Kommunismivouhotuksen takana piilevät pahat aikeet

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin sosiologi Pierre Bourdieuta, joka oli tiedemiehen ammattinsa lisäksi myös rohkea julkinen intellektuelli Ranskassa. Vastatulet – ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun, se ei ole vanhentunut kierrossaolon vuosikymmenissään; teos kelpaa yhä tänäänkin neuvoksi nationalisti-populistiemme käsittelyyn.

No, u-sanaksi pitäisi tänään jo sanoa ultrakapitalismi, mutta se ei tee ajatuksista mitättömiä. Esimerkiksi vuoden 1995 aikalaisdebattiin tehty Sollers sellaisenaan -teksti kysyy, että oliko nähty älyllinen uudelleenarviointi ollut aito? Bourdieun perusteluja lukiessa vaikuttaa siltä, että Philippe Sollers oli tosiaan kääntänyt takkinsa. 

Hän oli aiemmin ollut jonkinsortin vasemmistolainen ja 90-luvulla taas istui jo tukevasti niin sanottujen uusliberaalien kelkassa. Asian nostaminen puheenaiheeksi oli täysin oikeutettua eikä mikään henkilökohtainen hyökkäys. Huvittavaa kyllä, kommunismi se näemmä keskusteluttaa vielä vuoden 2020 Suomessakin.

"U-sanaksi pitäisi kyllä jo tänään sanoa ultrakapitalismi, mutta se ei vielä tee esitetyistä ajatuksista mitättömiä."

Suomi on nyt vakaa ja sisäisesti tehokkaasti hallittu maa, mutta myönteinen kehitys ei suinkaan ole ollut täysin ongelmatonta. Hyvinvointi on tehnyt meistä päällisin puolin sivistyneitä ja oletukseltaan humaaneja, jottei suorastaan vetelyksiä; odotamme siis passiivisina järjestelmän hoitavan ajattelunkin puolestamme.

Mutta järjestelmää hallitsee laillisuus- ja lainalaisuusperiaate, ei mitään voi edes tutkia ellei ole syytä epäillä rikosta. Sellainen Suomen ysäriltä tuttu meininki, jossa julkkikset tekivät yleistäviä nimilistoja kommunisteiksi luulemista aikalaisistaan, ei tietenkään kelpaa mihinkään. Ymmärrän, että Koivisto määräsi ja Tiitinen sulki.

Jos sivutammekin juoruilun naurulla ja pierulla, on vakavoituessaan muistettava, että tiedusteluaineisto on pirullisen pettävää käsiteltävää. Yhtäältä on säilytettävä luovuttajan luottamus; toisaalta on käsitettävä oikein materiaalin luotettavuus ja sanoma. Onko tunnistus oikea; oliko tunnistettu operatiivihenkilö vai ei?

"Järjestelmä ei tutki ellei ole syytä epäillä rikosta. Julkkisten kommunistilistat ysärillä olivat pelkkää juoruilua."

Muistan kuinka katselin televisiosta suvun mailla olevassa kesämökissä Rusi-jutun päätöspressiä; siellähän nuo hyväkkäät koettivat pahimpansa mukaan saada valtionsyyttäjän sanomaan edes jotain käyttökelpoista. Ähäkutti. Eipäs tullutkaan; Jarmo Rautakoski puolusti ryhdikkäästi oikeusvaltiota arvotonta arvailua vastaan.

Silti, humaanisuus Suomen valtiollisen toiminnan kulmakivenä on niin pieni ja vastavalettu, että mokomalle voi vain vaivoin olla nauramatta. Oikeuslaitoskin on taipunut kaikenlaiseen kyseenalaiseen ajanmittaan; valkoisuustodistuksista alettiin ja asekätkennän kriminalisointiin päästiin. Mutta hyvä että edistys edistyy.

Suomalaisissa kansana on yhä riittävästi sykofanttiutta, opportunismia ja fatalismia. Missä on kansalaisyhteiskuntamme luotettava oikein näyttävä julkinen tallenne, joka kertoo tapahtuneet tosiasiat? Ketkä ovat julkiset intellektuellimme, jotka puolustavat heikkoja ja käyttävät yleisen edun puhevaltaa julkistilassa?

"Humaanisuus Suomen valtiollisen toiminnan kulmakivenä on niin pieni ja vastavalettu, että se naurattaa."

Tohdin epäillä, että jos Suomessa käytäisiin esimerkiksi Pekka Virkin tovi sitten vaatima lustraatioprosessi; emme löytäisi julkisen elämämme roistoja ja piileviä väärintekijöitä, näkisimme kansalaisyhteiskuntamme toden heikkouden. Näin on siksi, koska meillä ei ole pierrebourdieuita haastamassa ”virallisia totuuksia”.

Aitous, oikea älyllinen liikkuvuus ja selkärankaisuus eivät todellakaan ole perussuomalaisia piirteitä. Meillä taas on aina ollut kyllin sensortin poliittisia eläimiä, jotka kullakin vuosikymmenellä tekevät mitä täytyy, että pysyvät niinä ketkä kauppaa tekevät eivätkä vain mätä lopputuotteita kärryyn marketissa.

Siitäkö taistolaisuuden ja kommunismin kirosanaistuminen johtuvat? Jos tuo puutos ei suoraan ilmiötä aiheutakaan, sillä on ainakin osuutta asiaan. Julkisessa elämässämme pelleilyllä liikevoittonsa ja/tai elatuksensa tienaavat iskevät missä tekee kipeää, mutta omaneduntavoittelun lisäksi heitä motivoi silkka huomionkipeys.

"Meillä on aina ollut kyllin sensortin poliittisia eläimiä, jotka tahtovat olla ne ketkä kaupat oikeastaan tekevät."

On totta, että ihmiset yleensä ovat jokseenkin tietämättömiä, sokeita ja tuuliviirejä; he tarvitsevat julkisia intellektuelleja näyttämään oikean tien. Mutta toisaalta, ihmisluonnon arvaamattomuuteen sisältyy myös mahdollisuus hyvään. Senkin Bourdieu kertoo lukijoilleen tekstissään Rautatieläisen puheenvuoro vuodelta 1995.

Siteeraan:”Kun RER-kaupunkijunan kuljettajaa, joka todistajien mukaan oli esimerkillisen kylmäpäisesti johtanut matkustajien evakuointia, kuulusteltiin junan toisessa vaunussa tiistaina 17. lokakuuta sattuneen räjähdyksen jälkeen, hän varoitti ihmisiä kiusauksesta syyttää tapahtumasta Ranskan algerialaisyhteisöä »He ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin», totesi kuljettaja koruttomasti.”

Niinpä. Jospa siis kieroilijat vuoroin piileksivät lain ja oikeusvaltion koneiston takana, sekä vuoroin vetoavat siihen mystiseen kansan tahtoon? Kuinka on kulloinkin omien tarkoitusperiensä kannalta sopivinta; heikot hylätään, yleinen etu sivuutetaan ja valtiota pidetään ultrakapitalistiseen tapaan yksityisomaisuutena.

"Ihmiset ovat tietämättömiä, sokeita ja tuuliviirejä, mutta heissä on myös mahdollisuus hyvään tekoon."

Bourdieun opastuksen mukaisesti on siis samanaikaisesti varottava niin takkiakääntäviä feikki-intellektuelleja kuin aina odottamasta kansaltakaan kaikkein pahinta. Tuorein kommunismivouhotus osoittaa, että enää on vain ihmisten, rahan ja epävapauden puolueita; loput ovat päättämättömiä hömelöitä. Kiitos totuudesta.

Raha haluaa yksityistämistä ja säätelynpurkua, sosiaaliturvan romutusta sekä työmarkkinoiden uusjakoa. Epävapauden "ihanneyhteiskunta" on antimoderni, antiliberaali, kierosti traditionaalinen ja anti-intellektuaali; rahaa suojellaan, jos se ei sekaannu politiikkaan. Ihmisten puolueet; ne eivät todellakaan ole tv:n komediasarja.

Äläkä nyt vain seuraavaksi sano, että sinä olet yksi niistä eli päättämättömiä hömelöitä?