Vallikallion eli Lintuvaaran eli Leppävaaran jälkikirjoitus

No, nytpä on Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus(1 ja 2) vuosien päästä antanut tuomion aikanaan kohutussa ja muka ihan keskusteluttaneessakin K-Marketin...hahhhaa...palveluvartijan asiassa. Johan on titteli – korostan nauravani sille – itse asia taas on minusta tavattoman surullinen sekä nolo.

Aloitetaan siirtymällä korrektiin aikajärjestykseen ja tapausten määrän toteamisella. Pakettijutusta en ollut tiennyt – hitonko tähden olisin mokoman selvittänytkään ilmaista harrasteblogia varten – näin siitä kuitenkin videonpätkän jo tuoreeltaan. Se ei silloin osoittanut minusta juuri mitään.

Kun nyt katson IS:n jutun kylkiäisenä olleet parikin tallennetta, olen häpeissäni ja ymmälläni – siinähän on ihan selvästi yritetty panna pelot päälle huutamalla sekä vahvasti kielteisellä sanattomalla viestinnällä. Haettu pakoreaktiota. Jos poistaminen oli ylipäätään perusteltua, sen olisi pitänyt loppua viimeistään ovelle. Irti. Pois.

"Jos poistaminen oli ylipäätään perusteltua, sen olisi pitänyt loppua viimeistään ovelle. Irti. Pois."  

Voin vain hämmästellä, että arpoutuipa suorittajalle poikkeuksellisen lauhkeat ja tasapäiset vastapuolet – onneksi. Tuollaisella tilannetta aiheettomasti pitkittävällä reaktioon painostamisella olisi väärän numeron kohdalle satuttua saatu aikaan sellainen kamppailutilanne, jossa ne pahimmat vammat aina syntyvät.

Suorittamisessa on oltu täysin pöpelikössä niin perusteen kuin suunnankin suhteen; ei saa selvää, että johtuiko nähty pahemman kerran puoliperseinen taktiikka niistä, vai oliko se ehkä itsetarkoitus. Etenkin silloin kuvaan sopii, että ”poistaminen katsottiin riittämättömäksi toimenpiteeksi”; tehtiin se pitämätön kiinniotto.

Jossittelu on oikeuteni, sillä olen asiaan liittymätön ja turvallisuusalalta jo kauan sitten poistunut itsenäinen bloggari; siispä kysynkin nyt, että oliko oikeasti toisin toimimisen mahdollisuutta? Joskus nimittäin selkänsä kääntäminen tai poistuminen on tosiaan virhe. Kyllä nyt muuten taisi olla. Nuohan olivat mussuttavia taviksia eikä katuelukoita.

"Kyllä tuossa muuten oli toisin toimimisen mahdollisuus, koska nuo olivat mussuttavia taviksia eikä katuelukoita."  

Kaljakeissistä ja sen julkisten vaikutusten käsittelyn teeskentelystä olen jo kirjoittanut likipitäin kyllin(1 ja 2). Viimeisen sanan sanomisen paikka koski lähinnä varmuutta, että oliko anastettu vai ei. Siispä; jossittelen nyt, että likipitäen täystuhoon vienyt puoliperseinen taktiikka johtui strategisesta virheestä. Tuli ehdollista vankeutta!

Mistä muusta nimittäin on voinut lähteä liikkeelle riemuidioottiveto, jossa anastuksen vaarassa ollutta omaisuutta lähdetään peräämään takaisin yksin ja pyytämällä? Jos siihen ylipäätään lähdetään – enkä sano pitävän lähteä – yksintyöskentely on lähes täysin poissuljettu. Huono arviointikyky se ne kalleimmat laskut aina aiheuttaa.

Oikea taktiikka olisi ollut ensin poistaa kuvasta seurue, sitten estää toisten asiakkaiden keskusteluun osallistumisyritykset, seuraavaksi varata naispuolista henkilökuntaa ja vasta nyt olisi alettu suorittaa. Olisi pitänyt tietää, että montako pakkausta, mitä merkkiä sekä tarkalleenottaen missä on – ellei anna pois, ne otetaan.

"Olisi pitänyt tietää, että montako pakkausta, mitä merkkiä sekä tarkalleen missä on – ellei anna pois, ne otetaan."

Katsantokantani ei ole missään määrin valtavirtaa – sen tiedän kyllä sanomattakin – ajattelen nämä ajatukset, koska haluan tarkoituksellisella provokaatiolla herättää keskustelua. Ennenwanhaan näet sanottiin että ennaltaehkäisy hyvä, tehdyt kiinniotot parempi vaan palautettu markkamäärä paras.

Siispä; onko anastusten ennaltaehkäisy nyt ylipäätään hyväksyttävä päämäärä toiminnalle ja mitä kaikkea sen nimissä voi tehdä? Kysyntä on kasvanut, mutta valitettavasti tämä oikeustapaus osoittaa, että turvallisuusalan vastaus on pahemman kerran huonotasoinen. Jos tehdään, pitää suorittaa eikä selitellä.

Opportunismi on kaunista; jokainen oikea henkilö oikealla paikalla tietää, että kaikkialla – etenkin kentällä – pitää olla kursailematon, jotta saa tehtävänsä tehdyksi. Mutta; vastaavasti pitää olla harkintaa, osaamista ja toimintakykyä. Eli; jos ei tehdä, mölisevä – se maksavakin – asiakas on pantava paikoilleen.

"Onko anastusten ennaltaehkäisy hyväksyttävä päämäärä toiminnalle ja mitä sen nimissä voi tehdä?"

Toinen pointti mistä sietäisi keskustella on se kuinka pitkälle anastetun omaisuuden häiriöttömään hallintaan siirtymisellä voidaan pelata. Yhtäältä on näet auton takana kyyristelevä tai seinää vasten painautunut radiopuhelin kädessä; toisaalla mennään avaamaan väkisin sovituskopin ovi, kun vasta hälyjä irrotetaan ja tavaraa kätketään.

Arvaapa huviksesi, että kummassa tavarataloista oli hehtaarien halli viivasuorine kassalinjoineen ja kummassa monta kerrosta ynnä sokkeloiset käytävät. Niinpä. Mutta eiköhän tämäkin teksti jää kommenteitta sekä alle kymmeneen sivunavaukseen, koska sellainen se turvallisuuden yhteiskunnallinen asema vain on. Useimmissa mielissä.

Kaikki tietävät jo suuren yleisön halveksunnan, palveluiden ostajien rahanahneen vallanhimon ja julkisen vallan kylmäkiskoisuuden. Nolointa on, että laadukkaat turvallisuuspalvelut eivät kiinnosta edes niiden tuottajia tai työntekijöitäänkään. Tekijät leikkivät eivätkä tuottajat välitä palvelukseensa jäävistä.

Lisäys: Loppujenlopuksi vartija menetti miltei kaiken; no, nytkö on sitten hyvä?