Ketkä me? Niinpä

(Kuva: Wikipedia/Guanaco and subsequent editors) Sateenkaarilippu.

Katsoin äsken Erik Gallin kolmiosaisen SD-bögar -dokumentin SVT:ltä; siinä jo kauan tiedetty ja aikoja sitten kirjoitettu suurten yhteisten kertomusten loppu alkaa lopultakin näkyä myös Pohjoismaissa. Niin; onhan meillä Suomessakin Jukka Hankamäki sekä Sebastian Tynkkynen – varsinaiset aikojen merkit.

Ketkä me? Niinpä. Suuret yhteiset kertomukset loppuivat jo yli 35 vuotta sitten; yhtenäisyyttä ei enää ole eikä mitään voi olettaa. Ensimmäinen ajatukseni näyttääkin olleen, että tekijän homokäsitys on virheellinen. Koska älä nyt aivan naurettava ole; tottakai pahaa tehneitä tai opportunisia homoja on aina ollut ja tulee olemaan vastakin.

Huvitti katsella amerikkalaisten väitettyjen konservatiivien keskinäisen nettiväittelyn lopputulemaa; drag-artisti oli aika nolon arkana, että mitenkäs sitä taas pärjäsikään. Ja kuinka egyptiläisoletettu osa-aikainen kaappihomo läksytti uusruotsalaista avointa yrityksestä yleistää kokemuksensa perusteettomasti.

"Älä nyt ole aivan naurettava; tottakai pahaa tehneitä tai opportunistisia homoja on aina ollut ja tulee olemaan vastakin."

SD on muuten sitten Ruotsidemokraattien puolue, jonka asenne sateenkaari-ihmisiin oli lähtöjään tökerön torjuva, mutta sittemmin kuulemma muuttui paremmakseen; johan ”niitä” on valtiopäivilläkin vaikka kuinka monta. Tai sitten tämä on vain yksi uusi keino tehdä HLBTIQ+: näkymättömäksi ja osattomaksi yhteiskunnassa.

Kuuluttihan Trumpkin Amerikassa presidenttiehdokkaana suojelevansa sateenkaarikansalaisia ulkomaista uhkaa vastaan, mikä on riittämättömyydessään vino elämänkatsomus. No, eivätkä ne Ruotsin SD:n puhemiestenkään uudet ulostulot olleet kaksisia ”korostamattomuuksineen” ja ”Pride-kritiikkeineen”.

On vain oltava inhimillinen identiteetti peruskäsityksineen kunnossa sekä yksittäisenä kansalaisena, että etenkin jos pyrkii saamaan valtaa muiden puolesta päättääkseen. Pitää erottaa toisistaan tieto, mielipide, mainos ja propaganda; sekä ymmärtää asiantuntijuuden ja puhemiehyyden välinen paikoin tavatonkin vaihteluväli.

"Pitää olla inhimillinen identiteetti peruskäsityksineen kunnossa eikä saa sokeasti uskoa kaikkea tai kaikkia."

Me elämme jälkimodernia yksilöiden aikaa, joka tarkoittaa sitä, että ilmiöitä tulee ja menee. Tällöin ei enää ole täysin itsestäänselvää kuka tai mikä ääneenpyrkijä on. Omaa etuaan ajava asianosainen voi leikkiä asiantuntijaa, sekä joku puhehenkilö voi olla puolestapuhujuuden sijasta päälle-, yli- tai nimissäpuhuja.

Nimensä maininnut senioriopettaja kirjoitti Lieksan Lehdessä viikko kohutun valtuustopuheen jälkeen, että sitä seurasi vaikeasti tulkittava hiljaisuus; epäili koko performanssin takana olleen silkka ihastuneisuus oman äänensä kuulemiseen. Niinpä. Juuri tätä tarkoitan. Olkoon opiksi niin ihmisistä kuin elämästäkin.

Jotkut ovat pelkkiä Hitlerinkin Taistelussaan nauramia fantasiapukuihin pukeutuvia raukkoja kuin pakenevat tappelun alkaessa; toiset taas ovat omalla tavallaan hyväuskoisia hölmöjä eivätkä ymmärrä itsekään mitä tarkoittivat. Mutta on niitäkin, jotka haluavat valtaa keinoja kaihtamatta eivätkä erota toisistaan omaa ja yhteistä hyvää.