Tilatkaa lehtiä ja ostakaa irtonumeroita sekä lukuoikeuksia, jos haluatte tietää

(Kuva: Jari Kähkönen)

Olin Uutisnetin toimittaja Securitaksen "turvallisuuspäällikkö" Kari Holmströmmiä sivuavan jutun aikaan. Tein vain työtäni eli selvittelin, haastattelin ja sitten julkaisin, koska käteeni oli tullut paljastuksia yhdestä silloisen työsuojelupiirin niin kutsutusta valvonta-asiasta eli työsuojelutarkastuksesta.

Kun aikani oli täysi, vein tekstin mukanani ja uudelleenjulkaisin sen portfoliossani; tietenkin korostaen lopputulemaa, jonka olin sittemmin tullut tietämään niin henkilöistä kuin tapahtumistakin. Jälkikirjoituksenkin laadin; tuo taisi olla samassa tilassa, kunnes aloin taas pitkästä aikaa bloggata sekä siirsin sen tänne.

Miksi en olisi tehnyt niin, kun tekstit kerran olivat omiani? Ei minua kiinnosta mitä joku pitkänmatkan kaunankannosta itselleen lajin ottanut harrastajaurheilija tykkää. Bloggaan nyt matkastani vuosien varrella; oman roolin löytymisestä. Perille pääsemisestä. Ettei ole enää mitään todistettavaa kenellekään.

"Ei kiinnosta mitä joku pitkänmatkan kaunankantaja tykkää. Julkaisen uudelleen oman tekstini, jos huvittaa."

Minulla taisi kyllä olla aikalailla henkistä painolastia, kun journalistisen sisävuoron jälkeen piti taas alkaa freelanceriksi vaikkei haluttanutkaan. Halusin määritellä itseni uudelleen. Yhtäällä olivat vartijat, toisaalla kummajaisvalokuvaajat ja kolmannella liuta pelkkää riitaa kaivanneita mitälienee trolleja. Halusin eroon kaikista kolmesta.

Kirjoitin siis aika sapekkaasti portfolioni kansilehteen. Kehotin yhtä valtion toimitilan aulavartija-pubin ovimiestä painumaan minne aurinko ei paista sekä muotoilin samaan tyyliin 404:n eli sivua ei löydy -tiedotteen. Viimemainittu oli vuorollaan suunnattu kaikille turhanpäiten linkittäjille, joita todellakin riitti niitä aikoja.

En silti ole selittelemässä enkä pyytämässä anteeksi mennyttä; olenpahan vain havainnut kuinka historia alkoi toistaa itseään Turva-Alan Hulluna Vuotena. Tarkoitan ajanjaksoa, joka alkaa Avarninskandaalista sekä jatkuu Holmströmmin kautta aina Ison Omenan tragediaan asti.

"Noita aikoja minulla taisi olla aika paljon henkistä painolastia ja kova tarve uudelleenmääritellä itse itseni."

Jotkut satunnaiset googlettelevat kotitietokoneiltaan eläkeläinen Holmströmin nimeä ja päätyvät portfoliooni. Heistä keskimäärin yksi kymmenestä viitsii edes scrollata alas sivun oikeaan kohtaan; tuo juttu ei nimittäin ollut sen paremmin urani huipennus kuin loppukaan. Helpon sekä ilmaisen perässä mennään, näemmä. Heh.

Esikeski-iässä oli toisin. Olin hyvin tarkka siitä, että rahvas sai luvan pysyä etäällä, jos ei oltu vanhastaan tuttuja eikä tultu juttuvinkin kanssa. Halusin olla tekemisissä vain kustantajien, julkaisijoiden tai heidän puolestaan toimivien kanssa. Enää en jaksa moisesta kiivastua. Aivan sama. Sori siitä, jos ärtymykseni oli elämäsi suola.

Itse tiedän mitä olen tehnyt ja kannan vastuuni. Toisen mänttiys taas menee hänen piikkiinsä sekä lähipiirinsä riemuksi – kunnes minut onnistutaan sotkemaan asiaan jollain ilveellä. Ei se kyllä silti liity itseeni mitenkään, ja tänään osaan myös käsitellä mokomia, jahka erehtyvät likelle. Nämä ovat näitä netin eksyneitä sieluja, huoh.

"Minä tiedän mitä olen ja seison sen takana. Jonkun toisen mänttiys on hänen sekä mahdollisten läheistensä ongelma."

Minua ei siis todellakaan kiinnosta ovatko hakumoottoroijat nimeltämainitun kavereita, faneja tai vihamiehiä. Olkoot mitä ovat. Jos kiinnostaa, tilatkoon lehtiä ja ostakoon irtonumeroita sekä lukuoikeuksia. Näkevät niistä mitä on uutisoitu, analysoitu sekä kommentoitu – ketkä ikinä keikan sitten hoitavatkin – se en välttämättä ole minä.

En pyöritä haukkumissivustoa, harjoita turva-alan vastaista aktivismia tai ole liioin joku globaali yhteishyvä. Sen saa mistä maksaa; jos ei maksa, ei saa mitään. Voivoi. Menneessä tein tosiaan porukassa sovitut markkinointinakit ja joskus koevaiheen bisnes oli vapaasti luettavissa, mutta eihän se niin ikuisuuteen asti pysy. Ehei.

Te höpsöliinit taidatte luulla, että raha kasvaa internetin biteissä, mutta eipä vaan kasva. Ehkäpä kuvittelette kyttäävänne ilmaiseksi nurkan takana vahingonilosta tiristen, kun joku avautuu, vuodattaa sekä solvaa yhteistä tuttua. Joo; tosiaan, tässä tietoverkossa tapahtuvalla on taipumusta alkaa elää omaa elämäänsä. Tiedetään.

"Ei kiinnosta ovatko he kavereita, faneja tai vihamiehiä. Tilatkoon lehtiä ja ostakoon lukuoikeuksia, jos haluavat tietää."

Täällä on monensortin sisällöntuottajia, jotka voivat jorista kuinka käsittömiä tai omanapakeskisiä hyvänsä. Eräät heistä ovat niin hyviä mainosalustoja eli houkuttelemaan paikalle mainoksenkohteita ja raakadataa, että teknologiabisnes ihan jo – käsittämätöntä kyllä – oikein maksaakin niille siitä.

Tiedetään myös ulkopuolelle jäämisen pelko sekä puolisosiaalinen suhde. Ehkä pennuille ja ymmärtämättömille kaikki huomio on hyvästä, mutta itselleni on aina ollut selvä, että mistä oli kyse. Minua eivät vailla omaa elämää olevat luuserit pitäneet ilmaishupinaan eivätkä pidä yhäkään. Eipä ihme, että vierailut kestävät vain sekunteja.

Siinähän googlettelevat, jos sillä onnensa saavat. Itse olen vain hyvilläni, jos en enää koskaan joudu palkan perästä kirjoittamaan riviäkään turva-alasta tai suojissaan piileksivistä kummajaisista. No, toisaalta; tuollaiset löytävät kohta uuden kyttäämisen ja kohkaamisen kohteen, sekä menevät menojaan. Senkin tiedän nyt. Hyvä. Tervemenoa.