Työttömyys, populismi ja tunnustusyhteiskunta

(Kuva: Jari Kähkönen)

On jo vanha vitsi, että samanaikaisesti työ katoaa ennennäkemätöntä vauhtia kuin keskiluokkapellet yhä arvottavat koko ihmiselämän työnteon perusteella ja populistit kyseenalaistavat sosiaaliturvan olemassaolon. Kuinka tämä voisi olla vaikuttamatta yhteiskuntamme perusteisiin, sekä mitä siitä tulisi ajatella?

Kansalaisyhteiskunta syntyi, kun yhteiskunnallinen vapaus alkoi laajassa mitassa rynnistää 1700-luvun mittaan. Se oli silti loppujenlopuksi aika kolkko ja ei-puhutteleva paikka niin sanotulle tavalliselle ihmiselle; hän putosi helposti alhaisoon, jota parempansa lähinnä pitivät velvollisuudentunnosta kurissa.

Tunnustusyhteiskunta, jossa sinun vapautesi on olemassa ainoastaan koska tunnustat myös minun vapauteni; on syntymäajaltaan samanikäinen, mutta alkoi merkitä yhtään mitään vasta pitkällisten koettelemusten jälkeen 1800-luvun mittaan. Eivätkä kaikki herrasmiehet olleet tasa-arvoisia keskenään vielä sittenkään. Ehei.

"Työ katoaa, keskiluokkapellet arvottavat silti ihmisiä sen perusteella ja populistit kyseenalaistavat sosiaaliturvan."

Luulisi kuitenkin jo tavanomaisen viisauden perusteella uskottavan, että se mitä ei ole tai tule; menettää arvonsa vaihdannan välineenä. Ajatus paljastuu kuitenkin nopeasti hyväuskoisen hölmön hassutteluksi, minkä päästäjän täytyy olla häkellyttävän tietämätön ihmisistä sekä elämästä. Tämä toimii molempiin suuntiin.

Ihminen voi niin kytkeä itsensä kiinni tiettyyn käsitykseen varmaa kuristumista tai raajansilpoutumista tietävällä lujuudella kuin sujuvasti vaihtaa käsitystä tilanteen mukaankin. Ennakkoluuloisuus- ja vallankäyttöpäissään puhutaan kaikenlaista, mille potaska taitaa olla kohteliain sekä tarkimmin luonnehtiva kokoava termi.

Miksi luulet, että ihmiskunnan syntyhämärässä oli kahtiajako herroihin ja orjiin; kuvitteletko aristokraattisen yhteiskunnan syntyneen sattumalta? Niinikään, kun myötäsyntyiset etuoikeudet pyyhkäistiin maanpäältä; tottakai piti keksiä meritokratia, koska tuolloin ei ollut vielä K-ryhmääkään saati slogania ”kaikkea hyvää kaikille”.

"Syntymäetuoikeuksien poistuessa keksittiin ansioiden määräävän aseman; kaikki eivät saaneet kaikkea hyvää."

Siispä, olisikohan yleismaailmallista vapauden veljeyden  ja tasa-arvoisuuden aatetta tullut aika pohtia uudemman kerran? Emmehän voi käyttää syntymäpaikkaa, ihonväriä, uskontoa tai työtäkään ihmisarvon sekä vapauden mittana. Tässä kohdin näytän yhdenvertaisesti keskisormea kotopopulisteille ja keskiluokkapelleille molemmille.

Yhtenäiskulttuuri oli ihan täyttä satuilua ja kansallisvaltiokin perustuu tänään ensisijassa mielikuvituksen käyttämiseen. Väitän, että siksi kunkin suomalaisen syntymäpaikka, ihonväri, uskonto sekä ynnämuut vastaavat seikat ovat yhdentekevät; niiden vuoksi ei ainakaan yhdenkään ihmisarvoa ja vapautta saa riistää.

Onko tämä ongelma vai onko se ristiriita? Kysymys on vakava, koska viimemainittu voisi tietää koko Suomen valtiollisen olemassaolon perusteiden kyseenalaistamista. En usko moiseen henkilökohtaisesti; persuliinimme taitavat vain tökkiä, koukkia ja kuulostella vailla tuon taivaallisen ymmärrystä, että kaikki voi siksi räjähtää käsiin.

"Onko tämä ongelma vai ristiriita? Ristiriita voisi kyseenalaistaa Suomen valtiollisen olemassaolon, höpsöliinit."

Ne tekevät näin, koska laatikollista halveksuttavia johtavat muutamat kielteiset poikkeuspersoonat, jollaiset ovat perinteisesti aina vastanneet yhteiskunnallisista epävakauksista. Tervemenoa; mielellään käytä kypärää, ettei päähäsi satu, kun juokset suoraan päistikkaa umpiseinään. Sanoinko muuten jo, että demokratia on ironista?

Ihminen siis melskaa työetiikasta, vaikka kapitalistisessa vapaassa maassa kenelläkään ei ole oikeutta työhön eikä senpuoleen työpakkoakaan. Samoin on vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden kanssa; sääntöjen halutaan aina koskevan kaikkia muita, mutta ei itseään. Onkohan koko tunnustusyhteiskunta jo historiaa?

Onhan sitä lähimenneessä puhuttu milloin huomio-, moraali- kuin tarinataloudestakin, jossa keskeisintä on uhriutuvan tunne tai se miten asiat koetaan. Mutta pysyvä ilmiö näistä ei vielä ole yksikään, koska kukaan ei varmasti tiedä ennalta mikä juttu lähtee lentoon sekä mikä unohtuu. Fenomenologia feilaa.

"Laatikollinen halveksuttavia ja kielteiset poikkeuspersoonat: käyttäkää kypärää ettei päähän satu, umpiseinässä."

Voimme siis yhtäläisesti olla historian lopussa seisoksivia viimeisiä ihmisiä, joiden valmiissa maailmassa enää mielihyvällä on merkitystä tai sitten tämä on vain yksi ohimenevä tyhjänpäiväinen humppahumppahei. Loppujenlopuksi on vain vanhaan aaltoon juuttuneet, opportunistit ja ne keillä on valistunut arvaus tulevaisuudesta.

Tai sitten emme usko historismiin ylipäätään, koska pidämme sitä lineaarisen aikakäsityksen ja eskatologiaa painottavan uskonnollisuuden tiedostamattomina jäminä länsimaisessa ajattelussa. Niin, Raamatussahan se kaikkien yhtäläinen ihmisarvo ihan ensimmäisenä luki! Mitäs siihen sanot, fundamentalisti?

Ihmisen sisäinen suvaitsemattomuus, ehdottomuus sekä jaetun hyvän ja pahan kielen kaipuu voidaan sovittaa yhteen liberaalin demokratian oikeus- sekä hyvinvointivaltioiden kanssa. Tänään erilaiset yksilöt kohtaavat toisensa kansalaisyhteiskunnassa lähtöjään yhdenvertaisina, ilman eri tunnustustakin; tietäen, mitä relativismi oikeasti tarkoittaa.

"Lopulta on vain vanhaan aaltoon juuttuneet, opportunistit ja ne keillä on tulevaisuudesta valistunut arvaus."

Suomalaisen populismin syntyperä on karismaatikko Veikko Vennamon välirikko caudillo Urho Kekkosen kanssa; tuolloin alkuunpantu protestiliike koputteli onnistuneesti tosiasiallista ja kuviteltua tyytymättömyyttä luokka-, suunnittelu- sekä areenapolitiikka-ajan puolueisiin. Ongelmia oli, mutta ristiriita piili ihan muualla.

On siis valppaasti puolustettava vapautta, hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta; ilman näitä ydinarvoja yhteiskuntamme ei pysy eikä etenkään tarvittaessa uudistu. Tärkeät asiat eivät muutu, ne pidetään luona aina; materiaalista, joka taas menee kerran vuodessa kierrätykseen jos kestää senkään, ei pidetä suurempaa lukua. 

Mahtaakohan Karl Marx nauraa haudassaan, kun tänään jo 25 vuotta rajoittamattomasti liikkunut globaali pääoma näyttääkin aikaansaaneen kommunistisen yhteiskunnan eli poistaneen työnteon vaivan, ja vieläpä tehneen sen ilman väkivaltaista vallankumoustakin? Patruunoilla on yhä oppimista, mutta hyvältä näyttää! 

                                                             ***

Tehdään teemaan sopiva itsehallintokokeilu. Kommentointi siirtyy automaattiseen roskapostitarkistukseen ja jälkimoderointiin. Jos kokeilu ei toimi, se loppuu ja palataan takaisin vanhaan. Ei toiminut. Vast'edes kaikki kommentit esimoderoidaan ja kelvottomat sellaiset hylätään.