Jossain Kontiolahti-Joensuu -välimaastossa on kuulemma Utranharjun maastoratsastusrata, jonka käytöstä maksetaan oikein vuokraakin, mutta valitettavasti käytettävyytensä sekä turvallisuutensa on vähän mitenkuten. Yllätys? Ei ainakaan minulle. Näissä oloissa voi tuskin muuta odottaakaan.
Rata tai sen käyttöä häiritsevä luvaton maastopyöräily ei voisi vähempää kiinnostaa itseäni, mutta tulipa sitten jotain aivan muuta etsiessäni luettua Karjalaisen juttu asiasta, minkä Kontiolahden vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanainen oli sinne lobbannut. Voi hyvä tavaton; eikö tämä karjalaisten vihjaileva sievistely lopu ikinä?
Tilanne on huono, jos alueen halki johtaa vanhastaan polkuja ja niitä pystyy käyttämään koskaan-milloinkaan. Se on huonompi, mikäli aluetta ei ole kattavasti aidattu tai tehty muutakaan kehäsuojaa. Kaikkein huonoin tilanne on silloin, jos vaarantajia ei poisteta eikä onnettomuuden aiheuttajille toteuteta rikosvastuuta.
"Utranharjun maastoratsastusradan käytettävyys ja turvallisuus ovat mitenkuten. Yllätys? Ei ainakaan minulle."
Päädytään siis kysymään, että kuka tätä aluetta oikein hallitsee, milloin ja mistä sen tietää? Vähimmäisvaatimus olisi radan poikki kulkevien polkujen tukkiminen, sekä matkan varrella hyvissä ajoin vastaan tulleet opastetaulut, jotka varoittavat umpikujasta. Tukkeen ei liioin pidä olla helposti poistettavissa eikä kierrettävissäkään.
Seuraavaksi parempi vaihtoehto olisi aitaaminen, jota puolustettaisiin – ylittäjät joutuvat putkaan ja saavat poispäästessään sakot julkisrauhan rikkomisesta – rikkojat joko maksavat puolestaan tai istuvat käräjät soveltuvan asteen vahingonteosta. Valvonta olisi kameravalvontaa, mutta selvittelyt ja ilmoitukset tehdään ihmistyönä.
Ellei auta; alueella on oltava moottoriurheilumalliin sulkuhenkilöt. He ohjaavat häiriön aiheuttajat pois, estävät onnettomuuden keskeyttämällä ratsastuksen tilapäisesti ja voidaanhan siinä rikosoikeuden yleisiin oppeihin kuuluvia yleisiä vastuuvapaus- sekä anteeksiantoperusteitakin tarvita. Silloin tosin paikalle tulee myös poliisi.
"Päädytään siis kysymään, että kuka tätä aluetta oikein hallitsee, milloin ja mistä sen tietää?"
Tietenkin rata on tarkastettava joka kerta ennen käyttöä. Kuinka muuten voisi ollakaan? Karjalaiset ovat sellaisia kullanmuruja, että ne voivat kateus- tai tylsyyspäissään tehdä kaikenlaista muka hauskaa pikkuilkivaltaa, minkä seuraukset ovat tässä tapauksessa todella pahat. Siksi ne nytkin niitä esteitä siirtävät!
Erityisesti maastopyöräilyn kanssa ollaan ongelmissa, koska maakunnan tuppukylien keskiluokka ja siitä käymään pyrkivät osoittavat varallisuuttaan luullakseen hienolla laitteella lähiliikunta-alueillaan. Uhma pysyi samana, vaikka maalaisen tietämättömyyden onkin nyt korvannut erheellinen luulo omistajuudesta.
Ongelman keskiössä on karjalainen vihjailevan sievistelyn perinne, jonka toivotaan yhä häpäisevän ongelmallisesti käyttäytynyt kaikenmieluiten tykkänään käpälämäkeen; tai mahdollisesti löytämään sisäinen pikkuporvarinsa, sopeutumaan. Sitä minä tässä bloggaan, että kun turvallisuutta ei näin tehdä. Ainakaan menestyksellisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.