Onnea, Joensuu, onnea!

Lähde: kuvakaappaus Duunitori.fi. Huomiokynämerkinnät minun.

Periaatteessa tiesin aina, että jossain vaiheessa tämä kotkotus tavoittaa Pohjois-Karjalankin; elämmehän samaa talousvyöhyketta muun Suomen kanssa. Onnea, Joensuu, onnea! Kohta aloittava myyjä-vartijaksi kutsuttu kumma sekatyöntekijä taitaa tosin panna halvalla samalla niin kauppaa kuin turvallisuuttakin.

Sitä minä vaan, että mahtavatkohan tietää yksityisen turvallisuusalan ainoan toisen maailmansodan jälkeisen työpaikalleen väkivallan vuoksi kuolleen sankarivainajan olleen myymälävartija? Sitten taidetaan olla tietämättömiä siitäkin kuinka kauppa ja kauppakeskukset loistavat kirkkaasti kaikensortin muidenkin vaarojen kärjessä.

Tai mitä on myyjien hävikintorjunta? Yhtä ei kiinnosta, toisesta lähtee lähinnä paha ääni ja kolmas saattaa jo jotain pystyä jollekin tekemään. Niin, kaikillahan on yleinen kiinniotto-oikeus, hätävarjelu, pakkotila sekä itseapu; käsirautoja ja radiopuhelimia saa pitää kuka tahansa sekä kaasusumuttimiakin hallussapitoluvalla. Eikä se ole paljon!

"Myyjä-vartijaksi kutsuttu sekatyöntekijä tosin taitaa panna yhtälailla halvalla niin kauppaa kuin turvallisuuttakin."

Ihan suoraan sanottuna; mokoma on pelkkä yhden tempun taikuri onnensoturi, joka saattaa ehkä pärjätä kaikkein tökeröimpien ja ilmeisimpien tapausten kanssa. Oman tietämyksen rajat tulevat esiin, kun kädessä on tarpeeksi häiriintynyt tai luonnevikainen vastapuoli; sellainen kieltää aina kaiken, loppua vastustaa eikä häpeä mitään.

Voimankäyttö on voimankäyttöä todellisessa merkityksessään vasta sitten, kun keinoja on niin monta, että niitä voi niin porrastaa kuin soveltaakin. Parhaimmat tekijät tunnistaa siitä, että he kunnioittavat omia rajojaan; ammattilaisuus taas alkaa myönteisestä vastauksesta kysymykseen "valvooko tätä joku/tulevatko apuvoimat paikalle"?

Kun kaikki edelläkäynyt pettää, hälytys pakenevasta näpistelijästä tulee pullohuoneeseen tai kesken kuormanpurun. Sikäli, jos kassan takana istunut myyjä-vartija ei joudu menemään apuun öykkäröintiryöstöön, johon huumevelkainen ressukka uhriutti keskellä kauppaa hyllyttämässä olleen, pahaa-aavistamattoman myyjämyyjän.

"Hälytys näpistyksestä tai ryöstöstä tulee kesken kuormanpurun, pullohuoneeseen ellei peräti suoraan kassan taakse."

Siitä puhumattakaan, että maassa ovat tällä hetkellä muotia yhden kulkutien umpiperäkassat; kuinka ihmeessä niitä voitaisiin operoida turvallisesti, jos väitetty apu itse istuu sellaisessa sisällä? Kyllä mitä vain voi puhua; kuka muka vain örähti ryöstäjän pakosalle ja toinen juoksi hänet ulkoa kiinni, mutta puheiksi ne yleensä jäävätkin.

Kylmä tosiasia on se, että sitten erään kuuluisan "kauppahuoneen valvontaosaston" jo vuosikymmeniä sitten tapahtuneen aseistariisunnan; kenelläkään tässä maassa ei ole myymälävartioinnissa sitä tulivoimaa, joka vaadittaisiin näin mahdottoman tilanteen selvittämiseen. Eivätkä ne etsivät ja vahtimestarit todellakaan tuuranneet kassalla!

Tämä tosiasia halukkaasti sivuutetaan, koska pääomavaltaisessa talousjärjestelmässä työvoima muka maksaa niin paljon liikaa, että todellisuudessa olemassaolevat vartijat ja etsivät olisivat siellä missä kuuluukin, sekä tekemässä sitä mitä pitikin. Nimittäin ennaltaehkäisemässä onnettomuuksia ja rikoksia sekä rajoittamassa niiden seurauksia.

"Työvoima muka maksaa liikaa. Siksi oikeat vartijat eivät ole ehkäisemässä vaaroja ja rajoittamassa vahinkoja."

Missä ei mitään tapahdu; siellä ei pidä tyhjänpanttina seistäkään, mutta jos aihetta ilmenee, on sama paikka viipymättä suojattava riittävillä resursseilla. Sitä kutsutaan uhkakuvaksi; jonninjoutavat poppaukot, jotka luulevat säätelevänsä todellisuutta eivätkä käsitä elävänsä siinä itse; ovat tuskin kuulleet koko sanaakaan.

Toistaako historia itseään; vai onko se vain yksittäisen ihmisen päässä oleva kuvitelma, jolla hän kokee helpommaksi kestää yhteiskunnaksi kutsutun epäpersoonallisen yhteenliittymän toimintaa? Nythän tarve katsottiin lakanneeksi ja sitoumus sen täyttämiseksi uudelleenarvioitiin; ainoa mistä oltiin ikinä tosissaan oli voitontavoittelu.

Siinäpä on kanssasyöjillä oiva seura toisistaan, kun 50 vuoden päästä kotiin palannut renki mielistellen juoksee täyttämään isännän tahtoa! Kuinka muuten voisi ollakaan kaupungissa, jossa kätilö-toimittaja kirjoittaa julkisen palvelun nettijuttuun, että vastoinkäymistensä alhossa rypenyt elokuvaohjaaja luuli vartijoita huoltopoliiseiksi.

"Tarve lakkasi ja sitoumus uudelleenarvioitiin. Ainoa mistä oltiin ikinä tosissaan oli voitontavoittelu."

Höpsöliinit, kullanmurut ja sun muut hepsankeikat turhakkeet; huomatkaa tämä tärkeä ero! Luvatta toimialueella yöpyjän huomaamattomuus sekä raportoimattajättäminen on virhe; ulkopuolella taas sama on operatiivisesti nollanarvoinen erittäin epäkiinnostava tieto, jonka koukkiminen on peräti ylilyönti eli virhe.

Jos ei osaa työskennellä turvallisesti, eikä tunne oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan; tekee parhaimmillaan tuottamatonta turhaa työtä, sekä pahimmillaan on vaaraksi aivan kaikille. Itsensä mukaanlukien. Onnea, Joensuu, onnea! Nyt maailmassa toista vuosikymmentä vaeltanut viimeisin huuto on lopultakin täällä.

Staffpointilta sitä saa ostaa!