Kansaa kiinnostaa vain Vartijatarina

(Kuva: Jari Kähkönen) Juhlan kunniaksi tai puoliksi vitsillä ostin pyssy- eli päivävuoron eväskassin, jolla roudasin pitkämatkalaisten tekijänkappaleita lähettäväksi heille postitse nimmarin kera.

Aloin kirjailijaksi kolme vuotta sitten; olen tehnyt kolme omaa teosta ja ollut mukana yhdessä kokoelmassa. Kun nyt vuodenlopun edeltä katson taaksepäin; huomaan, että esikoinen eli Vartijatarina liikkuu yhä eniten. Ihantosi, sekö minun kirjailijuudessani oli kaikkein tärkeintä?

Ainoa sanomalehtiarvostelu oli nihkeä, koska taisin joutua opettamiseen tykästyneen toimittajaa leikkivän tyrkyn käsiin. Tietenkin pitää olettaa, että kaikki ymmärtävät kaiken kaikenaikaa, koska kirjaillaanhan yhteisellä äidinkielellä. Hahahaa. Esteitä on puolenmaailman verran, höpsöliini.

Siihen olen saanut tottua; ihmisethän tietävät todennäköisimmin, että mikä on epiduraali kuin proseduraali. On silti melko huono suoritus palkkion eteen pakkotahtia kirjapinkkaa arvosteluksi suoltavalta ihmiseltä, jos lähin p-sanan viitetieto on poliisiromaani. Suorastaan köyhää, on pakko sanoa.

"Esikoinen eli Vartijatarina liikkuu yhä eniten. Ihantosi, sekö minun kirjailijuudessani oli tärkeintä?"

Ja tietenkin väkivallan työmiehet piti pistää lainausmerkkeihin, koska perustiedotkin esimerkiksi psykologiasta sekä yhteiskuntatieteistä puuttuvat. Mitenköhän huolellisesti termi olisi pitänyt esipuheessa määritellä, että wannabeäikänmaikan kuvitteellinen punakynä pysyy penaalissa?

Suurin helmi oli kuitenkin pöräys kirjailijan henkilökohtaisesta mielipiteestä tai agendasta, joka sai minut konttorikirjamerkintäni mukaan tuoreeltaan kiroamaan ääneen ja syyttämään kriitikkoa denialismista. Niinno, mitä joku Itä-Suomen lipaston humanisti ymmärtää laista, taktiikasta, aseista tai voimankäytöstäkään?

Selvästikin on lennetty pahemman kerran mielikuvituksen ansalankaan ja kompastuttu nokilleen, kun ollaan kriitikolle vieraalla alueella. Jos kuvittelisin puhuttelevani Sanna Jääskeläistä suoraan, kysyisin että siitäkö kiikasti, kun kerrankin vartijat nauroivat teille keskiluokkapelleille eikä päinvastoin?

"Siitäkö kiikasti, kun kerrankin vartijat nauroivat teille keskiluokkapelleille eikä päinvastoin?"

No, on hän nyt sentään ollut olevinaan oman käsityksensä mukaisesti kohtelias. Kiusaantui ohipuhumisesta ja puuttuvasta yhteydestä, joten kehuu sitten vähän henkilökuvausta ettei teilauksesta syytettäisi, sekä marginalisoi työn suuren yleisön ulottumattomiin ”vain ammattilaisille” tai ”tuntijoille”. Kahdesti.

No, on tässä hieman omaa syytänikin. Valitessani proseduraalin, pohdin toverilleni Sointulan baaritiskillä, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä skandalistista sontaa; koin olleeni kirjoittaessa liian vakavissani. Onneksi sentään jotkut lukijat ovat löysivät mustan huumorin, sarkasmin ja elävälle elämälle tyypillisen vinoudenkin.

Siksi toisekseen, miksi tekisin taas yhden kirjan naisissa juoksevasta ja viinaanmenevästä suupalttietsivästä säännöllisine turpaanvetoineen? Niitä voivat tehdä yli-ikäisen eksyneet poikakirjailijat, virkamiehiä hypettävät lisurit ja mahtavat tarinoijat; viimemainittuja jopa sympatisoinkin, koska he ovat aitoja.

"Miksi tekisin taas yhden kirjan naisissa juoksevasta ja viinaanmenevästä suupalttietsivästä turpaanvetoineen?"

Mutta arvosta en. Jos ei tajua taseritällistä seuranneen tajuttomuuden olevan yhtäkuin kenttäkelvottomuus pettäneen terveyden takia, tuskin ymmärtää oikein venäläisen simputuskulttuurin kiertokuviotakaan. Sekä, annetaas olla roplaamatta kaikensortin patukoidenkin kanssa, jos käyttötaidot puuttuvat.

Siihen taas saatan ollakin syyllinen, että minulla ei ollut liukas läppä; saatoin mennä liian pitkälle tylsyyden ja rutiinin kuvauksessani. Mutta entäs kun yksi satutäti päästi kiinniotetun irti yleisöltä suljetulla alueella eikä tästä muka seurannut piilonaisen välitön palo aivan jumalattoman metelin saattelemana?

En vaadi kirjallista relativismia; on yleisön asia valita paras voittamaan, silloinkin jos se en ole minä. Kirjoitan tämän, koska olen jokseenkin kyllääntynyt kirjalliseen kaanoniin, johon nostetuille suodaan mitä tahansa ja sinne pyrkivien joka sana voidaan käyttää heitä vastaan. Sikäli, jos kukaan mitään ikinä yrittääkään.

"En vaadi kirjallista relativismia; on yleisön asia valita paras voittajaksi, silloinkin jos se en ole minä."

No, en tullut äveriääksi tai edes kuuluisaksi. Hah, joku turautti kirjaston sähköiseen lyttäävän onelinerinkin. Mahtoiko avata kirjan kertaakaan? Enpä usko. No, toivottavasti päästäjälle tuli edes hyvä mieli, koska selvästikään ei elä täyttä ja onnellista elämää. Nettisaiteilla sille annettiin joitain tähtiä, mutta keskustelua en ole havainnut. 

Kertomuksen todellinen vitsi on Laurea-ammattikorkeakoulu, jonka Leppävaaran kampuksella koulutetaan turvallisuustradenomeja. Lahjoitin yhden viimeisiä omia kappaleitani kirjastolleen; toiveenani oli pääsy sanottujen opiskelijoiden ulottuville. Onhan siellä se Terraksen ylipitkä stand up -käsikirjoituskin. 

Jopa Poliisiammattikorkeakoulun kirjasto listasi oman lahjoituskappaleensa, sekä Reservinsivarin loppusotakin löytyy Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta; mutta paskanmarjat, eipä löydy Vartijatarinaa Laureasta, yhäkään. Iskikö kirjallinen sensori, neuvoiko kampus pimitykseen vai reksin koirako söi kirjani?

"Laurea-ammattikorkeakoulu on vitsi. Iskikö sensori, neuvottiinko pimittämään vai reksin koirako kirjani söi?"

Toisaalta. Onhan myös niin, että  pyytämättä lähetettävä kirja on samanlaista kohtalon huomaan heittäytymistä kuin kirjailijuuskin; takuita ei ole ja oikeuksiakin vain vähän. Jos yleisöä ei muu kiinnosta kuin Vartijatarina, sitten se on näin. Enhän minäkään nyt vanno, että teen jatko-osan. Enkä kyllä vanno etten teekään.

Aina on kaikenlaisia ideoita, mutta mikä milloinkin toteutetaan; se on eri asia. En ole äkkiä kustantamonkaan ovea kolkuttamassa; tämän opin, kun yritin ennakkomarkkinoinnissa kuulostella proseduraalin mahdollisuuksia Suomen markkinoilla. Perinne kun taisi katketa Hugo Nousiaiseen jo 1950-luvulla.

Murha on moninkertaisesti ylikäytetty aihe törkeästi yliarvostetuissa kirjoissa. Kuinka kauan niiden tekijät oikein ratsastavat aallolla, joka ensin poisti dekkarin rinnastuksen pornoon ja sitten teki niistä jokakodin irtaimistoa? Koska sen tuloksenahan kaikki käy; kunhan juttu on lennokasta sekä hahmot samaistuttavia.