Minkäsortin vallankumouksellinen sitä tuli oltua

(Kuva: Jari Kähkönen) Joko ne nykyään sanoisivat
tälläistä toimintamallia mobiilijournalismiksi,
vaikka minä olin tehnyt samaa jo kymmenen
vuotta sitten ihan ilman nimikkeitäkin?

Pysähdyin iltakävelylläni merkitäkseni muistivihkoon lähtökohdan; en vain pystynyt vastustamaan tämän maailman nokkimisjärjestystä. Oikeasti en siis tainnut tulla olleeksi minkäänsortin vallankumouksellinen; turha ulista nokkaansaamisesta, kun itse haastoivat kanssani riitaa ja saivatkin sitä.

He; siinä kuin lukemattomat ennen, eikä loppua näy vieläkään, eivät vaikuttaneet käsittävän, että minua ei mielistellä, kaveerata, osteta tai painostetakaan. Kyllä minä tiedän, että kaikki ovat aluksi jonkinaikaa kohteliaita; kunnes he todelliseen maailmaan astuessaan alkavat olla omia tosia itsejään. 

Olen erilainen, koska teen sitoutumispäätökseni omaehtoisesti. Jos minä en usko sinua, en tee asiallesi yhtään mitään, mutta silti olen lähimenneessä häikäilemättä repinyt vastapuolelle tarvittaessa uuden anusaukon. Ihmisiltä menee yli käsityskyvyn, että ihan oikeasti asiat ratkaisevat eikä se kuka on kenenkin kaveri.

"Oikeasti en tainnut olla minkäänsortin vallankumouksellinen; turha ulista, kun itse haastoi kanssani riitaa."

Saatan siis käsittää, että moni haluaisi minun nyt valittavan omaa ulosjoutumistani; kaikkeni menetin, mitään en saanut ja uliulivalivali. Mutta mitä minä muka menetin, jos olisin työläisammatissa jatkaakseni joutunut muuttumaan sietämättömäksi itselleni? Silti minut olisi loppuunkäytettynä viskattu syrjään siinä kuin toisetkin.

Itse minä valitsin, vaikka nuoruudessani ympärillä pyörineet keskiluokkapellet eivät voineet ymmärtää ”tyytymistäni”; viisaimmin tekivät, kun antoivat minun olla. Olin työväenluokkaa; silmissäni siinsi nopein mahdollinen reitti tienaamaan ja sitäkautta itsenäiseen elämään. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut.

Elettävän elämän karkeus tuli vastaan hyvin nopeasti, mutta siinäkin niin sortajat kuin kanssasyöjätkin olivat väärässä; minä hylkään teidät sitten kun mittani on täysi eikä toisinpäin. Ja; kaikki mitä välissä tehtiin, oli alisteista olojen parantamiselle siinä missä oltiin, niin että samassa paikassa olisi voinut elää.

"En valita. Mitä muka menetin, jos olisin työläisammatissa jatkaakseni joutunut muuttumaan sietämättömäksi itselleni?"

Joopajoo. Yksi yrittää halukkaaseen kanssarosvouteen olemassaolevan vallan kanssa, toinen turruttaa itsensä kaikilla modernin kulutusyhteiskunnan tarjoamilla korvikkeilla ja onhan muitakin eloonjäämisstrategioita vaikka marginaalisia sittenkin. Tietenkin; elleivät syyllistäisi, sitten nimittelisivät ja viimeksi alkaisivat pelotella.

Mahdollisesti aito olemassaolevan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen pyrkivä vallankumouksellisuus olisi voitu ymmärtää, ja ”minun juttuni” myymään pyrkiminen omanvoitonpyynnistä olisi suorastaan hyväksytty. Etenkin sitten, jos olisin näin saanut voimaa alistua, sekä tarjonnut ympäristölleni loputtomasti hupia.

Silloin en täysin ymmärtänyt näkemääni; minulta näet puuttui tiedot kulttuurin ja olemassaolevan yhteiskunnan vaikutuksesta ihmisen psyykeen. Eivät likipitäenkään kaikki karkeasti persoonallisuushäiriöisen elkeitä apinoivat olleet sitä oikeasti, mutta olin lapsellinen luullessani heidän tunnustavan oman avuttomuutensa.

"Yksi yrittää kanssarosvouteen, toinen turruttaa itsensä korvikkein ja onhan niitä muitakin strategioita." 

Arvostan oppineisuutta, mutta usealle oppineelle minun on vaikea olla sylkäisemättä. He kun ovat silkkoja keskinkertaisuuksia, joiden kirjoja ei kohoteta klassikon asemaan ja lueta uudestaan vielä vuosikymmenten päästäkin. Silti, he odottavat pokkurointia, mutta eivät sitä saa; minulta ainakaan.

Usein nimittäin jotakin arvostaa sitä enemmän kuin mitä vähemmän tietää tai mitä harvemmin sitä näkee. Oikeuselämässä toimivatkin ovat loppujenlopuksi kapeakatseista, kaavamaista, kylmäkiskoista ja olemassaolevaa sosiaalista järjestystä apinoivaa porukkaa. Peitteenään on hyvin ohut kohteliaisuuden kerros.

Heh; vasta kun olit jo nähnyt luvattoman vartioimisliikkeen harjoittamisen, naurat ampumaratojen saattamiselle ase-elinkeinoksi etkä lopulta ylläty enää yhtään yrityksestä luvittaa starttiaseetkaan. Minä en siis maalittamisen kriminalisointia kannata, koska en luota kyllin sahureihin, jotka soveltaisivat tätäkin kaatopykälää.

"Minun on vaikea olla sylkäisemättä useille oppineille. Oikeuselämääkin suojaa vain ohut kohteliaisuuden kerros."

Oppiminen ei siis aina ylennä mieltä. Tiesikö jo ennen syntymääni kuollut Emile Durkheim ennalta nuoruudenammattini asemastaan kamppailun lopputuloksineen? Entäpä Christopher Lasch; paljonko hänellä oli oikein kulttuurikritiikissään ja sen paljastamien totuuksien vaikutuspiirissäkö sitä tuli kasvettua toistakymmenta vuotta?

Missä on edistys? Ennenhän ilkeät matalamielet yrittivät parhaansa mukaan yllyttää minut tappeluihin vain saadakseen nauraa; nyt hörhöt haluaisivat minun käyttävän mielikuvitustani ja vallassaolevien omatekoiset valvoja-valistajat joko väsyvän tai noudattavan oikeaa oppia. No, se pettyneiden jono on tuollapäin; alkakaahan nostella.

Pettyneiden jonossa on paljon niitäkin, jotka luulevat minun kirjoittavan itsestään hyvätkin herjat; nyt tiedän, että heidän alisanalla sanoen häiriintyneen itserakkautensa takana on vain sisäinen tyhjyys ja huonot selviytymiskeinot. Missä maailmassa heidän kanssaan olisi voinut olla olematta ”vallankumouksellinen”?

"Pettyneet luulivat itsestään kirjoitetun hyvätkin herjat; häiriintyneisyytensä takana on sisäinen tyhjyys."

Jos niin sanottujen kahvipöydän tai tietotoimiston paikalla onkin tänään sovellus ja hakukone, suon yhä itselleni oikeuden huvittua stalkkaamistarpeesta. Kun ei ymmärrä ettei ymmärrä eikä ole mitään omaa sanottavaa, mutta siellä sitä möllötetään; hölistään ”taustasta” tai ”agendasta” kuin muka toisensa ihan tunnettaisiinkin.

Niin, sellaisellehan sopiikin kytätä kuvitteellisesta näkösuojasta, että joko siltä meni sisu kaulaan tai vaikuttaako se menestyneeltä. Ikäänkuin kaikki olisi kaikenaikaa ollutkin ihan pelkkää egotrippailua, joka voi vain päättyä miksikääntulemattomuuden nöyryytyksen ilkkumiseen. Oppipa paikkansa; hähähää.

Älä vain kadota toivorikkauttasi, ihminen; äkillinen turhanuteliaisuuden ja vahingonilon kadottaminen voi olla vaarallista. Etenkin, jos ei ole laittaa mitään niiden tilalle. Sillä, sehänhän se vasta oikeasti vallankumouksellista olisikin, kun oman hyvinvointinsa tähden kieltäytyisi olemassaolevasta nokkimisjärjestyksestä eikä häpeä sitä vähääkään.