Ilomantsin Brezhnev

(Kuva: Jari Kähkönen)

Jo eilen kuulin uutisissa kansanedustaja Hannu Hoskosen(kesk) irtioton hallituksen eurooppapolitiikasta; arvasin mitä oli tulossa ja enempää en olisi välittänyt tietääkään. Tämä blogi on nyt vain kirjoitettava; kyse ei todellakaan ole puoluepolitiikasta tai henkilökohtaisuuksiin menemisestäkään.

Ollaan siis epäilemättä yleisen edun puolella. Oletteko koskaan ajatelleet, että miksi kansamme säännöllisesti sotkee toisiinsa mielipiteen ja faktan tai asian ja ihmisen? Kansanluonne on puoli vastausta; kautta Euroopan näet pyörii häirikköpoliitikkoja, joita Laukka ja Turunen kutsuvat Solvaajissa häveliäästi vihaisiksi vanhoiksi miehiksi. 

Ilmiö ei missään tapauksessa ole mikään eilen löydetty ja tänään lausuttu asia. Juuri äsken näet luin Virkkusen Päivälehden miestä, jossa Johannes Virolaisen käyttäytymistä kuvattiin vähemmän kuin mairittelevasti Pesänjakajien jälkipyykissä. Vaihtoehtoiset totuudet sekä kotiinpäinveto ovat ikuisia politiikan riesoja.

Miksi otsikossani sitten on ihan selvästi yhden pohjoiskarjalaisen kunnan ja legendaarisen neuvostojohtajan nimet? Käsitteellistin puheena olevan yleiseurooppalaisen häirikköpoliitikkouden osin paikallisen ja osin historiallisen näkökulman leikkauspisteeseen, koska minusta vertaus on yksinkertaisesti osuva.

"Ilmiö ei ole eilen löydetty tai tänään lausuttu. Vaihtoehtoiset totuudet ja kotiinpäinveto ovat ikuisia riesoja."

Hoskonen on Ilomantsista; Leonid Brezhnev taas symbolisoi liian pitkään politiikassa ollutta ressukkaa, joka on paitsi täysi vitsi niin myös elää jo ihan omaa elämäänsä ikonina. Tajusivathan nyt kaikki ihan varmasti, että Hoskosta ei siis ole syytetty kaikesta siitä maallisesta pahasta, jota neuvostojohtajat tapasivat yleensä tehdä? Hyvä!

Vastaavia löytyy muitakin Pohjois-Karjalan joka kunnasta, järjestöstä, työmaasta ja tuvasta. Yleensä heidän kanssaan toimiminen on kuin yrittäisi tarinoida henkeviä rakennuksen pohjakerroksen yleisö-wc:n oven kanssa. Aina ne ymmärtävät kaiken vinoon, solvaavat, änkyröivät sekä lopuksi jankkaavat henkilökohtaisuuksia.

Moisista kalustoluettelon häntäpään hiomaraitiovaunuista varikonlaidalla ei yleensä tule mitään suurta. Jotkut luopuvat kaikensa antaneina voipuneisuudessa; toiset omat julmasti pudottavat, kun aika on kypsä. On tosiaan luku sinänsä, että kuinka ihmeessä Hannu Hoskonen on yhä kansanedustaja. Kyllä hänet joku ottaa tosissaan!

"Vastaavia löytyy muitakin Pohjois-Karjalan joka kunnasta, järjestöstä, työmaasta ja tuvasta."

Tänään Hoskonen kuitenkin löi minusta tietynlaisen ennätyksen. Hän kytki toisiinsa EU-tukipaketin ja Pohjois-Karjalan elinvoimapolitiikan tavalla, joka ei jätä selityksenvaraa. Ne eivät nimittäin liity toisiinsa mitenkään, mutta tämä soolo tai keuliminen olikin selvästi suunnattu yksinomaan Keskustan uusimmalle johdolle.

Niinkuin useimmat varmasti huomasivat; puoluekokous oli äsken ja puheenjohtaja vaihtui Kulmunista Saarikoksi, koska kelvoton erityisavustaja teki tempun terävän. No, ei silti hullumpaa; kuultiinhan juuri, että Kulmunille tehdään tilaa hyviin valiokuntiin. Mutta Saarikollepa pamahti syliin Hoskosen erikoinen!

Kansanedustaja Hannu Hoskosen(kesk) ulostulolla ei taaskaan ollut mitään olennaista merkitystä; keskeisintä on, että keskustelu heräsi ja jatkuu. Kauniisti sanottuna. Pääpalkintona olisi ollut tälli Annika Saarikon imagoon, jos hän olisi polttanut pinnansa ja alkanut julkisesti sättimään Hoskosta, mutta siihen ei vaan osuttu.

"Hoskosen ulostulolla ei taaskaan ollut mitään merkitystä, kunhan keskutelu heräsi ja jatkuu. Kauniisti sanottuna."

Toinen palkinto; hopeamitali, jaettiin mahdollisuudesta suoltaa sanomaansa pahaa-aavistamattomien itäsuomalaisten radiokuuntelijoiden korviin Radio Suomen torstain alueellisessa iltapäivälähetyksessä. Haastamatta, tietenkin. Taas luotiin naisviha- ja etelän urbaanien tölvimisenergiaa Pohjois-Karjalan pirtteihin niin että rätisi.

Mikähän vakuuttaisi ihmiset, että kaikki pohjoiskarjalaiset eivät ole kuin Hannu Hoskonen; ja hänkin sitäpaitsi puhuu vain sellaisten takapajuisten kummajaisten marginaalisen joukon puolesta, jota he eivät olisi välittäneetkään tuntea? Hoskonen on Ilomantsin Brezhnev, jonka sanomisiin ei pidä suhtautua kuin asialliseen asiaan.

Tällä kertaa Hannu Hoskonen meni yksinkertaisesti liian pitkälle. Puheet puheena eduskunnan pönttöjen edessä, mutta persuilu oli jo liikaa. Vaikka koko Euroopan talouskriisi jostain ihmeen syystä sivuutettaisiin, Suomelle ei silti jää yhtään enempää käyttörahaa; kaikenviimeksi sillä tehdään uusia investointeja Pohjois-Karjalaan.

Paras olisi, kun mokoma uhmakas taitelu parlamentarismin muurinharjalla loppuisi hyvän sään aikana; oikeasti näet Hoskosella ja neuvostojohtajalla ei ole muuta yhteistä keskenään kuin ulkonäkö sekä esiintymistapa. Kun Lilleri-Lalleri putosi Liisa Ihmemaassa, näkijät järkyttyivät; saako Hoskonen saman myötätunnon?