Perusmörkö: Mikä se tuokin luulee olevansa

Kiitos Eija Komulle ajatuksesta Karjalaisen kirjallisuusarvostelussa. Sanottiin ääneen karjalaisten olevan kateellisia; itse arvioidun työn viisauksiin taas kuului samojen olevan niin kitsaita kehumaan kuin huonoja kehuja vastaanottamaankin. Oliko kynänainen tosiaan oikeasti erehtynyt muuttamaan tähän maakuntaan?

Minua ei kiinnosta mitä täkäläiset eli mullikat ajattelevat yhtään mistään, mutta valitettavasti vaivaudun säännöllisesti kuulemalla sen silti. Toljottaminen, naamanvääntely ja ventovieraiden tervehtiminen ovat lähes yhtä pahoja vikoja. Miksei vain voi olla hiljaa sekä katsoa toisaalle, kun ei kerran toivo toiselle mitään hyvää?

Kaikkien yhtäläinen ihmisarvo, omistusoikeus, ruumiillinen koskemattomuus, kunnian sekä yksityiselämän suoja ja liikkumisvapaus; siinäpä suuria sanoja kakaran tasolle jääneille takapajuisille idiooteille. He tunnistavat vain pakon sanelun, rahan arvon, voiman aiheuttaman kivun, kiinnijäämisen pelon sekä rangaistuksen häpeän.

"Minua eivät täkäläisten mullikoiden ajatukset kiinnosta, mutta valitettavasti ne kerrotaan minulle säännöllisesti silti."

Puhua karjalainen kyllä osaa, mutta tieto tai toisinaan jopa ihan asiakin – pitää seuloa esiin ylettömän sekoperformanssin keskeltä. Hetkikin on useimmiten väärä – kun on kiire, muita hommia tai vituttaa jo valmiiksi. Voi tosin olla, että ne härkkivät ihan tahallaan juuri silloin huomiota kerjätäkseen – näkivät kyllä mitä sekä miten on.

Huvittaa kuinka karjalaiset kykenevät samanaikaisesti valittelemaan yksinäisyyttään ja olemaan yksipuolisen päällekäyviä sosiaalisia töhöjä tyystin vailla pelisilmää. Heikkoja sellainen ahdistaa; juoksevat suorastaan jo heitä karkuun, mutta luulenpa silti kyllä, ettei kälkätyksestä kuitenkaan ole enää voimankäyttövälineeksi. Ruutikin on jo keksitty.

Ne ovat vouhottavaista porukkaa. Yhdet ovat vahvasti mieltä; eivät tosin oikeasti ole nähneet, kokeneet tai ajoin edes tiedä keskustelun aihettakaan. Toiset pitävät tätä sosiaalista kuviota viihteenä; kolmannet salakuuntelevat esiintyäkseen laajojen verkostojen ihmisiä tuntevina yksilöinä, jos eivät yritä hyötyä "saamistaan tiedoista".

"Puhua karjalainen kyllä osaa, mutta tiedot tai mahdollinen asia pitää aina seuloa esiin ylettömän performanssin keskeltä."

Yleispätevä toteamus on saivatpahan sanoa, jos ylipäätään viitsii reagoida. Ellei; karjalainen katsoo teatraalisen kierosti ja naurahtaa pilkallisesti. Ei yksinkertaisesti ymmärrä, että oli tökerö tai päästi suustaan jotain täysin ala-arvoista. Vaikeneminen voi silti olla – ristiriitaista kyllä – nopein tapa päästä eroon lärisevästä karjalaisesta.

Karjalainen on näet sellainen eläjä, että siltä käy sujuvasti tulla toitottamaan mitä hyvänsä syljen suuhunsa tuomaa kuuloetäisyyden päähän tarkoitetusta kohteestaan. Ei yksinkertaisesti ymmärrä kuinka omituiselta, ahdistavalta ellei suorastaan sairaalta vaikuttaa pakkoyleisöstään. Liikaa tietoa, puuskahtaisi englanninpuhuja?

Sananvapauden käyttäminen ääneenajatteluun olisi tullut älytä jättää ammattipuhujalle; itse ei nimittäin kyennyt edes ymmärrettävään yleiskieliseen puheentuottamiseen. Saati sitten, että hallitsisi totuudellisuuden, olennaisuuden, edustavuuden ja vaikutuksen kaltaisia käsitteitä. Olisi edes vastuullinen aikuinen.

"Ääneenajattelu olisi tullut älytä jättää ammattipuhujalle, koska ei itse kykene edes olemaan ymmärrettävä."

Karjalainen kykenee siis haukkumaan eteensä erehtynyttä psykiatrisesti sairaaksi ja peräti patistelemaan tätä olemattomien lääkkeiden ottamiseen, mutta jälkeenpäin on kuin ei olisi mitään sanonut; ellei suorastaan mölähdä ”ei millään pahalla”. Sittenkö olisi hyvä, jos pakkoyleisö haukkuisi sekä patistelisi takaisin ellei peräti alkaisi tappelemaan?

Mokomien seura ei minulle kelpaa, pitäköön hyvänään. Olen kyllästynyt arvailemaan, että ovatko nuo vain juntteja vai onko niillä vikaa päässä. On itseasiassa siunaus, etten ajautunut paikallislehdistön ikiavustajaksi tai freelance-elinkautiseksi; joutuisinhan teeskentelemään kuin hyväksyisin ellen vielä olisi suorastaan heistä kiinnostunutkin.

Mikäli onni suo; en ole ikinä kanssaan niin paljoa tekemisissä joutuakseni tietämään, että ”mikä se on olevinaan” heidän mielestään. Vahinkoja saattaa silti sattua, koska nuo hölöturvat voivat päästää mitä hyvänsä täysin vailla häpeäntunnetta. Lähtötason ollessa nolla ei kummaa tarvita, jotta kukkoilusta syytetään ja sen ovat mukaisia puheetkin.