Sätkysi on ihan oma vikasi

(Kuva: Jari Kähkönen)

Ei minun tarvitse tietää, että kuka on Elmer Andberg; ei kiinnosta. Monimutkaisissa ja epäyhdenvertaisissa yhteiskunnissa laisensa voivat tosin sanoa ääneen keljujakin tosiasioita elämisen ehdoista. Asioita, jotka muuten jäisivät piiloon tekopositiivisen hyvinvoivan normaliteettikuvitelman alle.

Sen, että on esimerkiksi menestyviä ja menestymättömiä; heikkoja sekä vahvoja. Kuinka ihmiset yksinkertaisesti eivät nyt hyväksy joitakuita joukkoonsa itseinään, jos koskaan millaisinakaan. Kiitos siis Jarkko Tontille Vihreiden sisäisten toimintamekanismien kuvauksesta, mutta ne nyt ovat samanlaiset kaikilla muillakin.

Onneksi on talvi, jolloin Pohjois-Karjalan alkuasukkaat pääsääntöisesti piileksivät luolissaan ynnä koloissaan eivätkä julkisellakaan paikalla ole kovin vilkkaita. No, eivät aina eivätkä kaikki. Ruokaostoksilla joutuu silti toisinaan muistutetuksi, että on outo eikä oikeastaan kuulu tänne.

"Talvellakin saattaa silti ruokaostoksilla joutua muistutetuksi omasta outoudestaan ja tänne kuulumattomuudestaan."

Olinpa sitten marketissa, jossa käyn useimmiten muutenkin. Valitsin, pussitin, punnitsin ja laputin tomaattini; etenin kohti perunoita kuten aina. No, ventovieras ikäiseni nainenpa metrien päässäpä kavahti silminnähden ja rupesi vallan hakemaan katsekontaktia. En sitä suonut sekä jatkoin asiointiani niin sanotusti muina miehinä.

Toisena kertana reititin paketin vieraaseen markettiin, jotta saan kauppareissulla tehdyksi myös auton viikkoajon. No, eikös sikäläinen äijänkuvatus alkanut pälyillä sekä sitten kyttäämään kaula kenossa ostoskärryni sisältöä. Jätin tarkoituksella reagoimatta, koska mukanaan oli kaksi ilmeisesti korkeintaan 10-vuotiasta pikkutyttöä.

Ei minua kiinnosta, että mitä mieltä sinä olet naamailmeestäni. Jos se ei miellytä tai sait peräti sätkyn, niin omapa on vikasi. Olen täysi-ikäinen vapaa ihminen, jonka toimintaoikeuksia ei ole rajoitettu; velvollisuuteni pohtia reaktioitasi yhtään mihinkään on loppujenlopuksi aika pieni. Älyä jo, ettei asia yksinkertaisesti kuulu sinulle.

"Ei minua kiinnosta, että mitä mieltä sinä olet naamailmeestäni. Jos se ei miellytä tai sait peräti sätkyn, niin omapa on vikasi."

On tosiaan huomattu, että sekin, kun ei pidä naamallaan mitään ilmettä; on jonkun mielestä väärin. Onnekseni en vain ole ollut enää vuosikymmeniin asemassa missä joudun ottamaan moisen huomioon. Minulla on esimerkiksi vaan ei ainoastaan liikkumis-, yhdistymis- vakaumuksen- ja omantunnon sekä elinkeinonvapaus.

Hyvä vain, ettei ole enää pakko olla ympäristöissä, joissa on teennäiset erityiset säännöt hierarkioineen. Puhumattakaan siitä hiton yhteisöllisyydestä, jota hoetaan sitä useammin kuin mitä harvemmassa ovat havainnot luontaisesta, historiallisesta eli todellisesta sellaisesta. Ellei siis jokin tänään miellytä, minä kävelen.

Niinkuin Hesarista Joel Haahtelan esseestä luin; Suomessa on ollut pitkään joukkoon sopeutumisen pakko ja siitä erottautumisen pelko. Julkistilan puhevaltaa ovat käyttäneet asiantuntijat – hajuttomat ja mauttomat puhuvat päät – sujuvasti ladellen latteuksia tavanomaisella viisaudella tai päinvastoin. Minä taas teen mitä huvittaa.

"Suomessa on pitkään ollut joukkoon sopeutumisen pakko ja pelko siitä erottumisesta. Minä teen mitä huvittaa."

Ja entäpä ne vaatteet? Sen, minkä voin laillisesti saada haltuuni; voin myös panna päälleni. Sinulla voi olla mielipiteesi, mutta parempi olisi, kun pitäisit ne itselläsi. Saattaa nimittäin olla, että et tykkää, jos minä kerron mitä mieltä olen mielipiteistäsi. Seläntakanakin sanottu on kohta naaman edessä, usko pois.

Sekään ei muuten sitten ole minun vikani, jos joltakulta puuttuvat joko yksi kolmesta tai kaikki samanaikaisesti; nimittäin tyylitaju, rahat sekä rohkeus. On se minullakin vaihdellut; milloin ei ole ollut rahaa, tietoa, pääsyä tai kiinnostusta. Jotkin käytin siis loppuun, jotkut toiset poistin ensinäkemältä ja -kosketuksesta.

Olen hiljalleen päätymässä lopputulemaan, että minulla on kaikkea sitä mitä tarvitsenkin. En saata tietää loppuuko minulta ensin Karjalassa asuminen vai elämä; sen näkee sitten. Urveloiden tavattavissa en ole kummassakaan tapauksessa – turha luulla muuta. Enkä ole uskomassa, että yksinolo haittaisi minua vastaisuudessakaan.