Asiat sitkeästi hallinnassa

(Kuva: Jari Kähkönen)

Maanantaina minua ihmetytti, että kuinka sitkeästi asiat ovatkaan hallinnassa yhteiskunnassamme. Se voi johtua valtion toimivuudesta, kansan sopuisuudesta, liberaalin demokratian pitkästä perinteestä, tai siitäkin, että maamme ylhäältä käskytetyt toimintatavat piilevät juhlavan seremoniallisissa kulisseissa.

Ajatellaanko vaikka tapausta, jossa KRP:n herra ja nainen ovat saaneet syytteen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun menivät oikeudetta antamaan kirjallisen lausunnon salaisista yksityisasioista. Minä kutsun tälläistä suolaamiseksi; perinne on ikiaikaista suomalaista vallankäyttöä.

Moisia lausuntoja ei Suomessa ole saanut laillisesti antaa sitten vuoden 1944, kun jokaisen poliisin palvelukseen pyrkivän oli selvitettävä omat ja perheen tekemiset kansalaissodassa, tai kun kommunismi oli vielä rikos. Osaatte kai laskea itsekin kauanko tuosta on jo aikaa?

"Menivät oikeudetta antamaan kirjallisen lausunnon salaisista yksityisasioista. Minä kutsun sitä suolaamiseksi."

Olen lukenut niin STT:n kiertolaisen Karjalaisesta kuin Rimpiläisenkin jutun YLE:n sivustolta, mutta olen yksinkertaisesti hämmennyksissäni Rabbe von Hertzenin yhä osoittamasta uhmakkuudesta. Eduskunnan oikeusasiamieskin on jo antanut moitteet samasta jutusta! Eihän Suomi ole poliisivaltio, mutta…

Pelättävissä onkin, että nämä kaksi KRP:n urhoa ottavat naama nurinpäin krokotiilinkyyneleitä kämmenselkään pyyhkien tulossaolevat sakot, mutta koht’sillään  mokoma lausuntoasia tulee lailliseksi. Eikä kukaan huuda näitä röyhkeitä poliiseja hiljaiseksi tai edes väitä sivistyneesti vastaan? Uskomatonta.

Huomioin myös emeritusprofessori Kari Enqvistin kolumnin YLE:n netissä, jossa käsiteltiin suomalaisen….hahhaahaa...keskustelukulttuurin heikkoutta. Kiitosta ansaitsee puheeksiottaminen, joka kerrankin perustuu muuhun kuin yksipuoliseen yleiseen valitteluun tai omanapakohtaiseen uhrinleikkimiseen.

"Olen hämmentynyt von Hertzenin uhmakkuudesta, koska Eduskunnan oikeusasiamieskin antoi jo moitteita."

Kun se aivan oikeasti taitaa olla niin, että ei suomalainen osaa eikä välitäkään osata keskustella, koska turhan helposti kaikki menee pelkäksi sanataiteeksi. Kaikki kunnia verbaalivirtuooseille; tässä nyt itsekään varsinaisesti mitään tuppisuita olla, mutta kun pitäisi myös osata puhua asiaa ja asiasta. Ei mikähyvänsä törinä kelpaa.

Suomalainen haluaa ensin tietää, että mitä mieltä toinen on ja sitten ilmoittaa olevansa samaa mieltä. Eikä siinäkään muuta pahaa, mutta kun näin hän toimii seuraavaksi kohtaamansa kolmannenkin kanssa. Minä arvioin Enqvistin nostamien ongelmien johtuvan siitä, ettei uskalleta olla mitään mieltä ja seistä sanojensa takana.

Emeritusprofessori voi siis kiittää onneaan, ettei kansanmiehiä kohdatessaan ole tavannut venkoilijaa tai jyrääjää. Ensinmainittuhan vetää kaiken takaisin sanoen ”tämä on vain minun henkilökohtainen mielipide” ja viimemainittu töräyttää ”tämä on minun mieliteeni eikä sitä tarvitse perustella/mikä minulla on oikeus sanoa”.

"Kun se aivan oikeasti taitaa olla niin, että ei suomalainen osaa eikä välitäkään osata keskustella."

Jyrääjä on lahjomattoman opportunistinen sekä fatalistisen aito suomalainen, joka mölähdellessään luulee olevansa vahvempi kuin eteensä erehtynyt; nyt hän odottaa mielistelyä. Venkoilija taas ei oikeasti tiedä mitään eikä sitäkään osaa sanoa, mutta silti hänen pitää olla suunapäänä jokapaikassa pätemässä.

Suomessa keskustelu on kuin hengitys; päläpäläpälä, vahvistettiin oltavan elossa, älyssä ja suomenheimoa. Kunhan nyt vain lämpimänä pysytään ja verenkierto käynnissä; ylhäältäpäin ilmoitetaan kuinka on ja mitä seuraavaksi. Keskustelu on näinollen pelkkä turhuuden sielunmessu toteutuneen todellisuuden sietämisen tuskasta.

Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat yli 55-vuotiaiden työllisyyden nostamisesta. Viitsisikö joku kertoa minulle, että mitä on neuvottelemista, kun yksi ei heitä halua ja olevillekin antaisi kenkää eikä toinen voi tietenkään tähän suostua? Jos irtisanomista ei voi vaikeuttaa eikä uuden löytymistä helpottaa, ollaan umpikujassa.

"Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat yli 55-vuotiaiden työllisyydestä. Miksi? Yksi on haluton ja toinen ei voi antaa periksi."

Suomi on yhä perustuslain, Marinin hallituksen ohjelman ja kansalaisyhteiskunnan laajan yksimielisyyden mukaan hyvinvointivaltio. Kuitenkin täällä on käytössä pääomavaltainen talousjärjestelmä, joka laukkaa ihan omaa tahtiaan omalla radallaan piittaamatta muusta kuin kapitaalin arvonlisäyksestä.

Siksi hyvinvointivaltion jälkeinen poliittinen agenda, mikä tiivistyy yksityistämisen ja sääntelynpurun, työmarkkinoiden uusjaon sekä sosiaaliturvan romutuksen kolmenkärkeen; voi samanaikaisesti edetä esteettömästi. Työnantajapuolen EK pitkittää, koska luulee voittavansa väännön hallituksessa ”pakon edessä”.

Siitä huolimatta, että yli 55-vuotiaat halutaan työpaikoilta pois eikä uusista ole vielä kuultu edes juttuakaan; heiltä viedään nyt toistaiseksi olemassaoleva sosiaali- ja työmarkkinapoliittinen asemansa. Se syntyi, koska vuosikymmeniä sitten hyvinvointivaltio armahti työssäkäyvät (pohja)kansaneläkeläiset ja vanhusköyhät.

"Suomi on yhä hyvinvointivaltio, mutta sen jälkeisen ajan poliittinen agenda etenee silti koko ajan esteettömästi."

Moinen häpeä haluttaisiin nyt takaisin, koska jotain heikkoa erityisryhmää sortamalla on päästävä kiinni rakenteisiin; muuten hyvinvointivaltio on liian kova monoliitti särjettäväksi. Siispä alle seitsenkymppiset entiset toimihenkilöt ja kevyiden sisätöiden tekijät halutaan aloitustason palvelutyöhön tai liukuhihnahommiin. Halvalla!

Nimellisesti toimialaluokitus voi näyttää mitä hyvänsä, mutta silti tuon bisneksen päätuote on nälkäpalkatyövoiman hyväksikäyttö. Sanomatta piti olla selvä, että lisiä, korvauksia tai etuja he eivät enää tule saamaan, mutta voin sanoa senkin nyt vielä erikseen ääneen. Sitten vain halpuutuskilpailulla suoraan syvälle pohjamutiin!

Asiat ovat siis sitkeästi hallinnassa – näin tämä ajankohtaispyrähdysblogi vaikuttaisi osoittavan. Kyllä liberaali demokratia sisäänrakennettuine itse-epäilyineen on paljon vartijana. Tälläisiä ongelmia ei todellakaan olisi ollut historiallisissa oikeistoautoritaarisissa tai vasemmistototalitaarisissa yhteiskunnissa.

"On sorrettava heikkoa erityisryhmää, koska muuten ei pääse rakenteisiin kiinni ja hyvinvointivaltio jää romuttamatta."

Pitää kuitenkin pitää varansa, koska kyllin moni vaikuttaa yhä olevan halukas vaihtamaan muodollisen demokratian ”todelliseen sellaiseen”; luullen kaiketi pääsevänsä jos nyt ei käskijäksi niin ainakin säälliseen asemaan. Kuuluvansa vauraaseen keskiluokkaan, joka elää työllään eikä hyvinvointivaltiota kaipaa.

Onhan sitä luultu vaikka mitä maailmansivu. Epävapaat, epäyhdenvertaiset, epäoikeudenmukaiset ja epäturvalliset yhteiskunnat ovat löytäneet tiensä pään, sekä siellä tulleet romutetuiksi. Yksinkertaisesti, ne vain menettivät olemassaolon oikeutensa. Joku ei enää kyennyt täyttämään tehtäväänsä; jostain tuli vain ajanmittaan sietämätön.

Minä kyllä pitäisin vielä tästä liberaalista demokratiasta sekä oikeus- ja hyvinvointivaltiosta kiinni; en antaisi uskotella itselleni, että niistä pitäisi minkään painavan tai edes asiallisen syyn vuoksi hankkiutua eroon. Sen estämättä, että jotkut näyttävät luulevan saavansa tehdä mitä huvittaa. Kyllä niillekin vielä kuri löytyy.