihminen ei yksinkertaisesti ymmärrä, että kaikki mikä voitiin tehdä Noille eli Tuolle voidaan myös tehdä Sinulle."

Niin; nyt heidän eduskuntaan äänestämänsä eivät malttaneet olla hiljaa edes sitä hetkeä, kun puhemies Halla-aho luki julki äänestystuloksen. Vaan sanokaapa; mihin tätä lakia olisi tarvittu enää Venäjän rajan sulkemisen jälkeen? Jos siis ajatteluharjoituksena kuvittelemme nurinkurisesti, että nyt olisikin ollut silloin.

Sekä; onko turvapaikanhakijat oikeasti välineellistetty valtiomme täysivaltaisuuden horjuttamiseksi? Olen lukenut Markku Heikkilän kirjoittaman Ilkka Kanerva -kirjan muualta sivulta salaliittoteorialle haiskahtavat rivit, joilla väitetään jo vuoden 2015 tapahtumienkin olleen sittemmin muotitermiksi käynyttä ”ilmennyttä ilkeyttä”.

Tämä ei ollut mikään yksittäistapaus; horisihan Pekka Toverikin aivan äsken sodassaolemisesta. Tajuan kyllin, jotten ainakaan haksahda kysymään asiaa virassaolevalta tiedustelijalta tai turvallisuuspoliisilta. Tosi sellainen kysyy aina vain takaisin ”luulitko sitten toista” eli ”kukahan muukaan se olisi ollut”.

"Vaan sanokaapa; mihin tätä lakia olisi muka tarvittu enää Venäjän rajan taannoisen sulkemisen jälkeen?"

Nähtiinkö männäsyksynä itärajalla välineellistettyä turvapaikanhakua; vai oliko se siirtolaisuuspulssi, jonka ”aiheuttajana” Venäjä koetti parhaansa mukaan tulla nähdyksi? En tiedä. No, ei ihme että käyttöönotto vaatii yhdessä todetun tarpeen, menettely saa kestää enintään kuukauden ja laki on voimassakin vain vuoden.

En välittäisi, mutta muistan seuraavan silti. Sanoin – myönnetyssä puheenvuorossa – asejärjestelmistä esitelmöineelle virkaeverstille termin wanhan kansan maskirovka ja mikäliene eläkeläiskapiainen tuhahti korvinkuulten. No, esitinpä – ihmisenä – uteliaisuuskysymyksen, kun kerran oli pääsy sen puheille kuin ilmeisestikin tiesi.

Oikeasti liberaali demokratia tarkoittaa juuri Matti Mörttisen eilisen YLE-kolumnin opastamalla tavalla, että kansa päättää eikä lopputuloksesta ole ikinä takeita. Eipä ihme kuinka ylhäältä ohjaamisen kutsu viettelee epäyhdenvertaisuuden lailla ainakin joitakuita. Ne haluavat varmuutta eivätkä yksinkertaisesti vain uskalla elää.